Husissa aloitetaan koronaviruksen vasta-ainetestaus terveydenhuollon henkilökunnalle

Ensimmäiseksi testiä tarjotaan Husissa kolmentoista yksikön noin 1 600 työntekijälle. AFP / LEHTIKUVA

STT

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä (Hus) aloitetaan tällä viikolla terveydenhuollon henkilökunnan vasta-ainetestit jo sairastetun koronavirusinfektion selvittämiseksi.

Osa koronavirustartunnan saaneista ei saa lainkaan oireita, osalla oireet ovat hyvin lieviä ja osalla tauti voi olla vaikea.

Virustartunta näkyy vasta-ainetestissä parin viikon kuluttua tartunnasta. Sairastuminen todetaan hengitystienäytteestä tehtävällä tutkimuksella.

Ensimmäiseksi testiä tarjotaan Husissa kolmentoista yksikön noin 1 600 työntekijälle. He työskentelevät muun muassa yksiköissä, joissa on ollut henkilökunnan altistumisia tai joissa hoidetaan koronaviruspotilaita. Lisäksi testattavien joukkoon vertailuryhmäksi on valittu yksiköitä, joissa ei tiettävästi ole ollut koronaviruspotilaita eikä henkilökunnan tartuntoja.

Husin lisäksi testejä tarjotaan kahden espoolaisen hoivalaitoksen henkilökunnalle.

Vasta-ainetestaukseen osallistuminen on vapaaehtoista.

Samat Husin työntekijät voivat osallistua tieteelliseen tutkimukseen, jossa immuunivastetta mitataan samasta näytteestä vielä tarkemmin.

Husin suunnitelmissa on myös laajentaa vasta-ainetestausta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.