Nukkuvalta ystävältään alushousuja riisuneen toimittajan seksuaalirikostuomio lieveni hovioikeudessa

Hovioikeus katsoi, ettei teko ollut "vakavimmasta päästä". Emmi Korhonen / LEHTIKUVA

STT

Helsingin hovioikeus on lieventänyt 43-vuotiaan toimittajan seksuaalirikostuomiota. Miestoimittaja pyysi naispuolisen ystävänsä luokseen kesällä 2016 ravintolaillan päätteeksi, koska miehellä oli "huono olo". Nainen lähti asunnolle tueksi ja jäi yöksi.

Aamulla nainen heräsi siihen, että mies kiskoi hänen alushousujaan alas ja mies oli itse alasti ja painautunut häneen. Käräjäoikeus tuomitsi miehen marraskuussa 2018 kuuden kuukauden ehdolliseen vankeuteen pakottamisesta seksuaaliseen tekoon. Hovioikeus kuitenkin katsoi, ettei teko ollut "vakavimmasta päästä" ja alensi tuomiota kolmen kuukauden ehdolliseen vankeuteen.

Mies on tuomittu myös aiemmin tapahtuneesta väkivaltaisesta raiskauksesta. Raiskaus tapahtui syksyllä 2015, jolloin mies vei toisen naisen baari-illan jälkeen tämän kotiin ja pakotti useita kertoja sukupuoliyhteyteen. Helsingin hovioikeus tuomitsi miehen käräjäoikeuden tavoin raiskauksesta vuoden ja 11 kuukauden ehdolliseen vankeuteen.

Tuomittu Ari Matti Lahdenmäki on alalla tunnettu toimittaja. STT julkaisee hänen nimensä, koska ensimmäinen tuomio on liki kaksi vuotta ja toisesta tuomiosta käy ilmi, että hän on uusinut seksuaalirikoksen. Yleensä STT julkaisee tuomitun nimen vain, jos vankeustuomio on vähintään kaksi vuotta.

Vaati syytettä kumottavaksi

Lahdenmäki vaati hovioikeudessa, että syyte ja korvausvaatimukset hylätään tai että ainakin hänelle tuomittu vankeusrangaistus lievennetään sakoksi. Lahdenmäen mukaan hän ei ollut riisunut asianomistajan alushousuja eikä uhrin sukuelin ollut ollut Lahdenmäen nähtävissä.

– Asianomistaja oli ennenkin nukkunut Lahdenmäen vieressä eikä asianomistaja ollut voinut kokea tilannetta uhkaavaksi, koska heidän suhteensa oli muutenkin ollut flirttaileva, hän muun muassa perusteli vaatimustaan.

Hovioikeuden mukaan naisen kertomus oli kuitenkin uskottava. Nainen kertoi, että yritti herättyään kiskoa housuja takaisin ja oli hokenut monta kertaa, että lopeta. Noin minuutin kestäneen tilanteen jälkeen Lahdenmäki kääntyi pois ja nainen poistui asunnosta.

Hovioikeus totesi, että asianomistaja oli unitilansa vuoksi puolustuskyvytön.

– Lahdenmäki on asianomistajan nukkumisesta johtuvaa tiedotonta tilaa hyväksi käyttäen siten alistanut asianomistajan tekonsa kohteeksi, oikeus katsoi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lohduton näky palopaikalta: Kuusi asuntoa tuhoutui tulipalossa Vihdin kirkonkylässä
  2. Ensi viikolla koulujen alkaessa 5 775 lasta ja nuorta palaa lähiopetukseen Lohjalla – "Keskustelemalla voimme lievittää pelkoa"
  3. Rivitalo tulessa Vihdissä – yksi asukas toimitettu sairaalaan, sammutustyöt jatkuivat iltakymmeneltä
  4. Fokus-talon purku alkaa lokakuussa: Karjaan kirjasto on jo nyt suljettu - väistötilat Grabbegårdeniin
  5. Tulevaisuuden kapellimestarit johtavat Lohjan kaupunginorkesteria torstain konserteissa
  6. USU: Kolme pankkia tarjoaa yhä maksuttomia lainanlyhennysvapaita
  7. Peruskouluverkko harvenee seuraavien 20 vuoden aikana entisestään, arvioi Opetushallitus – jyrkimmässä laskelmassa nykykouluista voitaisiin sulkea lähes puolet
  8. Australian Victoriassa jopa yli 12 000:ta euroa vastaavat sakot koronarikkomuksesta
  9. Tänään rapsahti rahaa monen tilille verottajalta – mitä jos et saanutkaan, vaikka piti?
  10. Koronakriisi lisäsi selvästi lemmikkien määrää, ja se näkyy Musti Groupin hyvässä tuloksessa
  11. Kävelystä saa pienten muutosten avulla tavallista tehokkaampaa – katso personal trainerin vinkit
  12. Chilen kaivosturma 10 vuotta sitten johti poikkeukselliseen pelastusoperaatioon
  13. Kertaalleen heikentynyt Isaias-hurrikaani iski Pohjois-Carolinaan
  14. Suomen Vuokranantajat ennustaa vuokrien jatkavan hiipivää nousuaan – koronakriisin hidastamaa arvonnousua kurotaan nopeimmin kiinni kasvukeskuksissa
  15. Siniset osallistuu kevään kuntavaaleihin – Puoluesihteeri ei tiedä, mitä viisi ex-ministeriä aikovat tehdä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.