Viikonlopun sää on surkea, mutta niin on ensi viikonkin – lämpöä luvassa ehkä viikon päästä

STT

Viikonlopun ja tulevan viikon kevätsäätä voi kuvata yhdellä sanalla surkeaksi. Vuodenaikaan nähden kylmä ilma sekä vesisateet ja paikoin jopa räntäkuurot takaavat sen, että kumisaappaille ja lämpimille asusteille on ulkoillessa huutava tarve.

– Keskeinen viestihän tässä on, että samanlainen sää kuin nyt jatkuu oikeastaan tämän viikonlopun ja ensi viikon ajan koko maassa. Tilanne ei ole sen kummemmaksi muuttumassa, vahvistaa Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Eveliina Tuovinen.

Aurinko saattaa välillä pilkistellä, mutta lämpöä sen säteet eivät juuri tuo. Lämpötilat pyörivät 5–10 asteen haarukassa. Ja välillä tulee ihan kunnolla vettä.

– Esimerkiksi lauantaina vettä saattaa paikoitellen tulla 5–10 milliä maan etelä- ja keskiosiin, Tuovinen tietää.

Niin kuin tässä ei vielä olisi tarpeeksi, välillä voi myös sataa räntää.

– Vaikka lämpötilat ovat melko korkeita, noista kuuroista voi tulla vielä paikoitellen räntääkin alas. Ei nyt kovin monin paikoin, mutta kuitenkin, Tuovinen synkistelee.

Toivoa paremmasta säästä voi alkaa elätellä viikon kuluttua viikonloppuna, jonne Tuovinen lupaa "varovaista lämpenemistä".

– Mutta varmasti ennen juhannusta on jo lämpö käynyt kurkkaamassa, meteorologi lohduttelee.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Lohduton näky palopaikalta: Kuusi asuntoa tuhoutui tulipalossa Vihdin kirkonkylässä
  2. STM:n päällikkö suomalaisille: "Onko välttämätöntä lähteä ulkomaille tai osallistua suureen yleisötapahtumaan?"
  3. Länsi-Uudenmaan asuntomurtojen suma selvisi – Poliisi: "Miesjoukko kiinni tarkkasilmäisten ansiosta"
  4. Tällainen siitä nyt tuli: Kuvakavalkadi paljastaa upouuden Olympiastadionin uljaat piirteet erikoisine valolyhtyineen
  5. Suomessa todettu vuorokaudessa 29 uutta koronavirustartuntaa – Husin apulaisylilääkäri: "Trendi on ylöspäin, mistä pitää olla huolestunut"
  6. Yrittäjä Olli Muurainen kertoo saaneensa koronatartunnan – Karjaalla suljettiin ravintola altistuksen takia
  7. Näyttelijä Maija Karhi on kuollut – Yle: Voitti Jussi-patsaita jo 1950-luvulta lähtien
  8. STM:n Varhila: Kasvomaskisuositus tulee, jos koronatilanne huononee
  9. Yksikään lohjalainen ei ole saanut koronadiagnoosia kuukauteen – testejä tehdään nyt arkipäivisin Lohjalla jopa 70
  10. Syksyn kouluruokailut suunnitellaan Lohjalla koulukohtaisesti – ruokailujen järjestämiseen saattaa kohdistua uusia haasteita
  11. Karstuntie kuntoon elokuun aikana: Teräsverkkoa rakenteisiin – päällystystyö alkaa 17.8.
  12. Suurseurojen ykköspyssyt tulehdustilassa Mestarien liigan neljännesvälierien alla
  13. Rivitalo tulessa Vihdissä – yksi asukas toimitettu sairaalaan, sammutustyöt jatkuivat iltakymmeneltä
  14. ”Kuin pienellä lomalla kävisi” – Lohjan Seudun Soutajat juhlii 30-vuotista taivaltaan soutukilpailulla
  15. Lakkautettujen leikkipuistojen laitteita kierrätetään Lohjan puistoissa – Uusien laitteiden jatkuva hankkiminen olisi kaupungille iso menoerä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.