Energiateollisuus varautuu Lapissa suurtulviin, voimayhtiöt laskevat vettä "niin paljon kuin voidaan"

Pohjoisen suuret lumikuormat saavat Energiateollisuuden varautumaan suurtulviin. Kuva on Torniosta keväältä 2018. Aku Häyrynen / LEHTIKUVA

STT

Energiateollisuus ry varautuu Lapissa monin paikoin suurtulviin, yhdistys kertoo tiedotteessaan. Syynä ovat ennätykselliset lumikuormat maan itä- ja pohjoisosissa.

Yhdistyksen vesivoima-asiantuntija Marja Rankila kertoo tiedotteessa, että voimayhtiöt laskevat vettä pohjoisessa ja idässä niin paljon kuin mahdollista lumien sulamiseen varautumiseksi.

Suurin tulvavaara on yhdistyksen mukaan Rovaniemellä ja Kittilässä. Sen mukaan Ounasjokeen ja Kemijokeen on odotettavissa ennätyksellisiä virtaamia.

Pohjoisen ja idän tilannetta tasapainottaa tilanne etelässä ja Pohjanmaalla, jossa lumenpuutteen vuoksi tulvia ei monin paikoin odoteta lainkaan. Esimerkiksi Etelä-Pohjanmaalla kevättulvia ei ole yhdistyksen mukaan luvassa, ja Oulun korkeudelle asti ne jäävät tavanomaista pienemmiksi. Sen sijaan Iijoen tulvista odotetaan jo tavanomaista selvästi suurempia.

Energiantuotannon kannalta etelän vetinen talvi ja pohjoisen odotettu kesä täydentävät toisiaan.

– Talven vesivoimantuotanto on ollut korkealla tasolla vesisateiden takia, ja pysyy edelleen korkealla, kun pohjoisen valtava lumikuorma alkaa purkautua jokiin, Rankila sanoo tiedotteessa.

Myös Lapin sekä Pohjois-Pohjanmaan ely-keskukset sekä Tulvakeskus ovat aiemmin varoittaneet ennätystulvien mahdollisuudesta Pohjois-Suomessa. Kuun alussa ne arvioivat tulvahuippujen tulevan paria viikkoa normaalia myöhemmin. Lähes kaikkialla Lapissa tulvia odotetaan vasta kesäkuun alkupuolella.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lohjalaisten lukuinto kasvoi alkukesästä
  2. Kauniiden asioiden äärellä: Terttu Aholan spontaani luonne näkyy hänen teoksissaan
  3. Syksyn kouluruokailut suunnitellaan Lohjalla koulukohtaisesti – ruokailujen järjestämiseen saattaa kohdistua uusia haasteita
  4. Lakkautettujen leikkipuistojen laitteita kierrätetään Lohjan puistoissa – Uusien laitteiden jatkuva hankkiminen olisi kaupungille iso menoerä
  5. Länsi-Uudenmaan musiikkiopistoon reilusti enemmän hakijoita – kasvu voi johtua opiston uudistetusta hakujärjestelmästä
  6. Twitter haluaa rajoittaa valtiojohtoisia vaikuttamisyrityksiä – useiden medioiden tilit saamassa uuden merkinnän
  7. Hradecky nollasi Rangersin pelkällä katseella, Leverkusen jatkaa europokaalin tavoittelua
  8. Juvalla jälleen kiteeläisjuhlat
  9. Honka jatkaa tappioitta miesten jalkapalloliigassa ja TPS pisteittä kotikentällään
  10. FC Lahti tuhosi HJK:n haaveet jalkapalloliigan kärkipaikasta
  11. Viikonloppu vierähtää aurinkoisessa säässä
  12. Yleisön pääsy Kansojen liigan peleihin jäi auki Uefan kokouksessa – Palloliiton pääsihteeri: "Joudumme vielä odottelemaan pari viikkoa"
  13. ”Kuin pienellä lomalla kävisi” – Lohjan Seudun Soutajat juhlii 30-vuotista taivaltaan soutukilpailulla
  14. Lohjalla ei uusia korotartuntoja – keskiviikkona ennätysmäärä testattuja
  15. Elokuvat: Anu Kuivalainen ajatteli tehdä dokumenttielokuvan ikäihmisten seksuaalisuudesta, mutta päätyikin kuvaamaan rakkauden moninaisuutta – "Rakkauden todellisuudessa läheisyyden merkitys korostuu"

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Lohduton näky palopaikalta: Kuusi asuntoa tuhoutui tulipalossa Vihdin kirkonkylässä
  2. STM:n päällikkö suomalaisille: "Onko välttämätöntä lähteä ulkomaille tai osallistua suureen yleisötapahtumaan?"
  3. Länsi-Uudenmaan asuntomurtojen suma selvisi – Poliisi: "Miesjoukko kiinni tarkkasilmäisten ansiosta"
  4. Tällainen siitä nyt tuli: Kuvakavalkadi paljastaa upouuden Olympiastadionin uljaat piirteet erikoisine valolyhtyineen
  5. Suomessa todettu vuorokaudessa 29 uutta koronavirustartuntaa – Husin apulaisylilääkäri: "Trendi on ylöspäin, mistä pitää olla huolestunut"
  6. Yrittäjä Olli Muurainen kertoo saaneensa koronatartunnan – Karjaalla suljettiin ravintola altistuksen takia
  7. Näyttelijä Maija Karhi on kuollut – Yle: Voitti Jussi-patsaita jo 1950-luvulta lähtien
  8. Yksikään lohjalainen ei ole saanut koronadiagnoosia kuukauteen – testejä tehdään nyt arkipäivisin Lohjalla jopa 70
  9. STM:n Varhila: Kasvomaskisuositus tulee, jos koronatilanne huononee
  10. Syksyn kouluruokailut suunnitellaan Lohjalla koulukohtaisesti – ruokailujen järjestämiseen saattaa kohdistua uusia haasteita
  11. Karstuntie kuntoon elokuun aikana: Teräsverkkoa rakenteisiin – päällystystyö alkaa 17.8.
  12. Suurseurojen ykköspyssyt tulehdustilassa Mestarien liigan neljännesvälierien alla
  13. Rivitalo tulessa Vihdissä – yksi asukas toimitettu sairaalaan, sammutustyöt jatkuivat iltakymmeneltä
  14. ”Kuin pienellä lomalla kävisi” – Lohjan Seudun Soutajat juhlii 30-vuotista taivaltaan soutukilpailulla
  15. Lakkautettujen leikkipuistojen laitteita kierrätetään Lohjan puistoissa – Uusien laitteiden jatkuva hankkiminen olisi kaupungille iso menoerä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.