Punkit viihtyvät myös pohjoisessa – borrelioositapaukset voivat lisääntyä, sillä ihmiset liikkuvat enemmän luonnossa ja väistävät pusikkojen kautta

Punkit ovat levinneet vuosikymmenten aikana laajemmille alueille ja niiden aktiivisuuskausi on pidentynyt. Markku Ulander / LEHTIKUVA

STT

Poikkeusajat tuovat paljon suomalaisia luontoon, mikä lisää altistumista puutiaisille. Punkkeihin kuuluvat puutiaiset levittävät puutiaisaivotulehdusta ja borrelioosia eli Lymen tautia.

– Maastossa liikkuessa huomaa, että aika paljon ihmisiä on liikkeellä ja turvavälien pitämiseksi väistetään usein hieman pusikkojen puolelta, kertoo Turun yliopiston tutkijatohtori Jani Sormunen.

Hänen mukaansa tottuneet ulkoilma- ja luontoharrastajat tiedostavat puutiaisten levittämien tautien vaarat ja tietävät, miten niiltä tulee suojautua.

– Jos nyt on ihan uusia ihmisiä, jotka ovat innostuneet ulkoilusta kun ei ole ollut muuta tekemistä, voi olla että tätä vaaraa ei tiedosteta. On mahdollista, että borrelioositapauksia tulee enemmän, mutta sen näkee vasta kun kesä on ohi.

"Puutiaisia saattaa olla missä tahansa Oulusta etelään"

Punkit ovat levinneet vuosikymmenten aikana laajemmille alueille ja niiden aktiivisuuskausi on pidentynyt, sillä lumet sulavat aikaisemmin ja lämmintä ilmaa riittää pitkälle syksyyn. Sääolot vaikuttavatkin Sormusen mukaan suuresti liikkeellä olevien punkkien määrään.

Laajoja levinneisyystutkimuksia on tehty Suomessa vain kaksi, ensimmäinen 50-luvulla ja uudempi vuonna 2015. Tutkimusten välillä huomattiin, että punkkeja on levinnyt pohjoisemmaksi.

– Kannattaa tiedostaa, että puutiaisia saattaa olla missä tahansa Oulusta etelään. Ihan kaikkialla niitä ei ole, mutta se on olosuhteiden puolesta mahdollista. Puutiaiset tuntuvat keskittyvän suurten vesialueiden rannoille, Sormunen kertoo.

Levinneisyys laajentaa rokotussuosituksia

Puutiaisaivotulehdukselta voi suojautua TBE-rokoteella. Riskialueilla vakituisesti asuvat ja loma-asuntojen omistajat ovat oikeutettuja maksuttomaan rokotteeseen. Aktiivisuusalueiden laajeneminen näkyy myös uusissa suosituksissa, sillä rokoteohjelmaa laajennettiin tänä vuonna Kustaviin ja Lohjanjärven saaristoalueelle. Maksuttomia rokotuksia jatketaan edelleen Ahvenanmaalla, Paraisilla, Simossa, Kemin eteläisissä kaupunginosissa, Kotkan saaristossa, Lappeenrannassa Sammonlahden kaupunginosassa sekä Raahen edustalla Preiskarin saaressa. TBE-rokote ei suojaa borrelioosilta tai punkin puremalta.

Viime vuosina THL:n kansalliseen tartuntatautirekisteriin on ilmoitettu keskimäärin 70 puutiaisaivotulehdustapausta vuosittain.

THL:n tutkija Sari Huusko kertoo sähköpostitse, että vaikka suomalaiset liikkuisivat luonnossa enenevästi, puutiaisten levittämiltä taudeilta voidaan suojautua. Hänen mukaansa suomalaisten tietoisuutta puutiaisista on tärkeää edistää yhä myös riskialueilla.

Rokotteen antama suoja heikkenee, ellei tehosteista huolehdita. Turun yliopistollisen keskussairaalan infektiotautien ylilääkäri Jarmo Oksi korostaa, että suojaa puutiaisaivotulehdusta vastaan ei enää ole, jos varsinaisen rokotesarjan saamisesta on pitkä aika. Nuorilla suoja voi kestää jopa 10 vuotta, mutta iäkkäämpien tulisi ottaa tehoste kolmen vuoden välein.

Borrelioosia vastaan parhaan suojan antaa huolellinen punkkisyyni ulkoilun jälkeen. Mitä kauemmin punkki on iholla, sitä suuremmaksi borreliabakteerin tartunnan todennäköisyys kasvaa. Poistamiseen myydään erilaisia tuotteita, mutta Sormusen mukaan puutiaisen voi poistaa sormillakin, jos pinsetteihin ei ole pääsyä heti.

– On oleellista, että poistaminen tapahtuu mahdollisimman nopeasti, jotta bakteerin siirtyminen ei ehtisi tapahtua.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Ravintolat ja kahvilat saivat avata ovensa maanantaina – moni lohjalaisyrittäjistä hakee lisätilaa terasseista
  2. Lohjalle valittu uusi kaupunkisisältöjohtaja – Merja Lonkainen uskoo yksiköiden väliseen yhteistyöhön palvelujen kehittämisessä
  3. Lohjalle uusi pyöräilytapahtuma heinäkuulle –  Kuuden kylän kierros -tapahtuma tutustuttaa Lohjaan ja alueen yrityksiin
  4. Viimeisissä kuntaliitoksissa valuvika – 85 vuotta täyttävän Pekka Myllyniemen mielestä Karjalohjan ja Nummi-Pusulan kanssa tehtyjä liitoksia ei ole saatu toimimaan
  5. Monipuoliset kunnostustyöt jatkuvat Paikkarissa – torpan ympäriltä on kaadettu puita ja kesäkuusta alkaen laitumia hoitaa lammaskatras
  6. Uutissuomalainen: Yli puolet aikoo lomamatkustella vähintään tavalliseen tapaan muihin maakuntiin
  7. USU-gallup: Intoa kotimaanmatkailuun riittää epidemiasta huolimatta – "Toivottavasti tällainen mieliala jatkuu"
  8. Meksiko ylitti 10 000 koronakuoleman rajan
  9. Brasiliassa jalkapalloseuran 16 pelaajaa antoi positiivisen koronatestituloksen
  10. Trump uhkaili kutsuvansa armeijan laittamaan mellakat kuriin – rinnasti mellakoitsijat terroristeihin
  11. Britannian ja EU:n neuvottelut jatkuvat tänään, asialistalla kauppasuhteita ja kalastusta
  12. George Floydin virallinen kuolinsyy vaihtui poliisien aiheuttamaksi tukehtumiseksi
  13. Pörssikurssit nousivat Yhdysvalloissa mellakoinnin keskellä
  14. Mielipide: Valtuustopäätöksiä puutteellisilla tiedoilla
  15. New York Times: Uusi ruumiinavausraportti vahvistaa George Floydin tukehtuneen kuoliaaksi

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Mustasukkaisuusdraama ajoi veritekoon Lohjalla: "jos joku mun kavereista koittaa sua mä tapan sen"
  2. Lohjalle uusi pyöräilytapahtuma heinäkuulle –  Kuuden kylän kierros -tapahtuma tutustuttaa Lohjaan ja alueen yrityksiin
  3. Mies hakattiin halolla Salossa – iskut päähän ja ympäri kehoa veivät sairaalaan tutkittavaksi
  4. Viimeisissä kuntaliitoksissa valuvika – 85 vuotta täyttävän Pekka Myllyniemen mielestä Karjalohjan ja Nummi-Pusulan kanssa tehtyjä liitoksia ei ole saatu toimimaan
  5. Syyttäjä: United Brotherhoodin johtaja hankki bulvaanijärjestelyin kiinteistön Porvoosta ja nimesi sen itsensä mukaan
  6. Ravintolat ja kahvilat saivat avata ovensa maanantaina – moni lohjalaisyrittäjistä hakee lisätilaa terasseista
  7. Lohjalle valittu uusi kaupunkisisältöjohtaja – Merja Lonkainen uskoo yksiköiden väliseen yhteistyöhön palvelujen kehittämisessä
  8. Superpesis Oy:n alasajo pienensi rajusti Pesäpalloliiton tilinpäätöksen ylijäämää
  9. Lohjan uimarannat siivottu, Liessaari sai uudet pukukopit – bajamajoissa käsidesit, mutta erillistä koronaohjeistusta rannoilla ei ole
  10. Monipuoliset kunnostustyöt jatkuvat Paikkarissa – torpan ympäriltä on kaadettu puita ja kesäkuusta alkaen laitumia hoitaa lammaskatras
  11. Neidonkeidas aukeaa tauon jälkeen maanantaina – kerralla sisään pääsee enintään 80 uimaria
  12. Kesämusiikkia Vihdin kirkossa – livestriimaus verkossa
  13. Tekstiviestit: Hölmölästä terkut
  14. Hammaslääkäri Ömer Acar, 31, sai jo lapsuudessa taloustiedon oppitunnin – "Isä otti setelit käteensä ja näytti konkreettisesti, mitä niille tapahtuu"
  15. Kuusi kuntaa ylitti kriisikuntarajat – arviointimenettely aloitetaan elokuussa yhdessä uudessa kunnassa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.