Afganistan sanoo vapauttavansa parituhatta talebanvankia hyväntahdon eleenä, talebanien julistama kolmen päivän tulitauko alkoi

Taistelut ovat jatkuneet Afganistanissa viime viikkoina. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Afganistanin presidentti Ashraf Ghani ilmoitti sunnuntaina, että parituhatta talebanvankia vapautetaan hyväntahdon eleenä talebanien ehdottamalle kolmen päivän tulitauolle.

Presidentin mukaan maan hallinto on myös valmis rauhanneuvotteluihin talebanien kanssa.

Ääriliike Talebanin ilmoittama tulitauko alkoi sunnuntaina, ja sen on määrä kestää id al-fitrin ajan. Id al-fitr on muslimien tärkein juhla, jota vietetään pyhän kuukauden ramadanin päätteeksi.

Tulitauko on herättänyt toiveita väkivallan vähentymisestä maassa. Yhdysvaltain edustaja tahojen välisissä rauhanneuvotteluissa näki tulitauon tärkeänä tilaisuutena, jota ei tulisi hukata.

Rauhanneuvottelut lykkääntyneet

Helmikuussa Yhdysvaltojen ja Talebanin allekirjoittamassa sopimuksessa edellytettiin Afganistanin hallintoa vapauttamaan jopa 5 000 talebanvankia. Talebanien on puolestaan määrä vapauttaa tuhatkunta Afganistanin turvallisuusjoukkojen jäsentä.

Ennen sunnuntaita Afganistanin hallinto on vapauttanut noin tuhat talebanvankia ja kapinalliset puolestaan noin 300 Afganistanin turvallisuusjoukkojen jäsentä.

Kapinalliset sanoivat olevansa sitoutuneita vankien vapauttamiseen, mutta muistuttivat Afganistanin hallintoa siitä, että Talebanin ja Yhdysvaltain solmimassa sopimuksessa puhutaan 5 000 talebanvangin vapauttamisesta.

– (Vankien) vapauttamisprosessi täytyy saada valmiiksi, jotta esteet afganistanilaisten välisten neuvottelujen aloittamiseksi voitaisiin raivata pois, sanoi Talebanin tiedottaja Suhail Shaheen Twitterissä.

Kymmeniätuhansia siviilejä kuollut

Yhdysvaltain ja Talebanin helmikuussa allekirjoittamassa sopimuksessa sovittiin myös, että Yhdysvallat vetää Afganistanista joukkonsa, jotka ovat olleet maassa vuodesta 2001. Tuolloin Yhdysvallat liittolaisineen hyökkäsi Afganistaniin syyskuun tuhoisien terrori-iskujen jälkeen. Yhdysvaltojen mukaan Taleban piilotteli iskujen suunnittelusta vastuussa ollutta Osama bin Ladenia.

Vaikka Taleban on lopettanut hyökkäykset kansainvälisiä joukkoja vastaan, se on kohdistanut hyökkäyksiä Afganistanin turvallisuusjoukkoihin.

Vajaan kahden vuosikymmenen aikana konfliktissa on kuollut kymmeniätuhansia siviilejä. Moninkertainen määrä ihmisiä on haavoittunut ja joutunut lähtemään kodeistaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Luetuimmat

  1. Mustasukkaisuusdraama ajoi veritekoon Lohjalla: "jos joku mun kavereista koittaa sua mä tapan sen"
  2. Lohjalle uusi pyöräilytapahtuma heinäkuulle –  Kuuden kylän kierros -tapahtuma tutustuttaa Lohjaan ja alueen yrityksiin
  3. Mies hakattiin halolla Salossa – iskut päähän ja ympäri kehoa veivät sairaalaan tutkittavaksi
  4. Viimeisissä kuntaliitoksissa valuvika – 85 vuotta täyttävän Pekka Myllyniemen mielestä Karjalohjan ja Nummi-Pusulan kanssa tehtyjä liitoksia ei ole saatu toimimaan
  5. Syyttäjä: United Brotherhoodin johtaja hankki bulvaanijärjestelyin kiinteistön Porvoosta ja nimesi sen itsensä mukaan
  6. Ravintolat ja kahvilat saivat avata ovensa maanantaina – moni lohjalaisyrittäjistä hakee lisätilaa terasseista
  7. Lohjalle valittu uusi kaupunkisisältöjohtaja – Merja Lonkainen uskoo yksiköiden väliseen yhteistyöhön palvelujen kehittämisessä
  8. Superpesis Oy:n alasajo pienensi rajusti Pesäpalloliiton tilinpäätöksen ylijäämää
  9. Lohjan uimarannat siivottu, Liessaari sai uudet pukukopit – bajamajoissa käsidesit, mutta erillistä koronaohjeistusta rannoilla ei ole
  10. Monipuoliset kunnostustyöt jatkuvat Paikkarissa – torpan ympäriltä on kaadettu puita ja kesäkuusta alkaen laitumia hoitaa lammaskatras
  11. Neidonkeidas aukeaa tauon jälkeen maanantaina – kerralla sisään pääsee enintään 80 uimaria
  12. Kesämusiikkia Vihdin kirkossa – livestriimaus verkossa
  13. Tekstiviestit: Hölmölästä terkut
  14. Hammaslääkäri Ömer Acar, 31, sai jo lapsuudessa taloustiedon oppitunnin – "Isä otti setelit käteensä ja näytti konkreettisesti, mitä niille tapahtuu"
  15. Lohjan Yhteislyseon lukiosta valmistuneet ylioppilaat julkistettiin, katso nimet tästä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.