Poliisi: Myös Suomen oikeusviranomaisille annettiin väärennettyjä asiakirjoja kuolleeksi luullun irakilaismiehen tapauksessa

Suomi sai EIT:ltä viime vuonna langettavan tuomion ihmisoikeussopimuksen rikkomisesta. AFP / LEHTIKUVA

STT

Poliisi epäilee, että kuolleeksi luullun irakilaismiehen tapauksessa on toimitettu väärennettyjä asiakirjoja myös Helsingin hallinto-oikeuteen. Aiemmin poliisi kertoi, että kaikki Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelle (EIT) esitetyt asiakirjat oli väärennetty.

Keskusrikospoliisin (KRP) mukaan Helsingin hallinto-oikeuteen toimitettuja asiakirjoja tutkitaan epäiltynä törkeänä väärennyksenä. Rikoksesta epäiltyjä on useita, KRP kertoi tiedotteessa.

Jutussa on kyse siitä, että Suomi sai EIT:ltä viime vuonna langettavan tuomion ihmisoikeussopimuksen rikkomisesta. Suomi karkotti kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneen irakilaismiehen kotimaahansa vuonna 2017, ja silloisten tietojen mukaan mies surmattiin pian paluunsa jälkeen. Sittemmin selvisi, että mies onkin elossa, ja KRP aloitti asiasta esitutkinnan.

Korvauksia ei ehditty maksaa

EIT:n osalta rikoksista epäillään kolmea ihmistä, yhtä naista ja kahta miestä. STT on saanut vahvistuksen sille, että vuonna 1996 syntynyt nainen on kuolleeksi luullun miehen tytär, joka teki aikoinaan valituksen EIT:hen. Nainen oli aiemmin vangittuna, mutta hänet on sittemmin vapautettu.

EIT määräsi Suomen valtion maksamaan tyttärelle 20 000 euroa vahingonkorvauksia ja 4 500 euroa oikeudenkäyntikuluja. Korvauksia ei ehditty maksaa ennen kuin KRP aloitti rikostutkinnan.

Vangittuna on edelleen vuonna 1984 syntynyt mies, joka on naisen entinen puoliso.

Kolmas epäilty on kuolleeksi luultu irakilaismies itse. Vuonna 1971 syntynyt mies on KRP:n tietojen mukaan Irakissa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lohjalaiset vanhemmat tehneet kansalaisaloitteen kyläkoulujen suojelemiseksi – "Emme voi rangaista lapsia siitä, että he ovat syntyneet kyliin"
  2. Laakspohjan kartanossa järjestetään 400 osallistujan esteratsastuskilpailut – "Tämä on monelle harrastajalle poikkeuksellinen tilaisuus"
  3. Billnäsin koulun pihalla tiistaina puukotettu 17-vuotias pääsi sairaalasta – alaikäinen puukottaja rikospaikalla isänsä kanssa
  4. Koronavirus näkyi lisääntyneenä metalliromuna kierrätyspisteillä – nyt keräysautojen kesäkierros alkaa taas
  5. Puukotus yöllä Billnäsin koulun pihalla – kaksi epäiltyä kiinni
  6. Korona ei pysäytä kaupungistumista, mutta voi hidastaa kaikkea muuttoliikettä, asiantuntija arvioi – "Julkisessa keskustelussa ovat hirveän paljon tunteet ja toiveet pinnalla"
  7. Räikkönen sai kuulla tutun kysymyksen – antoi "oikean" vastauksen
  8. Seurapiirijulkkis Ghislaine Maxwell on pidätetty Epstein-tutkintaan liittyen
  9. Kreikan saarilta nuoria Suomeen auttava koordinaattori: Jokaisella on oma tarinansa
  10. Petteri Koponen ei selitellyt joukkueensa kehnoa kautta – "Homma ei vain toiminut"
  11. 10 vuotta sitten nähtiin yksi MM-historian kuuluisimmista käsivirheistä – Suarezille ei edelleenkään anneta anteeksi
  12. Tanssijat pääsevät jo paikoin parketeille erityisjärjestelyin – elokuussa lavoilla saa tanssia väljemmillä säännöillä kuin ravintoloissa
  13. EU-komissiolta odotellaan edelleen linjausta hidasautoista – asialla alkaa olla kiire
  14. EU:n ja Britannian välillä edelleen merkittäviä erimielisyyksiä tulevasta suhteesta
  15. LA Lakers vahvistui jokerikortilla – ongelmapelaajan maineessa oleva J.R. Smith palaa NBA-parketille

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Puukotus yöllä Billnäsin koulun pihalla – kaksi epäiltyä kiinni
  2. Vantaalaisyritys tuo maahan erikoiskalvoa, jonka pinnalla koronaviruskin nujertuu puolessa tunnissa
  3. Billnäsin koulun pihalla tiistaina puukotettu 17-vuotias pääsi sairaalasta – alaikäinen puukottaja rikospaikalla isänsä kanssa
  4. Kodin ulkopuolelle sijoitettuja lapsia enemmän kuin koskaan aiemmin – lastensuojeluilmoitusten määrä kaksinkertaistunut kymmenessä vuodessa
  5. "Ei ole tavoiteltava tilanne, että ulkopuolella on jonoja"
  6. Vihdin kunta aikoo hankkia lisää aurinkovoimaa – listalla virasto, koulu ja perhekeskus
  7. Kirsti Anttilan uusin näyttely kertoo vapaudesta ja sen suhteellisuudesta – "En saanut käydä edes kaupassa vielä muutama viikko sitten"
  8. Suomalaisilla on kesätapahtumien ja kulttuurin jano eristyksen jälkeen – musiikkifestivaalien muutama uskalikko hamuaa tuhtia pottia
  9. Huimat maisemat! Kukkukalliolla ihaillaan Lohjanjärveä ja muistellaan pommin räjähdyksiä – Ylös on olemassa myös loivempi reitti
  10. Lohjalla alkaa nelipäiväiset esteratsastuskisat torstaina
  11. Poliisi epäilee, että nuori naispotilas murhattiin nukutuslääkkeellä sairaalassa Salossa – henkilökuntaa kuulusteltu
  12. Länsi-Uusimaan näköislehti luettavissa maksutta
  13. Kesäkuu oli ennätyslämmin – eniten hellepäiviä kuuteen vuosikymmeneen
  14. Koronavirus näkyi lisääntyneenä metalliromuna kierrätyspisteillä – nyt keräysautojen kesäkierros alkaa taas
  15. Suomesta löytyi uusi hyttyslaji, joka saattaa levittää malariaa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.