Syytteitä nostettu epäillystä oppilasmäärien paisuttelusta Porin aikuislukiossa – valtionavustuksia maksettu jopa miljoonia liikaa

STT

Yhtä ihmistä vastaan on nostettu syytteet jutussa, jossa Porin aikuislukion oppilasmäärien paisuttelu johti liian suurten valtionavustusten maksuun lukio-opetuksen osalta.

Syyttäjä Johanna Saustilan mukaan syyte on nostettu törkeästä avustuspetoksesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta. Saustila kertoo syytetyn kiistäneen teon.

Käräjäoikeuden julkisten diaaritietojen mukaan syytetty on työskennellyt Porin aikuislukion rehtorina. Hän ei toimi tehtävässä tällä hetkellä.

Sisäinen selvitys toi paisuttelun ilmi

Oppilasmäärien paisuttelu selvisi kaupungin sisäisessä selvityksessä. Kaupunginjohtaja Aino-Maija Luukkonen kertoi STT:lle 2018, että Pori on joutumassa maksamaan takaisin lähes 2,9 miljoonaa euroa valtionavustuksia.

– On tullut ilmi, että opiskelijamäärät on ilmoitettu liian korkeina, mistä seuraa, että valtio-osuusviranomainen on maksanut liikaa valtionavustuksia, Luukkonen selitti tuolloin.

Kaupungin selvitys tehtiin viiden vuoden ajalta. Sitä vanhempia valtionosuuksia ei voida periä takaisin.

Luukkosen mukaan oppilasmäärissä oli tullut ilmi satojen oppilaiden heittoja.

Lounais-Suomen poliisi puolestaan tiedotti maaliskuussa, että epäselvyyksiä aikuislukion ilmoitetuissa oppilasmäärissä on ollut vuosina 2012–2018 ja niin sanottuja haamuoppilaita oli ilmoitettu keskimäärin 139, mikä on yli puolet kokonaisoppilasmäärästä.

Luukkonen myös kertoi 2018, että kaupungin selvityksessä ei ilmennyt, että rehtori tai joku muu olisi henkilökohtaisesti hyötynyt oppilasmäärien vääristelystä.

– Oppilasmaksu on jossain määrin palkanmaksun peruste, mutta siitä ei ole viitteitä, että joku olisi saanut tästä itselleen suoraa taloudellista hyötyä, Luukkonen sanoi toissa vuonna.

STT ei tavoittanut Porin kaupunginjohtajaa nyt kommentoimaan valtionavustusten takaisinmaksuprosessia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Apuomenan toiminta jatkuu Lohjalla pääosin etänä, mutta jotkin lähitoiminnot käynnistyvät jälleen – "Nyt asiakkailla on varaa valita eri toiminnoista"
  2. Kahden auton nokkakolari Raaseporissa
  3. Koiria ja kissoja yhä paljon ilman mikrosirua – Lohjan eläinsuojeluyhdistyksen Sonja Tossavainen: ''Melkein soisin, että sirutus tulisi lakisääteiseksi''
  4. Lohjalaisten lukuinto kasvoi alkukesästä
  5. Kauniiden asioiden äärellä: Terttu Aholan spontaani luonne näkyy hänen teoksissaan
  6. Eduskuntaryhmien puheenjohtajat Uutissuomalaisen kyselyssä: Aluekehitysrahoja jaettava nykyistä tasaisemmin koko Suomeen
  7. Kahdeksan ihmistä kuollut asemiesten iskussa Nigerissä – joukossa ranskalaisia avustustyöntekijöitä
  8. Mediamoguli Jimmy Lai on pidätetty Hongkongissa uuden turvallisuuslain nojalla – epäillään juonitelleen ulkovaltojen kanssa
  9. Työelämässä menestyminen on nuorille tärkeää – alavalinnoissa kriteereiksi nousevat palkkaus ja kiinnostavat työtehtävät
  10. Metsästyskausi alkaa tänään sepelkyyhkyillä ja peltohanhilla
  11. Perussa on kuollut ainakin kolme alkuperäisväestön edustajaa koronapandemiaan liittyvässä yhteenotossa
  12. Poliisi ja mielenosoittajat ottivat yhteen Valko-Venäjällä presidentinvaaliäänestyksen jälkeen
  13. Atletico Madrid kertoi kahdesta koronatartunnasta – vain neljä päivää ennen Mestarien liigan peliä
  14. Washington otti kolmossijan itälohkossa – Raskin Boston kohtaa Carolinan
  15. Kallio ajoi ranne paketissa pohjoismaisen rallicrossin kakkoseksi Ruotsissa

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Vuoden Lauri Seija Virolainen: "Lohja on kaikki!"
  2. Kahden auton nokkakolari Raaseporissa
  3. Päätoimittaja Päivi Kallo: Maski kasvoille opastuksen kera
  4. Kilpavene ja huvivene törmäsivät Hangon edustalla – turmassa vakavasti loukkaantunut kuoli saamiinsa vammoihin, toinen loukkaantunut on sairaalahoidossa
  5. Virossa järjestetyssä tilaisuudessa altistui koronavirukselle kymmeniä suomalaisia, joista yli puolet helsinkiläisiä – näillä laivavuoroille he palasivat
  6. Pienkone putosi nousun yhteydessä Imatran lentokentällä – kuusi ihmistä viety sairaalaan
  7. Kolmasosa Bukarestin-lennon matkustajista kieltäytyi vapaaehtoisesta koronatestistä Helsinki-Vantaalla – testin muuttamista pakolliseksi pohditaan
  8. Liput ensimmäistä kertaa salkoihin Tove Janssonin ja suomalaisen taiteen kunniaksi
  9. Lohduton näky palopaikalta: Kuusi asuntoa tuhoutui tulipalossa Vihdin kirkonkylässä
  10. Apuomenan toiminta jatkuu Lohjalla pääosin etänä, mutta jotkin lähitoiminnot käynnistyvät jälleen – "Nyt asiakkailla on varaa valita eri toiminnoista"
  11. Hangon veneturmassa kuoli alakouluikäinen lapsi – poliisi tutkii tapahtunutta muun muassa kuolemantuottamuksena
  12. Sunnuntaina ei nähdä perinteistä autojonoa Upinniemeen – Rannikkoprikaatin valatilaisuutta voi seurata etänä netistä
  13. Syksyn kouluruokailut suunnitellaan Lohjalla koulukohtaisesti – ruokailujen järjestämiseen saattaa kohdistua uusia haasteita
  14. STM:n päällikkö suomalaisille: "Onko välttämätöntä lähteä ulkomaille tai osallistua suureen yleisötapahtumaan?"
  15. Lohja avasi omat sivut koronavirusinformaatiolle

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.