Suomessa 51 uutta koronatartuntaa, koronakuolemien määrä pysyi ennallaan

Yhteensä kuolintapauksia on nyt THL:n tiedossa 313. Heikki Saukkomaa / LEHTIKUVA

STT

Koronavirustartuntojen määrä nousi Suomessa eilisestä yhteensä 51 tapauksella. Suomessa on nyt 6 743 varmistettua koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL.

Suomessa ei kirjattu torstaina yhtään uutta koronavirukseen liittyvää kuolemaa. Yhteensä kuolintapauksia on nyt THL:n tiedossa 313.

Koronaviruksen vuoksi tehohoitoa tarvitsevia potilaita on nyt 11. Luku on sama kuin eilen. Sairaalahoidossa koronaviruksen vuoksi on 83 ihmistä eli neljä vähemmän kuin eilen.

Kaikista sairaalahoitoa vaativista potilaista 72 on Helsingin seudun yliopistollisen keskussairaalan (Hyks) erityisvastuualueella. Lisäksi kaikki koronan vuoksi tehohoitoa saavat löytyvät tällä hetkellä Hyksin alueelta.

Suomessa testattu noin 176 600 näytettä

Suomessa on testattu THL:n mukaan yhteensä noin 176 600 näytettä. Tehtyjen koronatestien määrä kasvoi eiliseltä 3 300:lla. Virustestauksen kapasiteetin kerrotaan olevan tällä hetkellä noin 9 600 testiä päivässä.

Tuoreimman seitsemän päivän seurantajakson eli 19.–25. toukokuuta aikana todettiin 242 uutta tautitapausta.

Suomen yli 5,5 miljoonan ihmisen väestöön suhteutettuna tapausmäärien kokonaisilmaantuvuus on THL:n mukaan 122 tapausta 100 000 asukasta kohden.

Epidemiatilanne on erilainen eri puolilla maata, ja valtaosa varmistuneista tapauksista sekä koronakuolemista on kirjattu Uudellamaalla. Kaikista koronaan liittyvistä kuolemantapauksista 257 on tapahtunut Uudellamaalla.

THL arvioi parantuneita olevan noin 5 500. Sen mukaan arviot perustuvat raportoituihin tapauksiin, joiden toteamisesta on vähintään kolme viikkoa, eikä tiedossa ole muuta taudinkulkuun liittyvää seurantatietoa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lohjan asuntomessuille rankentava Storbjörkin perhe: "Tässä rakennetaan loppuelämän kotia"
  2. Kuivausrumpu syttyi palamaan Nummelassa – kotona olleet asukkaat hoitivat alkusammutuksen
  3. Lintu puussa, eläin tuijottaa, harmaa joutsen ja mahtailevat metsot – Lohjalla on vuosittain kolmisenkymmentä eläimen pelastustehtävää. Pelastettavaa on hevosista lokkeihin ja joutseniin.
  4. Toivottu kirppis aloitti toimintansa Virkkalan torilla: "Paikalle voisi tulla myös vaikka trubaduureja ja marjamyyjiä"
  5. Aluevalvontavirasto valvoo ravintoloiden koronarajoitusten noudattamista – Länsi-Uudellamaalla ei ole havaittu suuria puutteita
  6. Barcelona jatkaa mestaruudesta taistelua – "Nämä kolme pistettä ovat erittäin tärkeät"
  7. 12 000 uutta alokasta astuu armeijan vihreisiin
  8. Kroatian istuva pääministeri julisti konservatiivipuolueensa voiton parlamenttivaaleissa
  9. Yhdysvalloissa koronatartuntojen kovasta lisääntymisestä syytetään liian nopeaa rajoitusten purkua
  10. Israel teki ilmaiskuja Gazaan vastaiskuna kaistaleelta ammuttuun rakettituleen
  11. Vihdoin se tapahtui – Joronen torjui Brescialle kalenterivuoden avausvoiton
  12. Kitee löi IPV:n Superpesiksessä, Manse PP hyytyi kotitappioon
  13. Sateet leviävät yöksi maan etelä- ja keskiosiin – maanantaiksi luvassa sadekuuroja ja tuulenpuuskia
  14. Liverpool napsii kotikentällään pelkästään voittoja – Valioliigan mestari ei hurmannut, mutta kukisti Aston Villan
  15. Tyypillisiä puheita Trumpille, epätyypillisiä presidentille: Trump suuntasi itsenäisyyspäivän puheensa ydinkannattajilleen, vaikka perinteisesti niillä on pyritty yhdistämään kansaa, tutkija arvioi

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Lohjalaismiehille elinkautiset Virkkalan erityisen raa'asta murhasta – uhriin ainakin 70 teräaseiskua
  2. Kuivausrumpu syttyi palamaan Nummelassa – kotona olleet asukkaat hoitivat alkusammutuksen
  3. Tiesitkö? Jukka Kuoppamäki on Topeliuksen jälkeläinen, esiintyy Karjalohjan uudessa musiikkitapahtumassa Koivussa ja tähdessä
  4. Lintu puussa, eläin tuijottaa, harmaa joutsen ja mahtailevat metsot – Lohjalla on vuosittain kolmisenkymmentä eläimen pelastustehtävää. Pelastettavaa on hevosista lokkeihin ja joutseniin.
  5. Lohjan asuntomessuille rankentava Storbjörkin perhe: "Tässä rakennetaan loppuelämän kotia"
  6. Toivottu kirppis aloitti toimintansa Virkkalan torilla: "Paikalle voisi tulla myös vaikka trubaduureja ja marjamyyjiä"
  7. Melkein joka taloudessa on kaapeissa hylättyä elektroniikkaa, vaikka se olisi arvokkainta kierrätystavaraa
  8. Auto kiepsahti Turun moottoritiellä kaiteiden väliin
  9. Nostalginen aitta nousi Lohjalla suosituksi matkailukohteeksi — "Täällä on paljon houkutuksia"
  10. Ylinopeutta ajanut mies jäi poliisin haaviin 2 800 nuuskapurkkia autossaan – kahta parikymppistä joensuulaista epäillään veropetoksesta ja salakuljetuksesta
  11. Kaupungit yrittävät neuvotella lentoreittien palauttamisesta – "keskustelut Finnairin kanssa eivät ole olleet vakavia"
  12. Tiuhaan maaleja tekevä Sergio Ramos laukoi Real Madridin rangaistuspotkusta voittoon
  13. Poliisi lopetti Riina Mäkisen, 20, etsinnät – rikosepäily leijuu silti ilmassa
  14. Bottas paahtoi voittoon dramaattisessa F1-avauskisassa – Hamilton putosi palkintokorokkeelta aikasakon takia
  15. Billnäsin koulun pihalla tiistaina puukotettu 17-vuotias pääsi sairaalasta – alaikäinen puukottaja rikospaikalla isänsä kanssa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.