Uutissuomalainen: Valtaosa suomalaisista aikoo ottaa koronarokotteen

Vanhimmista eli yli 70-vuotiaista 85 prosenttia piti täysin tai melko varmana rokotteen ottamista. Kuvassa ihmisiä rokotetaan isorokkoa vastaan terveydenhoitovirastossa 16. toukokuuta 1963. LEHTIKUVA / LEHTIKUVA

STT

Suomalaisista liki 70 prosenttia on täysin tai melko varmoja siitä, että ottavat koronarokotteet jos ja kun sellainen Suomessa on saatavilla. Tämä selviää Uutissuomalaisen Tietoykkösellä teettämästä USU-gallupista.

Vastaajista kuusi prosenttia ilmoitti, ettei ottaisi rokotetta ja 16 prosenttia piti epätodennäköisenä rokotteen ottamista. Noin joka kymmenes ei osannut sanoa kantaansa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ylilääkäri Hanna Nohynek pitää erittäin hyvänä tuloksena sitä, että kaksi kolmesta on koronavirusrokotteen ottamisesta täysin tai melko varma.

– Influenssarokotteen ottaa ikäihmisistä vain puolet, ja sikainfluenssarokotteen kattavuus jäi noin 50 prosenttiin, hän sanoi Uutissuomalaiselle.

Vanhimmista eli yli 70-vuotiaista 85 prosenttia piti täysin tai melko varmana rokotteen ottamista.

Muuta maata selvästi enemmän koronatartuntoja on ollut Helsingissä ja Uudellamaalla, mutta kyselyssä alueen asukkaat eivät erottuneet rokotushalukkuudessaan muista.

Länsi-Suomen asukkaista sen sijaan viidesosa pitää rokotteen ottamista epätodennäköisenä.

– Tiedämme, että Länsi-Suomessa varsinkin rannikolla on ollut jopa yli sadan vuoden takaista rokotusten kyseenalaistamista ja rokotekattavuudet ovat olleet keskimääräistä huonompia. Tämä trendi näkyy erityisesti uusissa rokotteissa, Nohynek sanoo Uutissuomelle.

USU-gallupiin vastasi viime viikolla tuhat täysi-ikäistä mannersuomalaista.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Raaseporissa tieliikenneonnettomuus
  2. Lohja ei ole löytänyt pysyvää käyttöä Luksialta omistukseensa tulevalle Nummentien kiinteistölle – näin kävi hurjille visioille lukiosta ja uudesta kaupungintalosta
  3. Lohjan Kuuden Kylän Kierroksen virallisena lähtöpäivänä vettä satoi taivaan täydeltä: silti jotkut lähtivät polkien uhmaamaan sääolosuhteita
  4. Vaikka korona koetteli, Martinpihalla on päästy järjestämään tapahtumia: tällä viikolla huutokaupattiin ja ensi viikolla on luvassa antiikkiautoja
  5. Virkkalan uudet ravintolat ovat selvinneet epävarmasta keväästä: toinen ravintoloista on saanut nimensä poikkeusajan innoittamana
  6. Lähes 10 miljoonaa lasta ei välttämättä palaa kouluun koronarajoitusten jälkeen, arvioi järjestö
  7. Ravintoloiden ja kahviloiden aukioloaika, anniskelu ja asiakasmäärät vapautuvat tänään koronarajoituksista
  8. Otkes päättää tänään, käynnistääkö se tutkinnan Jyväskylän senioritalon palosta – poliisi aloitti tutkintansa eilen
  9. Ovensuukysely: Duda kasvattaa niukkaa johtoaan Puolan presidentinvaaleissa
  10. Saksa, Italia ja Belgia vapautuvat tänään Suomen matkustusrajoituksista
  11. Amnesty: Ainakin 3 000 terveydenhuollon ammattilaista on kuollut koronaan maailmanlaajuisesti – epäkohdista puhumista yritetty estää
  12. EU:n ulkoministerit kokoustavat tänään – esille noussee ainakin Hongkongin tilanne
  13. Yhdysvalloissa koronavirusbileisiin osallistunut kolmekymppinen mies kuoli – asiantuntijat varoittavat virusjuhlista
  14. Räjähdys aiheutti mittavan tulipalon maihinnousualuksella San Diegossa
  15. Tappioton KPL kiusasi jälleen kankaanpääläisiä – "Samahan se on, missä vuoroparissa juoksunsa tekee"

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Raaseporissa tieliikenneonnettomuus
  2. Yle: Vanha kivilinna myynnissä Siuntiossa – hintapyyntö lähes viisi miljoonaa euroa
  3. Lohja ei ole löytänyt pysyvää käyttöä Luksialta omistukseensa tulevalle Nummentien kiinteistölle – näin kävi hurjille visioille lukiosta ja uudesta kaupungintalosta
  4. Virkkalan uudet ravintolat ovat selvinneet epävarmasta keväästä: toinen ravintoloista on saanut nimensä poikkeusajan innoittamana
  5. Poliisi lopetti Riina Mäkisen, 20, etsinnät – rikosepäily leijuu silti ilmassa
  6. Sammattilainen laulaja oli kabareiden tähti –sirkusonnettomuus toi myös erikoista julkisuutta
  7. Kaasujalka ei ole hellittänyt Turunväylän tietyömailla – Poliisi MTV:lle: "Tekevät melkein oman henkensä uhalla töitä"
  8. Punkin purema voi tehdä allergiseksi liharuualle – harvinaista sairautta ei osata aina tunnistaa, joten diagnoosin saanti voi kestää vuosia
  9. Länsi-Uusimaan näköislehti luettavissa maksutta
  10. Lohjan Kuuden Kylän Kierroksen virallisena lähtöpäivänä vettä satoi taivaan täydeltä: silti jotkut lähtivät polkien uhmaamaan sääolosuhteita
  11. Nelostiellä Jyväskylän pohjoispuolella liikenneonnettomuus – henkilöauton kuljettaja kuoli ulosajossa
  12. Sää muuttuu viikon aikana sateisesta lähes helteiseksi
  13. Tiesitkö? Jukka Kuoppamäki on Topeliuksen jälkeläinen, esiintyy Karjalohjan uudessa musiikkitapahtumassa Koivussa ja tähdessä
  14. Eläimiä sai paijata aurinkoisessa säässä: Kotieläintilat ovat lapsiperheiden suosiossa Läntisellä Uudellamaalla – Kissanpennut hurmasivat Hennolan tilalla Vihdissä
  15. Lohjalla yksi koronakuolema kevään ja kesän aikana – testejä tehty 2 200, viimeisin tartunta todettiin runsas viikko sitten

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.