Yön uutiskooste: HS-gallup: Iso osa suomalaisista on tyytyväisiä hallituksen toimintaan koronakriisissä

STT

Suuri osa suomalaisista on edelleen tyytyväisiä maan hallituksen toimintaan koronaviruskriisissä, kertoo Helsingin Sanomien kysely.

HS-gallupiin vastanneista 67 prosenttia piti hallituksen koronakriisiin liittyviä päätöksiä pääosin oikea-aikaisina. Tyytyväisyys vaikuttaa nousseen hieman, sillä kaksi kuukautta sitten samoin arvioi 61 prosenttia vastanneista.

Myös rajoitustoimiin oltiin pääosin tyytyväisiä. 69 prosenttia kyselyyn vastanneista pitää tehtyjä rajoitustoimia sopivasti mitoitettuina.

Kantar TNS:n tekemään kyselytutkimukseen vastasi toukokuun lopulla 1 009 ihmistä. Virhemarginaali on noin 3,1 prosenttiyksikköä suuntaansa.

Päättäjäisten juhlinnassa yksittäisiä kahakoita, Kuopiossa riita johti puukotukseen

Koulujen päättäjäisiä on juhlittu monin paikoin tavanomaisesti, kertoo muun muassa Hämeen poliisi Twitterissä. Monet poliisilaitokset ympäri maata ovat kertoneet yksittäisistä tappeluista.

Itä-Suomen poliisi kertoo tiedotteessa Kuopiossa tapahtuneesta puukotuksesta, jossa uhri toimitettiin sairaalaan. Alustavien tietojen mukaan uhrilla ei ole hengenvaaraa. Teosta epäilty 18-vuotias mies on otettu kiinni.

Myös Itä-Uudenmaan poliisi on kertonut puukotuksesta. Poliisi yhdistää tviitissään Järvenpäässä tapahtuneen puukotuksen päättäjäisiin.

WHO antaa tunnustusta Suomen tumppaustoimille kansainvälisenä teemapäivänä

Tänään vietetään vuosittaista kansainvälistä tupakatonta päivää. Teemapäivää on vietetty jo yli 30 vuoden ajan Maailman terveysjärjestön WHO:n aloitteesta.

Tänä vuonna WHO palkitsi Suomen sosiaali- ja terveysministeriön tupakan vastaisista toimista. WHO nostaa esiin muun muassa Suomen sähkötupakointiin liittyvän sääntelyn, joka on järjestön mukaan vähentänyt sähkötupakoinnin vetovoimaisuutta suomalaisten nuorten keskuudessa.

WHO:n mukaan tupakkaan kuolee yli kahdeksan miljoonaa ihmistä vuosittain. Järjestön mukaan myös koronaviruksen aiheuttama tauti on tupakoitsijoilla todennäköisesti vakavampi kuin tupakoimattomilla.

Moni nainen kärsii kivuista pitkään ennen endometrioosidiagnoosia

Noin joka kymmenes hedelmällisessä iässä oleva nainen sairastaa endometrioosia. Tämä tarkoittaa noin 200 000:ta suomalaisnaista, Turun yliopistollisesta keskussairaalasta kerrotaan.

Endometrioosissa kohdun limakalvon kaltaista kudosta sijaitsee kohdun ulkopuolella, mikä aiheuttaa kroonisen tulehdusreaktion. Tämä voi saada aikaan esimerkiksi kovia alavatsakipuja.

Vaikka endometrioosi aiheuttaa monille oireita jo teini-iässä, se diagnosoidaan keskimäärin vasta 28-vuotiaalla potilaalla. Diagnosoinnin hankaluus johtuu ainakin osittain siitä, että endometrioosioireiden kaltaiset tuntemukset ovat yleisiä terveilläkin naisilla.

Yhdysvalloissa usea osavaltio on pyytänyt kansalliskaartia apuun rauhoittamaan protesteja

Useissa Yhdysvaltojen osavaltioissa kansalliskaartin on määrä liittyä rauhoittamaan protesteja, kertoo muun muassa Washington Post.

Ympäri Yhdysvaltoja on osoitettu mieltä afroamerikkalaisten kohtaamaa väkivaltaa vastaan. Mielenosoitukset saivat alkunsa, kun musta mies kuoli aiemmin tällä viikolla pidätystilanteen jälkeen Minnesotan Minneapolisissa.

Kansalliskaarti on jo toiminut Minnesotassa. Nyt esimerkiksi Georgia, Kentucky, Wisconsin, Colorado ja Ohio ovat pyytäneet kaartilaisia apuun.

Monin paikoin on määrätty ulkonaliikkumiskieltoja lauantai-illasta sunnuntaiaamuun.

Poliisi kuoli protestien yhteydessä sattuneessa ampumisessa Kaliforniassa

Kalifornian Oaklandissa poliisi kuoli perjantaina laajojen protestien yhteydessä tapahtuneessa ampumisessa, kertoo muun muassa Los Angeles Times.

Lehden mukaan on epäselvää, liittyikö ampuminen suoraan ympäri Yhdysvaltoja levinneisiin poliisiväkivaltaa vastustaviin mielenosoituksiin. Viranomaiset antoivat lauantaina ymmärtää, että ampuminen saattaa liittyä ilmiöön, jossa ääriryhmät kaappaavat rauhanomaiset mielenosoitukset omiin tarkoituksiinsa.

Viranomaiset kuvailivat tapahtumia kotimaan terrorismiksi. Toinen poliisi haavoittui vakavasti ampumisessa.

Trump siirtää G7-huippukokouksen syksyyn ja haluaa mukaan lisää maita

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump aikoo siirtää kesäkuulle suunnitellun G7-huippukokouksen syksyyn. Hän aikoo myös kutsua lisää maita syksyn kokoukseen.

Trumpin mukaan G7-ryhmä ei edusta kunnolla maailman tapahtumia. Hänestä ryhmä on vanhentunut. Trump haluaisi kutsua syksyn kokoukseen myös Venäjän, Etelä-Korean, Australian ja Intian.

Saksan liittokansleri Angela Merkel kertoi aiemmin, ettei aio osallistua kesäkuun kokoukseen koronavirustilanteen takia. (Lähde: AFP)

Maailmassa todettu jo yli kuusi miljoonaa koronavirustartuntaa

Maailmassa on todettu jo yli kuusi miljoonaa koronavirustartuntaa. Luvusta kertovat esimerkiksi baltimorelaisen Johns Hopkins -yliopiston seuranta sekä uutistoimisto AFP omaan laskelmaansa nojaten. Virukseen liitettyjä kuolemia on raportoitu noin 367 000.

Maanosista eniten tartuntoja on todettu Euroopassa, lähes 2,14 miljoonaa. Yksittäisistä maista suurin tartuntaluku on Yhdysvaltojen 1,76 miljoonaa. Koronavirukseen liittyviä kuolemia on Euroopassa noin 177 600 ja Yhdysvalloissa noin 103 600.

Virus leviää parhaillaan erityisen kiivaasti Latinalaisessa Amerikassa, jossa on todettu yhteensä noin 945 000 tartuntaa.

Luvut ovat suuntaa antavia, sillä eri maiden testauskäytännöt ja -mahdollisuudet poikkeavat toisistaan. (Lähde: AFP)

Kreikka sallimassa laajan matkustamisen Euroopan alueelta - lähtökenttä ratkaisee, tarvitaanko karanteenia

Kreikka kertoi lauantaina sallivansa maahan matkustamisen myös eräistä pahiten koronaviruksesta kärsineistä Euroopan maista eli esimerkiksi Ranskasta, Italiasta, Espanjasta ja Britanniasta.

Matkustus on määrä sallia 15. kesäkuuta lähtien. Tietyiltä alueilta matkustavat joutuvat kuitenkin Kreikassa koronavirustestiin ja sen jälkeen karanteeninomaisiin oloihin viikoksi tai kahdeksi. Testeihin määräävä tekijä on, onko matkustajan lähtölentokenttä Euroopan lentoturvallisuusviraston koronariskilistalla.

Aiemmin tällä viikolla Kreikka sanoi sallivansa Suomen ja 28 muun maan kansalaisten vapaan matkustuksen maahan kesäkuun puolivälistä alkaen. (Lähde: AFP)

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Hongiston koulun ulkoseinät maalataan talkootyöllä – Mukana auttamassa alueen ensimmäinen kyläavustaja.
  2. Uimataito on hyvä henkivakuutus, mutta humalaista uimaria sekään ei välttämättä pelasta
  3. Lusp lahjoitti ikäihmisille 5 500 lohjalaisen E.Laihon valmistamaa kasvomaskia – lohjalaisyrityksen maskeja tilannut muun muassa Oulun kaupunki
  4. Lohjalaismiehille elinkautiset Virkkalan erityisen raa'asta murhasta – uhriin ainakin 70 teräaseiskua
  5. Ensimmäiset tulokset vihersiltahankkeesta: Lohjanharjun riistakamerassa havaittu hirviä
  6. Yhdysvalloissa juhlitaan itsenäisyyspäivää – Trump osallistuu juhlallisuuksiin graniittiin kaiverrettujen aiempien presidenttien valvovien silmien alla
  7. Välimerellä siirtolaisia pelastavalle alukselle julistettiin hätätila
  8. Sadealue pyyhkäisee Suomen yli tänään
  9. Bolsonaro haluaa vesittää Brasilian tuoreen kasvomaskilain veto-oikeuksin – maassa on toiseksi eniten koronatartuntoja maailmassa
  10. Marinin hallituksen kykyihin luotetaan enemmän kuin Rinteen ja Sipilän – enemmistö kyselyyn vastanneista uskoo, ettei hallitus hajoa ennen seuraavia eduskuntavaaleja
  11. Maria Huntington vahvassa pituusvireessä Oulussa
  12. Oikeus torppasi Fortumin havittelemat muutokset Oulujoen vaelluskalamääräyksiin – uusia kalateitä ei silti tule ainakaan lähivuosina
  13. Haastattelussa: Jan Vapaavuori pelkää kansakunnan menettäneen puhtinsa ja laiskistuvan – "Unohdetaan, että kakku pitää leipoa ennen kuin sen jakaa"
  14. HJK:n Roni Peiponen lopettaa pelaajauransa 23-vuotiaana
  15. Porkkalasta löytyi vanha rahakätkö

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Lohjalaismiehille elinkautiset Virkkalan erityisen raa'asta murhasta – uhriin ainakin 70 teräaseiskua
  2. Billnäsin koulun pihalla tiistaina puukotettu 17-vuotias pääsi sairaalasta – alaikäinen puukottaja rikospaikalla isänsä kanssa
  3. Suomesta löytyi uusi hyttyslaji, joka saattaa levittää malariaa
  4. Auto kiepsahti Turun moottoritiellä kaiteiden väliin
  5. Lohjalaiset vanhemmat tehneet kansalaisaloitteen kyläkoulujen suojelemiseksi – "Emme voi rangaista lapsia siitä, että he ovat syntyneet kyliin"
  6. Polkupyörävarkauksien sesonki kuumenee – Vuorokauden saldo Länsi-Uudellamaalla 22
  7. Laakspohjan kartanossa järjestetään 400 osallistujan esteratsastuskilpailut – "Tämä on monelle harrastajalle poikkeuksellinen tilaisuus"
  8. 1990-luvulla Lohjan imagoa yritettiin kohottaa Edu Kettusen biisillä – muusikko ei muista "Sieluni on Lohjalla" -laulusta enää sanaakaan
  9. Ensimmäiset tulokset vihersiltahankkeesta: Lohjanharjun riistakamerassa havaittu hirviä
  10. Bayern München vahvisti Leroy Sanen viisivuotisen sopimuksen
  11. Hongiston koulun ulkoseinät maalataan talkootyöllä – Mukana auttamassa alueen ensimmäinen kyläavustaja.
  12. Lohjan kaupunginjohtaja Mika Sivulan perheen uusi koti Rantakantille nousi monen vaiheen ja tragediankin kautta – tässä koko tarina 
  13. HJK:n Roni Peiponen lopettaa pelaajauransa 23-vuotiaana
  14. IS: Valmentajalle yli kolme vuotta vankeutta alaikäisen pelaajan törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä
  15. Henkilö: Vieläkö muistat Nilsiän öljysheikin? Hannu Karpon esittelemä kylähullu oli jopa Samantha Foxia suositumpi

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.