Thaimaassa on kuukausien tauon jälkeen avattu taas uimarannat ja Pariisissa puistot – maailmalla puretaan rajoituksia vaihtelevassa epidemiatilanteessa

Valtaosa Perun tartunnoista on tapahtunut pääkaupunki Limassa, jossa kolmasosa maan asukkaista asuu. Kuva sairaalan edustalta Limassa. AFP / LEHTIKUVA

STT

Iranissa todettiin lähes 3 000 uutta koronavirustartuntaa vuorokauden aikana, maan terveysministeri Saeed Namaki sanoi televisiohaastattelussa. Kyseessä on korkein yhden päivän tapausmäärä kahteen kuukauteen.

– Ihmiset tuntuvat ajattelevan, että koronavirus on mennyt ohi. Jotkut virkamiehet myös uskovat, että asiat ovat palaamassa normaaleiksi. Mutta koronaviruksen kulku ei ole lähelläkään loppuaan, ja voimme koska tahansa nähdä uuden, vaarallisen tartuntahuipun, Namaki sanoi.

Terveysministeriön tiedottaja Kianoush Jahanpour kertoi, että Iranissa on todettu kaikkiaan lähes 155 000 koronavirustartuntaa ja että edellisen vuorokauden aikana kuoli 81 tartunnan saanutta. Yhteensä on kuollut noin 7 900 tartunnan saanutta.

83 miljoonan asukkaan Iranissa tautitapauksia on siis todettu 184 sataatuhatta asukasta kohden. Suomessa vastaava luku on 124.

Brasilian presidentti vastustaa rajoitustoimia

Latinalaisessa Amerikassa vahvistettujen koronavirustapausten määrä on ylittänyt miljoonan.

Tartunnoista yli puoli miljoonaa on todettu Brasiliassa, jossa on nyt toiseksi eniten tapauksia koko maailmassa. Vahvistettuja tartuntoja on maassa noin 240 sataatuhatta asukasta kohden.

Tästä huolimatta Brasilian presidentti Jair Bolsonaro uhmasi jälleen sunnuntaina suosituksia sosiaalisesta eristäytymisestä. Bolsonaro ei käyttänyt kasvomaskia tavatessaan maan pääkaupungissa lähekkäin pakkautuneen joukon kannattajiaan.

Oikeistopresidentti Bolsonaro on vastustanut äänekkäästi koronan hillitsemiseen pyrkiviä rajoitustoimia, jotka ovat Bolsonaron mukaan tarpeettomia ja taloudelle vahingollisia.

Maanosan toiseksi huonoin tilanne Perussa

Koronavirustilanne on pahenemassa myös esimerkiksi Chilessä ja Perussa.

Perussa ilmoitettiin sunnuntaina 8 800 uudesta, vuorokauden sisällä vahvistetusta koronavirustartunnasta. Maassa on toiseksi eniten vahvistettuja tartuntoja Latinalaisessa Amerikassa Brasilian jälkeen, ja yli 4 500 taudin saanutta perulaista on kuollut.

Perussa tartuntoja on jo lähes 165 000 eli liki 500 tartuntaa sataatuhatta asukasta kohden. Virus on levinnyt voimakkaasti, vaikka ihmisten välisiä kontakteja on rajoitettu kuukausia kovilla toimenpiteillä, kuten öisillä ulkonaliikkumiskielloilla, rajaliikenteen katkaisulla ja monien yhteiskunnan toimintojen jäädyttämisellä.

Valtaosa tartunnoista on tapahtunut pääkaupunki Limassa, jossa kolmasosa maan asukkaista asuu.

Epidemia on myös kurmottanut Perun terveydenhuoltojärjestelmää ja taloutta toden teolla. Talousvaikutuksista tehdyn tutkimuksen mukaan neljä kymmenestä perulaisesta on menettänyt toimeentulonsa sen jälkeen, kun eristäytymistoimet määrättiin voimaan.

Viime viikolla Peru sai kaksivuotisen 11 miljardin dollarin lainan kansainväliseltä valuuttarahastolta IMF:ltä.

"Valtava haaste"

Perun naapurimaassa Chilessä kerrottiin sunnuntaina 57 uudesta virukseen liittyvästä kuolemasta vuorokauden sisällä. Kuolleita on kaikkiaan yli 1 050. Tapauksista neljä viidesosaa on todettu pääkaupunki Santiagossa, jossa 96 prosenttia tehohoitopaikoista on nyt täynnä, viranomaiset kertovat. Tartuntatapausten määrä on lähtenyt jyrkkään kasvuun kahden viime viikon aikana.

– Olemme kohdanneet suurimman pandemian sataan vuoteen. Se on valtava haaste, ja elämme vaikeita aikoja maassamme, sanoi varaterveysministeri Paula Daza.

Vielä toukokuun alussa presidentti Sebastian Pineran hallitus sanoi, että tartuntatapausten määrä on tasaantunut ja että rajoitustoimenpiteitä voitaisiin purkaa.

Johns Hopkins -yliopiston ylläpitämän koronavirustietokannan mukaan Chilessä on todettu hieman alle 100 000 koronavirustapausta eli noin 520 vahvistettua tartuntaa sataatuhatta asukasta kohden.

Britanniassa avataan osa kouluista

Maailmanlaajuisesti koronatartuntoja on vahvistettu yli 6,1 miljoonaa ja virukseen sairastuneista on kuollut yli 371 000.

Taloudelliset paineet palata kohti normaalia ovat kovat varsinkin niissä maissa, joissa epidemia on jo hidastunut. Monet terveysasiantuntijat ovat kuitenkin varoittaneet liian varomattoman käytöksen johtavan uuteen nousuun tartunnoissa. Rajoitustoimia on alettu purkaa niissäkin maissa, joissa epidemia ei ole täysin hallinnassa.

Britanniassa useat hallituksen neuvonantajat ovat esittäneet huolensa rajoitusten liian nopeasta purkamisesta. Koulujen on määrä osittain aueta maassa maanantaina.

Myös Venäjän pääkaupungissa Moskovassa on maanantaina määrä purkaa osa rajoituksista, vaikka tartuntojen määrä on edelleen korkea.

Ranskassa Pariisin puistot avattiin viikonloppuna ensimmäistä kertaa kuukausiin. Ravintolat, kahvilat ja baarit saavat tiistaina luvan tarjoilla jalkakäytäville ja terasseille.

Myös Yhdysvalloissa Washingtonissa ja Los Angelesissa saa taas aterioida ulkoilmassa. New Yorkissa rajoitusten purku on määrä aloittaa 8. kesäkuuta.

Thaimaan uimarannat avautuivat

Osa Aasian maista on myös alkanut varovasti palata normaaliin. Esimerkiksi turismista vahvasti riippuvainen Thaimaa on kahden kuukauden jälkeen taas avannut maan uimarannat.

Intia kertoi alkavansa purkaa rajoituksia kesäkuun alkupuolella siitä huolimatta, että maan päivittäisissä tartuntamäärissä todettiin jälleen ennätysnousu.

Naapurimaa Bangladeshissa rajoitustoimet purettiin jo sunnuntaina, vaikka maassa todettiin ennätysmäärä tartuntoja ja koronavirukseen liittyviä kuolemia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Virkkalan uudet ravintolat ovat selvinneet epävarmasta keväästä: toinen ravintoloista on saanut nimensä poikkeusajan innoittamana
  2. Kysyntä elpyy jo Lohja Spassa Karjalohjalla, Siuntion kylpylä on yhä kiinni
  3. Tanhuhovissa järjestetään ensimmäiset tanssit elokuussa: puitteet mahdollistavat turvavälien toteutumisen
  4. Eläimiä sai paijata aurinkoisessa säässä: Kotieläintilat ovat lapsiperheiden suosiossa Läntisellä Uudellamaalla – Kissanpennut hurmasivat Hennolan tilalla Vihdissä
  5. OP Uusimaan uusi toimitusjohtaja Jussi Huttunen lupaa tasapuolista kohtelua alueille – korona-aika tuonut digiloikan palvelujen käyttöön
  6. Englannin MM-joukkueen puolustaja Jack Charlton on kuollut
  7. Maksullinen pysäköinti varmistaa parkkipaikan keskustassa useammalle, kertovat kaupungit
  8. Brasiliaa valmentava Sundhage: "Koronavirus on askel taaksepäin naisten jalkapallolle"
  9. Grilliherkuttelu näkyy eläinsairaalassa – Ihmisten ruoanjämät voivat viedä koiran jopa leikkauspöydälle
  10. Käsipalloseura Dicken vetäytyy europeleistä, amatööripelaajat eivät voi riskeerata karanteenia
  11. Yhdysvalloissa yli 63 000 uutta koronatartuntaa – vuorokaudessa kuoli yli 770 ihmistä
  12. NHL vahvisti sovun kauden jatkosta – pelit vauhtiin 1. elokuuta Edmontonissa ja Torontossa
  13. Salaliittoteorioita ja syytöksiä puolueellisuudesta – Puola käy presidentinvaalit niin jakautuneessa tilassa, että ehdokkaat eivät suostuneet edes samaan tv-väittelyyn
  14. Juha Honkosen uutisanalyysi: Koronan toinen aalto tulee, olemmeko valmiit?
  15. Barokista videopelimusiikkiin – Lohjan kaupunginorkesterin syksyn konserttiohjelmisto julkaistiin

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Lohjalla taas rehtorivalintoja – Pirjo Uutela-Morander valittiin jo toiseen rehtorin virkaan
  2. Älä toimi näin, pyytää poliisi: Asukas löysi räjähteen ja kuljetti sen poliisiasemalle, asema jouduttiin eristämään tunneiksi
  3. Lohjalla yksi koronakuolema kevään ja kesän aikana – testejä tehty 2 200, viimeisin tartunta todettiin runsas viikko sitten
  4. Saako urheiluvarusteiden haju yökkimään? Syypää ovat mikrobit, joita varusteet kuhisevat – Näin hajuongelmaa voi vähentää
  5. Lohjan keskustan uudet kahvilat kunnioittavat perinteitä päivitetyllä otteella – nykyään halutaan tarjota rentoa tunnelmaa ja vegaanisia tuotteita
  6. OP Uusimaan uusi toimitusjohtaja Jussi Huttunen lupaa tasapuolista kohtelua alueille – korona-aika tuonut digiloikan palvelujen käyttöön
  7. Etäsuorituksia, perumisia ja korvauksia – suomalaisten korkeakoulujen suhtautuminen syksyn vaihtoihin vaihtelee
  8. Virkkalan uudet ravintolat ovat selvinneet epävarmasta keväästä: toinen ravintoloista on saanut nimensä poikkeusajan innoittamana
  9. Tanhuhovissa järjestetään ensimmäiset tanssit elokuussa: puitteet mahdollistavat turvavälien toteutumisen
  10. Eläimiä sai paijata aurinkoisessa säässä: Kotieläintilat ovat lapsiperheiden suosiossa Läntisellä Uudellamaalla – Kissanpennut hurmasivat Hennolan tilalla Vihdissä
  11. Auttava puhelin -kampanja palaa: Vie vanha kännykkä kierrätykseen, DNA lahjoittaa rahaa köyhien perheiden älylaitteisiin
  12. Jyväskylän tulipalon runtelemassa seniorikorttelissa asuu kaikkiaan 200 ihmistä – "Miljoonavahingoista todennäköisesti puhutaan"
  13. Tiesitkö? Jukka Kuoppamäki on Topeliuksen jälkeläinen, esiintyy Karjalohjan uudessa musiikkitapahtumassa Koivussa ja tähdessä
  14. Rippileirit pyörivät Lohjalla sujuvasti koronarajoituksin – keväällä pelättiin jopa, että rippikoulut joudutaan järjestämään etäopetuksena
  15. Google Play -kaupassa oli taas haittaohjelma, joka ostelee kännykänomistajan laskuun – Näin suojaudut pahantahtoisilta ohjelmilta

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.