Kiireetön asiointi terveyskeskuksissa väheni koronan vuoksi – samalla jonot lyhenivät huomattavasti

Runsaat 70 prosenttia potilaista pääsi huhtikuussa lääkärin vastaanotolle viikon sisällä. Ennen koronapandemiaa luku oli noin 40 prosenttia. TOR WENNSTRÖM / LEHTIKUVA

STT

Kiirettömät käynnit terveyskeskusten vastaanotoilla puolittuivat kevään aikana, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).

Samaan aikaan jonotusajat lääkärin vastaanotolle kiireettömissä tapauksissa lyhenivät tuntuvasti. Runsaat 70 prosenttia potilaista pääsi huhtikuussa lääkärin vastaanotolle viikon sisällä. Ennen koronapandemiaa luku oli noin 40 prosenttia.

Myös käynnit ja jonotustarve hammaslääkäreillä väheni samassa suhteessa maalis–huhtikuun aikana, THL kertoo. Potilaista keskimäärin 80 prosenttia pääsi toukokuussa hammaslääkärille kolmessa viikossa, kun luku vuoden aiempina kuukausina oli 50 prosentin tuntumassa.

Ajat lyhenivät siitä huolimatta, että koronaepidemian torjunnan osana hallitus antoi maaliskuussa kunnille väliaikaisen oikeuden olla noudattamatta määräyksiä kiireettömän hoidon määräajoista.

STT kertoi maaliskuun puolivälissä, että kiireettömien potilaiden hoitoon pääsy oli koronatilanteen takia tuolloin pidentynyt eri puolilla maata.

THL:n mukaan etävastaanotot sen pahemmin avosairaanhoidossa kuin suun terveydenhuollossa eivät kuitenkaan lisääntyneet vuoteen 2019 verrattuna. Tähän ei ole vaikuttanut sosiaali- ja terveysministeriön suositus ottaa käyttöön erilaisia toimintatapoja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Luetuimmat

  1. Vuoden Lauri Seija Virolainen: "Lohja on kaikki!"
  2. Kahden auton nokkakolari Raaseporissa
  3. Päätoimittaja Päivi Kallo: Maski kasvoille opastuksen kera
  4. Kilpavene ja huvivene törmäsivät Hangon edustalla – turmassa vakavasti loukkaantunut kuoli saamiinsa vammoihin, toinen loukkaantunut on sairaalahoidossa
  5. Virossa järjestetyssä tilaisuudessa altistui koronavirukselle kymmeniä suomalaisia, joista yli puolet helsinkiläisiä – näillä laivavuoroille he palasivat
  6. Pienkone putosi nousun yhteydessä Imatran lentokentällä – kuusi ihmistä viety sairaalaan
  7. Kolmasosa Bukarestin-lennon matkustajista kieltäytyi vapaaehtoisesta koronatestistä Helsinki-Vantaalla – testin muuttamista pakolliseksi pohditaan
  8. Liput ensimmäistä kertaa salkoihin Tove Janssonin ja suomalaisen taiteen kunniaksi
  9. Lohduton näky palopaikalta: Kuusi asuntoa tuhoutui tulipalossa Vihdin kirkonkylässä
  10. Apuomenan toiminta jatkuu Lohjalla pääosin etänä, mutta jotkin lähitoiminnot käynnistyvät jälleen – "Nyt asiakkailla on varaa valita eri toiminnoista"
  11. Hangon veneturmassa kuoli alakouluikäinen lapsi – poliisi tutkii tapahtunutta muun muassa kuolemantuottamuksena
  12. Syksyn kouluruokailut suunnitellaan Lohjalla koulukohtaisesti – ruokailujen järjestämiseen saattaa kohdistua uusia haasteita
  13. Sunnuntaina ei nähdä perinteistä autojonoa Upinniemeen – Rannikkoprikaatin valatilaisuutta voi seurata etänä netistä
  14. STM:n päällikkö suomalaisille: "Onko välttämätöntä lähteä ulkomaille tai osallistua suureen yleisötapahtumaan?"
  15. Lohja avasi omat sivut koronavirusinformaatiolle

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.