Meksiko ei suostu öljyrajoitusten jatkamiseen heinäkuussa

Raakaöljyn hinta syöksyi keväällä alamaihin koronapandemian syövereissä. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Meksiko ei aio jatkaa öljyntuotannon rajoituksia heinäkuun loppuun asti, vaikka öljyntuottajamaat sopivat lauantaina rajoitusten jatkamisesta.

Meksikon energiaministeri Rocio Nahle sanoi toimittajille, että Meksiko pitäytyy huhtikuussa solmitussa sopimuksessa, jossa sovittiin rajoituksista touko-kesäkuulle.

Tuottajamaiden sopimilla rajoituksilla pyritään kannattelemaan öljyn hintaa, joka syöksyi keväällä alamaihin koronapandemian syövereissä. Raakaöljyn hinta nousikin jyrkästi toukokuun aikana.

Vaikka monet maat ovat hiljalleen höllentäneet pandemian vuoksi asettamiaan rajoituksia, raakaöljyn kulutus ei ole palautunut kriisiä edeltävälle tasolle.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Hevoskallion alueella sijaitseva 17 hehtaarin tontti odottaa edelleen ostajaa – Lohja hamuaa yhä alueelle jättimäistä logistiikkakeskusta
  2. Aurlahteen lisäparkkitilaa: osa hiekkakentästä muutettiin pysäköintialueeksi
  3. Karjaalla kuvataan elokuvaa Kjell Westön romaanista – Rikinkeltaisen taivaan juhlakohtauksessa on mukana iso joukko paikallisia teatteriharrastajia
  4. Musiikkia Lohjalta Olavinlinnaan – Jyrki Anttilalla on hankalan koronakevään jälkeen edessä työntäyteinen konserttikesä
  5. Lohjan keskustan uudet kahvilat kunnioittavat perinteitä päivitetyllä otteella – nykyään halutaan tarjota rentoa tunnelmaa ja vegaanisia tuotteita
  6. Oikeustieteellisen alan yhteisvalinnan valintakokeiden pisteytyksessä havaittu virhe korjataan
  7. Käsivirhe vei Bournemouthin voitto-osuman, Smithin loukkaantuminen pysäytti
  8. Jymy-Jussien jokerikortti löi puolen tunnin varoajalla kunnarin miesten Superpesiksessä
  9. Finnair lisää vain yksittäisiä lentoja matkustusrajoituksista vapautettuihin maihin
  10. Kimppa-asuminen: Ronja Paani muutti keskellä pimeintä talvea pieneen kylään etsimään itseään – seurasimme puoli vuotta, miten elämä maalla sujuu
  11. Pelastuslaitos päästi liesituulettimeen jumiin jääneen linnun ahdingosta
  12. Suomalaisgolffarit palasivat ruosteisesti Euroopan-kiertueen kisatauolta
  13. Suomen pöytätenniksen ykköspelaajan Benedek Olahin erinomainen alkuvuosi vaihtui totaaliseen epätietoisuuteen
  14. Myönteisistä tulosuutisista kertoneet Tikkurila, Orion ja Kesla vauhdissa pörssissä
  15. Nimitys: Kari Pitkänen Sp-Koti - Länsi-Uudenmaan Asuntovälitys Oy LKV:n toimitusjohtajaksi

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Älä toimi näin, pyytää poliisi: Asukas löysi räjähteen ja kuljetti sen poliisiasemalle, asema jouduttiin eristämään tunneiksi
  2. Lohjalla yksi koronakuolema kevään ja kesän aikana – testejä tehty 2 200, viimeisin tartunta todettiin runsas viikko sitten
  3. Lohjan keskustan uudet kahvilat kunnioittavat perinteitä päivitetyllä otteella – nykyään halutaan tarjota rentoa tunnelmaa ja vegaanisia tuotteita
  4. Aurlahteen lisäparkkitilaa: osa hiekkakentästä muutettiin pysäköintialueeksi
  5. Hevoskallion alueella sijaitseva 17 hehtaarin tontti odottaa edelleen ostajaa – Lohja hamuaa yhä alueelle jättimäistä logistiikkakeskusta
  6. Karjaalla kuvataan elokuvaa Kjell Westön romaanista – Rikinkeltaisen taivaan juhlakohtauksessa on mukana iso joukko paikallisia teatteriharrastajia
  7. Musiikkia Lohjalta Olavinlinnaan – Jyrki Anttilalla on hankalan koronakevään jälkeen edessä työntäyteinen konserttikesä
  8. Lohja avasi omat sivut koronavirusinformaatiolle
  9. 35 maassa neppaillut Sampo Karpo: "Pikkuautot ovat vastavoima suuruudenhulluudelle"
  10. Luksiasta valmistui kevään aikana 470 opiskelijaa – tässä nimilista
  11. Opetusministeri myönsi 800 000 euron koronatuen Lohjan esi- ja perusopetukselle sekä varhaiskasvatukseen
  12. Sekajätteen määrä on kasvanut Rosk'n Rollin alueella niin paljon, että osassa jätepisteitä tarvitaan ylimääräisiä tyhjennysvuoroja – jätepisteiden sotkemiseen pyritään puuttumaan kameravalvonnan avulla
  13. Ruokavirasto varoittaa terveysvaarasta: Suomessa on myyty nigerialaisia papuja, vaikka tuonti on kielletty myrkyllisen kasvinsuojeluaineen takia
  14. Neidonkeitaan pihalla pääsee vielä reilun viikon ajan leppoisiin löylyihin – "Voisiko tästä tulla pysyvä saunapiha?"
  15. Lammastilan pitäjä tuomittiin pysyvään eläintenpitokieltoon ja vuodeksi ehdolliseen vankeuteen

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.