Tuettu loma auttaa vaikeassa tilanteessa olevia kuukausien ajan, kertoo tutkimus

Loman vaikutukset näkyivät tutkituilla perheillä jopa neljän kuukauden jälkeen. Roni Rekomaa / LEHTIKUVA

STT

Tuettuja lomia vaikeassa elämäntilanteessa oleville lapsiperheille aletaan taas järjestää kesällä koronatauon jälkeen. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ja Solaris-lomat ry:n tuoreen tutkimuksen mukaan loma voi olla perheelle käänteentekevä.

Tutkimuksen perusteella lomalla näyttäisi olevan suurempi vaikutus ihmisiin, joilla on ollut pitkään huonommuuden, häpeän ja ulkopuolisuuden kokemuksia. Vaikutukset näkyivät tutkituilla perheillä jopa neljän kuukauden jälkeen.

Työssäkäyvillä loman terveys- ja hyvinvointivaikutusten on havaittu aiemmissa tutkimuksissa hiipuvan jo viikossa.

– Kun perhe pääsee lomailemaan muiden perheiden joukkoon, syntyy arvokkuuden ja yhteenkuuluvuuden kokemus. Muut lomailijat eivät näe, millaisten palvelujen asiakas olet, tai mitä tukea saat. Pääset irti palvelujen asiakkuuksiin liitetystä stigmasta ja häpeästä, kuvailee THL:n tutkija Erika Mäntylä tiedotteessa.

"Kannattava sosiaalinen investointi"

Osallisuuden kokemusta mitattiin THL:n uudella osallisuusindikaattorilla. Indikaattori kuvaa muun muassa sitä, kokeeko vastaaja päivittäiset tekemisensä merkityksellisiksi, kuuluuko hän itselleen tärkeään yhteisöön ja pystyykö hän vaikuttamaan asioihin omassa elämässään ja elinympäristössään

– Tulokset osoittavat, että lomatoiminnalla on osallisuutta lisääviä vaikutuksia. Lomatoimintaa voidaan tästä näkökulmasta pitää kannattavana sosiaalisena investointina, kertoo puolestaan THL:n tutkija Lars Leemann.

Ennen lomaa vanhemmat kokivat terveydentilansa ja elämänlaatunsa heikommaksi kuin lapsiperheiden vanhemmat keskimäärin. Lisäksi he kokivat itsensä useammin yksinäiseksi.

Loman jälkeen vanhempien osallisuuden kokemus oli vahvistunut, koettu terveys kohentunut, elämänlaatu parantunut ja yksinäisyyden kokemukset vähentyneet.

Sosiaali- ja terveysministeriö jakaa viidelle lomajärjestölle vuosittain noin 12 miljoonaa euroa Veikkauksen tuotoista. Lomajärjestöt myöntävät tuetun loman lähes 50 000 suomalaiselle joka vuosi.

Yli 100 000 ihmiselle haetaan Suomessa lomaa vuosittain taloudellisin, sosiaalisin ja terveydellisen perustein.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lohjalla tehtiin maanantaina yli 160 koronatestiä – tulosten saamiseen voi mennä tällä hetkellä jopa neljä päivää
  2. Juha-Pekka Lehmus: "Olen asiajohtaja - lohjalaiset, tulkaa juttelemaan!"
  3. Cafe Laurissa pidetyssä kahvitilaisuudessa varautuneen positiivinen tunnelma – Lohjan matkailun katse jo ensi kesässä
  4. Lohja näkyy ja kuuluu Tuusulan asuntomessuilla – Järvikaupunki kiinnostaa kävijöitä
  5. Leipomo J.W. Virtanen: Nyt tuli sata vuotta täyteen!
  6. Uudessa-Seelannissa harkitaan vaalien siirtämistä koronaviruksen toisen aallon vuoksi
  7. Iltalehti: Vasemmistoliiton Andersson esittää yhä kansalaisille jaettavaa elvytysseteliä
  8. Länskärin urheilutietokilpailu järjestetään osana Lohjalaisen urheilun iltaa – tapahtumassa kuullaan myös paneelikeskustelu lohjalaisen urheilun ajankohtaisista aiheista.
  9. Pikkuruisista selkärangattomista tuli sosiaalisen median lemmikkejä – avaruudessakin seikkailleiden karhukaisten söpö ulkomuoto ja uskomaton sitkeys kiehtovat
  10. Yön uutiskooste: Koulutyö alkaa monissa kouluissa tänään
  11. Johtavat lääkärit kiristäisivät kokoontumisrajoituksia – "Nyt on menty yli sen rajan, missä kohtuudella voi olettaa tämän viruksen pysyvän aisoissa"
  12. Yhdysvallat solmi 1,5 miljardin dollarin rokotesopimuksen – Trump toivoo rokotteen valmistuvan ennen vaaleja
  13. Lukashenkon vastaiset protestit jatkuvat Minskissä kolmatta yötä
  14. Joonas Korpisalolle torjuntaennätys NHL:n maratonottelussa – kohtaaminen Tampa Bayn kanssa neljänneksi pisin peli liigan historiassa
  15. Ydinsukellusvene Kursk upposi 20 vuotta sitten onnettomuudessa, joka oli kova isku Venäjän ylpeydelle

Näytä lisää

Luetuimmat

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.