Oulun Kiimingissä palaa koulu – rakennus tuhoutuu käyttökelvottomaksi

Paikalla on kymmeniä pelastuslaitoksen yksiköitä. Johanna Vuonokari / LEHTIKUVA

STT

Palo on syttynyt ulkopuolelta Kiiminkijoen puoleiselta julkisivulta ja levinnyt sitä kautta välipohjaan ja yläpohjaan, pelastuslaitokselta kerrotaan. Sammutustyöt jatkuvat todennäköisesti pitkälti aamuyöhön asti.

"Vanhaksi kouluksi" kutsuttu Alakylän koulu on ollut yhä käytössä, ja siinä oli opetustilat noin sadalle oppilaalle.

Palo ei ole vaarassa levitä pihan ulkopuolelle eikä piha-alueen kahteen muuhun rakennukseen, pelastuslaitos kertoo STT:lle.

Poliisi tutkii syttymissyytä.

Paikalla on kymmeniä pelastuslaitoksen yksiköitä. Pelastuslaitos sai hälytyksen kello 20.23.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lohjalla tehtiin maanantaina yli 160 koronatestiä – tulosten saamiseen voi mennä tällä hetkellä jopa neljä päivää
  2. Juha-Pekka Lehmus: "Olen asiajohtaja - lohjalaiset, tulkaa juttelemaan!"
  3. Cafe Laurissa pidetyssä kahvitilaisuudessa varautuneen positiivinen tunnelma – Lohjan matkailun katse jo ensi kesässä
  4. Lohja näkyy ja kuuluu Tuusulan asuntomessuilla – Järvikaupunki kiinnostaa kävijöitä
  5. Leipomo J.W. Virtanen: Nyt tuli sata vuotta täyteen!
  6. Phoenix jyrää NBA-kuplassa, jo seitsemäs voitto putkeen
  7. Takuita vastaan vapautettu mediamoguli kehotti jatkamaan taistelua demokratian puolesta Hongkongissa
  8. USU: Johtavat lääkärit kiristäisivät kokoontumisrajoituksia koronaepidemian toisen aallon uhatessa
  9. Länskärin urheilutietokilpailu järjestetään osana Lohjalaisen urheilun iltaa – tapahtumassa kuullaan myös paneelikeskustelu lohjalaisen urheilun ajankohtaisista aiheista
  10. Uudessa-Seelannissa harkitaan vaalien siirtämistä koronaviruksen toisen aallon vuoksi
  11. Iltalehti: Vasemmistoliiton Andersson esittää yhä kansalaisille jaettavaa elvytysseteliä
  12. Pikkuruisista selkärangattomista tuli sosiaalisen median lemmikkejä – avaruudessakin seikkailleiden karhukaisten söpö ulkomuoto ja uskomaton sitkeys kiehtovat
  13. Yön uutiskooste: Koulutyö alkaa monissa kouluissa tänään
  14. Johtavat lääkärit kiristäisivät kokoontumisrajoituksia – "Nyt on menty yli sen rajan, missä kohtuudella voi olettaa tämän viruksen pysyvän aisoissa"
  15. Yhdysvallat solmi 1,5 miljardin dollarin rokotesopimuksen – Trump toivoo rokotteen valmistuvan ennen vaaleja

Näytä lisää

Luetuimmat

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.