Sibelius-viulukilpailu lykkäytyy kevääseen 2022

Edellinen Sibelius-viulukilpailu järjestettiin vuonna 2015, ja sen voitti yhdysvaltalainen Christel Lee. Martti Kainulainen / LEHTIKUVA

STT

Kansainvälinen Jean Sibelius -viulukilpailu siirretään kevääseen 2022. Järjestyksessä 12. Sibelius-viulukilpailu oli määrä järjestää tämän vuoden lopulla, mutta tapahtumaa lykätään koronapandemian vuoksi.

Taideyliopisto toteaa, että siirtopäätöksen syy on pandemian tuoma maailmanlaajuinen epävarmuus kokoontumiseen ja matkustamiseen liittyvistä rajoituksista.

Sibelius-viulukilpailu siirtyy pidettäväksi ajalle 18.–29. toukokuuta 2022. Kilpailu järjestetään Helsingissä Sibelius-Akatemian konserttisalissa ja Musiikkitalossa.

Jotta viulukisan siirto olisi oikeudenmukainen ja tasapuolinen, muutetaan kevään 2022 mittelön osalta ikärajaa siten, että kilpailijat voivat olla vuonna 1990 tai sen jälkeen syntyneitä.

Viulukilpailun tämän kerran siirto ei vaikuta tapahtuman myöhempään järjestysaikatauluun. Kevään 2022 jälkeen seuraava kilpailu pidetään loppuvuodesta 2025.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Luetuimmat

  1. Vuoden Lauri Seija Virolainen: "Lohja on kaikki!"
  2. Kahden auton nokkakolari Raaseporissa
  3. Päätoimittaja Päivi Kallo: Maski kasvoille opastuksen kera
  4. Kilpavene ja huvivene törmäsivät Hangon edustalla – turmassa vakavasti loukkaantunut kuoli saamiinsa vammoihin, toinen loukkaantunut on sairaalahoidossa
  5. Virossa järjestetyssä tilaisuudessa altistui koronavirukselle kymmeniä suomalaisia, joista yli puolet helsinkiläisiä – näillä laivavuoroille he palasivat
  6. Pienkone putosi nousun yhteydessä Imatran lentokentällä – kuusi ihmistä viety sairaalaan
  7. Kolmasosa Bukarestin-lennon matkustajista kieltäytyi vapaaehtoisesta koronatestistä Helsinki-Vantaalla – testin muuttamista pakolliseksi pohditaan
  8. Liput ensimmäistä kertaa salkoihin Tove Janssonin ja suomalaisen taiteen kunniaksi
  9. Lohduton näky palopaikalta: Kuusi asuntoa tuhoutui tulipalossa Vihdin kirkonkylässä
  10. Apuomenan toiminta jatkuu Lohjalla pääosin etänä, mutta jotkin lähitoiminnot käynnistyvät jälleen – "Nyt asiakkailla on varaa valita eri toiminnoista"
  11. Hangon veneturmassa kuoli alakouluikäinen lapsi – poliisi tutkii tapahtunutta muun muassa kuolemantuottamuksena
  12. Sunnuntaina ei nähdä perinteistä autojonoa Upinniemeen – Rannikkoprikaatin valatilaisuutta voi seurata etänä netistä
  13. Syksyn kouluruokailut suunnitellaan Lohjalla koulukohtaisesti – ruokailujen järjestämiseen saattaa kohdistua uusia haasteita
  14. STM:n päällikkö suomalaisille: "Onko välttämätöntä lähteä ulkomaille tai osallistua suureen yleisötapahtumaan?"
  15. Lohja avasi omat sivut koronavirusinformaatiolle

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.