Pekingissä jo toista sataa lihatoriin kytköksissä olevaa koronatartuntaa – viranomaisten mukaan kaupungin koronavirustilanne on erittäin vakava

Pekingiläisellä metroasemalla lähes kaikki matkustajat käyttivät kasvomaskia maanantaina. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Koronavirustilanne Kiinan pääkaupungissa Pekingissä on erittäin vakava, kertoo paikallinen viranomainen uutistoimisto AFP:n mukaan. Kaupungissa on viiden viime päivän aikana raportoitu toista sataa uutta tartuntaa.

Aiemmin tiistaina kerrottiin, että Pekingissä on löydetty 27 uutta kotoperäistä koronavirustartuntaa. Yhteensä kaupungissa on viiden viime päivän aikana löydetty jo 106 uutta tartuntaa.

Vielä sunnuntaina kaikki löydetyt tartunnat olivat Kiinan viranomaisten mukaan kytköksissä pekingiläiseen Xinfadin liha- ja vihannestoriin. Sen jälkeen kaupungissa on suljettu ainakin kaksi muutakin toria.

Kaupungin tiedottaja Xu Hejian sanoi lehdistötilaisuudessa, että tärkeintä on ehkäistä ja kontrolloida uusia tartuntoja. Kaupunki on turvautunut ainakin massatestauksiin ja eristystoimiin.

– Kaupungin täytyy käyttää kaikkein määrätietoisimpia, ratkaisevimpia ja ankarimpia toimia, Xu sanoi.

Lisäksi Pekingin naapurimaakunnassa Hebeissä on todettu neljä tartuntaa ja Sichuanissa maan lounaisosassa yksi, viranomaiset kertoivat tiistaina.

Lähes 30 asuinaluetta eristetty

Maanantaina kerrottiin, että tartuntalähteiksi epäillyt torit ja niiden lähikoulut on suljettu. Yhteensä lähes 30 asuinaluetta on nyt eristetty. Rajoitukset vaikuttavat tuhansiin ihmisiin. Kymmeniä tuhansia ihmisiä on viranomaisten mukaan testattu.

Pelkästään Xinfadin torilla on toukokuun lopun jälkeen käynyt ainakin 200 000 ihmistä. Pekingissä asuu yli 20 miljoonaa ihmistä.

YK:n alaisen Maailman terveysjärjestön WHO:n edustajan mukaan tilanne on huolestuttava.

– Tällainen rypäs on huolestuttava. Se pitää tutkia ja rajata, ja juuri niin Kiinan viranomaiset toimivat, sanoi järjestön edustaja Mike Ryan.

Kiina turvautui ankariin rajoituksiin

Kiinassa raportoitiin tiistaina myös kahdeksan ulkomailta peräisin olevaa tartuntaa.

Uusi koronavirus lähti leviämään alun perin Kiinan Wuhanissa viime vuoden lopulla. Vaikka epidemia alkoi Kiinassa, maa sai viruksen leviämisen kuriin ankarilla rajoitustoimilla, ja parin viime kuukauden aikana Kiinassa on todettu vain pieniä määriä uusia tartuntoja. Suurin osa niistä on tullut maahan ulkomailta palaavien kiinalaisten mukana.

Kiinassa on raportoitu yhteensä runsaat 4 600 koronavirukseen liittyvää kuolemaa ja hieman alle 85 000 tartuntaa. Väkilukuun suhteutettuna maassa on kuollut kolme ihmistä miljoona asukasta kohti, kun esimerkiksi Suomessa vastaava luku oli maanantaina 59.

Kiinan ilmoittamia lukuja pidetäänkin yleisesti aivan liian alhaisina.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Juuri nyt: Rivitalo tulessa Vihdissä – yksi asukas toimitettu sairaalaan, sammutustyöt jatkuivat iltakymmeneltä
  2. Fokus-talon purku alkaa lokakuussa: Karjaan kirjasto on jo nyt suljettu - väistötilat Grabbegårdeniin
  3. Tulevaisuuden kapellimestarit johtavat Lohjan kaupunginorkesteria torstain konserteissa
  4. Faces onnistui epäilyksistä huolimatta – Järjestäjän mukaan kävijöitä monta sataa
  5. Raamattukylässä jo yli 130000 kävijää
  6. Syyttäjän mukaan United Brotherhoodin johtajaksi epäilty mies valvoi jäsenten huumeidenkäyttöä virtsatestein: "Pyrki varmistamaan jäsenten kuuliaisuuden ja paremman rikollisen toimintakyvyn"
  7. Teknologiaindeksi Nasdaq kipusi ennätyskorkeuksiin New Yorkin pörssissä
  8. Syyria aktivoi ilmatorjuntajärjestelmiään myöhään maanantaina – Israel kertoo tehneensä ilmaiskuja syyrialaiskohteisiin
  9. Huntington paransi 100 metrin ennätystään kertarysäyksellä – Kalevan kisoissa tähtäimessä on seitsenottelun Suomen ennätys
  10. Luksian vastaanottotilaisuudet uusille opiskelijoille tällä viikolla porrastetusti Lohjalla ja Nummelassa – opetus aloitetaan lähiopetuksena
  11. Keskiaikaiset Markkinat Siuntiossa lauantaina – työnäytöksiä, eläimiä ja vaakunoiden suunnittelua
  12. Asuntomessut Tuusulassa: Japandi-tyylissä skandinaavinen harmonia kohtaa japanilaisen askeettisuuden ja tyylipuhtauden
  13. Tekstiviestit: "Kyllä siellä olisi useampikin tankkauspiste jos se olisi kannattavaa"
  14. Pääkirjoitus: Lähde rohkeasti keväällä ehdolle
  15. Lohjalaiselle kuskilupaukselle Tuukka Taposelle upea voitto EM-osakilpailusta

Näytä lisää

Luetuimmat

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.