Kelalle tulleissa etuushakemuksissa roima kasvu koronakeväänä

Kelasta on haettu etuuksia selvästi enemmän kuin viime keväänä. Esimerkiksi työttömyysturvahakemuksia jätettiin yli 97 000 enemmäin kuin viime keväänä. VESA MOILANEN / LEHTIKUVA

STT

Kelaan on tullut koronakevään aikana yhteensä 186 000 uutta työttömyysturvahakemusta, mikä on 97 500 hakemusta enemmän kuin viime vuonna vastaavana ajanjaksona. Hakemusten määrä on kasvanut kaikissa maakunnissa.

Kelan mukaan hakemusten määrä oli suurimmillaan huhtikuun alussa.

– Hakemusmäärät lähtivät kasvuun heti maaliskuun puolivälissä ja suurin hakemusmäärä oli viikolla 14, eli huhtikuun alussa. Naisilta on tullut selvästi enemmän hakemuksia kuin miehiltä. Hakemusten määrässä näkyvät etenkin lomautukset palvelualoilla, Kelan tutkimuspäällikkö Signe Jauhiainen kertoi tiistaina pidetyssä lehdistötilaisuudessa.

Hakemusten määrä kääntyi uudelleen nousuun toukokuun lopussa. Kelan arvion mukaan taustalla on koronatilanteen lisäksi myös lukuvuoden päättyminen ja opiskelijoiden valmistuminen.

Yrittäjien työmarkkinatuen hakemuksia on tullut yhteensä 32 100. Myös yleisen asumistuen hakemusmäärä on viime vuotta suurempi.

Paljon nuoria toimeentulotuen saajia

Perustoimeentulotuen hakemusmäärät ovat pysyneet viime vuoden tasolla. Toimeentulotuen piiriin on tullut sekä huhti- että toukokuussa noin 11 000 uutta kotitaloutta.

Uusia saajia on Kelan mukaan erityisesti nuorissa ikäryhmissä. Kelan mukaan nuorten toimeentulotuen saajien kasvava määrä ei johdu pelkästään koronatilanteesta.

– Nuoret saavat yleisestikin useammin perustoimeentulotukea. Se johtuu muun muassa siitä, että alle 25-vuotiaille on tiukemmat työttömyysturvan ehdot ja nuorilla on harvemmin säästöjä, joita he voisivat käyttää, Jauhiainen lisäsi.

Etuuksien toimeenpano ei häiriintynyt poikkeustilan aikana

Hakemusmäärien kasvusta huolimatta Kela kokee, että se on suoriutunut tehtävistään hyvin. Kelan mukaan etuuksien toimeenpano ja käsittelyajat eivät häiriintyneet poikkeustilan aikana.

– Etuuskäsittelyn tilanne on saatu pidettyä hyvänä, Kelan pääjohtaja Outi Antila sanoi lehdistötilaisuudessa.

Antilan mukaan Kela pärjäsi poikkeuksellisessa tilanteessa etenkin hyvän ennakoinnin ansiosta. Lisääntyneen hakemusmäärän lisäsi Kelassa pelättiin, että heidän oma henkilöstönsä sairastuu. Antilan mukaan Kelassa onnistuttiin siirtymään nopealla aikataululla etätöihin, vaikka henkilöstöön lukeutuu tuhansia ihmisiä.

Sosiaalityöntekijät ovat Kelan kanssa eri mieltä Kelan suoriutumisesta poikkeusaikana. Sosiaalibarometri 2020-julkaisuun vastanneista sosiaalityöntekijöistä yli neljännes arvioi Kelan suoriutuneen tehtävästään perustoimeentulotuen hoitamisessa huonosti tai melko huonosti.

Sosiaalityöntekijöiden suhtautuminen Kelaan on kriittisintä etenkin Uudellamaalla ja yli 200 000 asukkaan kunnissa.

Kelan mukaan Kelaan kohdistuvat paineet olivat pahimmillaan koronakriisin alussa, jolloin hakemuspaine oli pahimmillaan. Suomen talouden kannalta pahin on Kelan arvion mukaan vielä edessä. Lehdistötilaisuudessa painotettiin etenkin sitä, että Suomen talouden taantuma riippuu pitkälti koronatilanteen kestosta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Apuomenan toiminta jatkuu Lohjalla pääosin etänä, mutta jotkin lähitoiminnot käynnistyvät jälleen – "Nyt asiakkailla on varaa valita eri toiminnoista"
  2. Kahden auton nokkakolari Raaseporissa
  3. Koiria ja kissoja yhä paljon ilman mikrosirua – Lohjan eläinsuojeluyhdistyksen Sonja Tossavainen: ''Melkein soisin, että sirutus tulisi lakisääteiseksi''
  4. Lohjalaisten lukuinto kasvoi alkukesästä
  5. Kauniiden asioiden äärellä: Terttu Aholan spontaani luonne näkyy hänen teoksissaan
  6. Eduskuntaryhmien puheenjohtajat Uutissuomalaisen kyselyssä: Aluekehitysrahoja jaettava nykyistä tasaisemmin koko Suomeen
  7. Kahdeksan ihmistä kuollut asemiesten iskussa Nigerissä – joukossa ranskalaisia avustustyöntekijöitä
  8. Mediamoguli Jimmy Lai on pidätetty Hongkongissa uuden turvallisuuslain nojalla – epäillään juonitelleen ulkovaltojen kanssa
  9. Työelämässä menestyminen on nuorille tärkeää – alavalinnoissa kriteereiksi nousevat palkkaus ja kiinnostavat työtehtävät
  10. Metsästyskausi alkaa tänään sepelkyyhkyillä ja peltohanhilla
  11. Perussa on kuollut ainakin kolme alkuperäisväestön edustajaa koronapandemiaan liittyvässä yhteenotossa
  12. Poliisi ja mielenosoittajat ottivat yhteen Valko-Venäjällä presidentinvaaliäänestyksen jälkeen
  13. Atletico Madrid kertoi kahdesta koronatartunnasta – vain neljä päivää ennen Mestarien liigan peliä
  14. Washington otti kolmossijan itälohkossa – Raskin Boston kohtaa Carolinan
  15. Kallio ajoi ranne paketissa pohjoismaisen rallicrossin kakkoseksi Ruotsissa

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Vuoden Lauri Seija Virolainen: "Lohja on kaikki!"
  2. Kahden auton nokkakolari Raaseporissa
  3. Päätoimittaja Päivi Kallo: Maski kasvoille opastuksen kera
  4. Kilpavene ja huvivene törmäsivät Hangon edustalla – turmassa vakavasti loukkaantunut kuoli saamiinsa vammoihin, toinen loukkaantunut on sairaalahoidossa
  5. Virossa järjestetyssä tilaisuudessa altistui koronavirukselle kymmeniä suomalaisia, joista yli puolet helsinkiläisiä – näillä laivavuoroille he palasivat
  6. Pienkone putosi nousun yhteydessä Imatran lentokentällä – kuusi ihmistä viety sairaalaan
  7. Kolmasosa Bukarestin-lennon matkustajista kieltäytyi vapaaehtoisesta koronatestistä Helsinki-Vantaalla – testin muuttamista pakolliseksi pohditaan
  8. Liput ensimmäistä kertaa salkoihin Tove Janssonin ja suomalaisen taiteen kunniaksi
  9. Lohduton näky palopaikalta: Kuusi asuntoa tuhoutui tulipalossa Vihdin kirkonkylässä
  10. Apuomenan toiminta jatkuu Lohjalla pääosin etänä, mutta jotkin lähitoiminnot käynnistyvät jälleen – "Nyt asiakkailla on varaa valita eri toiminnoista"
  11. Hangon veneturmassa kuoli alakouluikäinen lapsi – poliisi tutkii tapahtunutta muun muassa kuolemantuottamuksena
  12. Sunnuntaina ei nähdä perinteistä autojonoa Upinniemeen – Rannikkoprikaatin valatilaisuutta voi seurata etänä netistä
  13. Syksyn kouluruokailut suunnitellaan Lohjalla koulukohtaisesti – ruokailujen järjestämiseen saattaa kohdistua uusia haasteita
  14. STM:n päällikkö suomalaisille: "Onko välttämätöntä lähteä ulkomaille tai osallistua suureen yleisötapahtumaan?"
  15. Lohja avasi omat sivut koronavirusinformaatiolle

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.