Pekingistä löytyi 22 koronatartuntaa lisää

Xinfadin tori, jonka kautta kulkee noin 70 prosenttia Pekingin tuoretuotteista, on suljettu. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Kiinan pääkaupungista on laajan testauksen jälkeen ilmoitettu 22 uutta koronatartuntaa. Pekingissä on kerätty yli kaksi miljoonaa näytettä, kun viranomaiset pyrkivät tukahduttamaan covid-19-taudin uuden aallon.

Koko maan tasolla todettiin 26 uutta tartuntaa, joista yksi Hebein provinssissa Pekingin naapurissa.

Kiina on pääosin saanut taudin hallintaan tiukkojen rajoitusten ja eristystoimien avulla. Pekingissä on kuitenkin havaittu uusi tautipesäke, jossa tähän mennessä kaikkiaan 220 ihmisen on todettu saaneen tartunnan.

Taudin todettiin päässeen leviämään tukkutorin kalanleikkuulaudoilta. Pekingin viranomaiset ovat kehottaneet kansalaisia heittämään pois sieltä hankitut pakastetut kala- ja paputuotteet. Xinfadin tori, jonka kautta kulkee noin 70 prosenttia Pekingin tuoretuotteista, on suljettu.

Tartunnan saaneiden joukossa on yksi Xinfadin torin työntekijä. Joukossa on myös yksi sairaanhoitaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Juuri nyt: Rivitalo tulessa Vihdissä – yksi asukas toimitettu sairaalaan, sammutustyöt jatkuivat iltakymmeneltä
  2. Fokus-talon purku alkaa lokakuussa: Karjaan kirjasto on jo nyt suljettu - väistötilat Grabbegårdeniin
  3. Tulevaisuuden kapellimestarit johtavat Lohjan kaupunginorkesteria torstain konserteissa
  4. Faces onnistui epäilyksistä huolimatta – Järjestäjän mukaan kävijöitä monta sataa
  5. Raamattukylässä jo yli 130000 kävijää
  6. Syyttäjän mukaan United Brotherhoodin johtajaksi epäilty mies valvoi jäsenten huumeidenkäyttöä virtsatestein: "Pyrki varmistamaan jäsenten kuuliaisuuden ja paremman rikollisen toimintakyvyn"
  7. Teknologiaindeksi Nasdaq kipusi ennätyskorkeuksiin New Yorkin pörssissä
  8. Syyria aktivoi ilmatorjuntajärjestelmiään myöhään maanantaina – Israel kertoo tehneensä ilmaiskuja syyrialaiskohteisiin
  9. Huntington paransi 100 metrin ennätystään kertarysäyksellä – Kalevan kisoissa tähtäimessä on seitsenottelun Suomen ennätys
  10. Luksian vastaanottotilaisuudet uusille opiskelijoille tällä viikolla porrastetusti Lohjalla ja Nummelassa – opetus aloitetaan lähiopetuksena
  11. Keskiaikaiset Markkinat Siuntiossa lauantaina – työnäytöksiä, eläimiä ja vaakunoiden suunnittelua
  12. Asuntomessut Tuusulassa: Japandi-tyylissä skandinaavinen harmonia kohtaa japanilaisen askeettisuuden ja tyylipuhtauden
  13. Tekstiviestit: "Kyllä siellä olisi useampikin tankkauspiste jos se olisi kannattavaa"
  14. Pääkirjoitus: Lähde rohkeasti keväällä ehdolle
  15. Lohjalaiselle kuskilupaukselle Tuukka Taposelle upea voitto EM-osakilpailusta

Näytä lisää

Luetuimmat

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.