Helsingin kaupunginteatterin räjähdys tapahtui sprinklerihuoneessa, poliisi ei epäile tahallisuutta

Helsingin poliisin ensitietojen mukaan onnettomuudessa on loukkaantunut yksi henkilö. EMMI KORHONEN / LEHTIKUVA

STT

Helsingin kaupunginteatterin sprinklerikeskuksessa tänään tapahtunut räjähdys johtui poliisin epäilyjen mukaan kuivista sinkkiputkista pieneen tilaan muodostuneesta kaasusta.

Poliisin mukaan rakennuksesta ei ole löytynyt mitään sellaista, jonka vuoksi räjähdystä olisi syytä epäillä tahallaan aiheutetuksi.

‒ Kyseessä on työtapaturma. Räjähdyksessä loukkaantunut mies vietiin sairaalahoitoon. Hän oli sprinklerihuoneessa tekemässä huoltotöitä, kun räjähdys tapahtui, kertoo tutkinnanjohtaja, kertoo rikostarkastaja Jukkapekka Risu Helsingin poliisilaitokselta.

Loukkaantunut pääsi omin avuin ulos

Helsingin kaupunginteatterin mukaan räjähdyksessä loukkaantui ulkopuolisen yrityksen palveluksessa oleva huoltohenkilö, joka oli suorittamassa sprinklerijärjestelmän normaalia vuosihuoltoa.

Huoltohenkilö loukkaantui räjähdyksestä, mutta pystyi omin avuin tulemaan ulos tilasta pihalle, jossa Kaupunginteatterin henkilökunta aloitti välittömästi ensiavun, Helsingin kaupunginteatterin tiedotteessa kerrotaan.

Loukkaantunut vietiin jatkohoitoon sairaalaan.

Sprinklerikeskus, jossa räjähdys tapahtui, on poliisin mukaan suljettu betoninen tila maan alla. Aineellisia vahinkoja räjähdyksestä aiheutui rappukäytävään, jossa sprinklerikeskus sijaitsee.

Helsingin kaupunginteatterin teknisen johtajan Antti Rehtijärven mukaan räjähdyksen varsinainen syy on vielä epäselvä.

– Poliisi ja pelastuslaitos ovat tehneet tutkinnan, ja selvää syytä he eivät toistaiseksi osanneet räjähdykselle kertoa. Poliisi ja pelastuslaitos ovat antaneet henkilökunnalle luvan jatkaa työntekoa normaalisti, kaupunginteatterin tiedotteessa kerrotaan.

Räjähdys tapahtui maanantaina puolenpäivän aikaan. Poliisi suoritti iltapäivän aikana tapahtumapaikalla teknisiä tutkintatoimenpiteitä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Mikael Pentikäinen Inkoossa: "Vauhtia koronatestaukseen – yksityisen sektorin testauskapasiteetti otettava käyttöön"
  2. Koronatestauksissa uusi ennätys Lohjalla – uusia tartuntoja ei ole havaittu puoleentoista kuukauteen
  3. Lohjalla tehtiin maanantaina yli 160 koronatestiä – tulosten saamiseen voi mennä tällä hetkellä jopa neljä päivää
  4. Juha-Pekka Lehmus: "Olen asiajohtaja - lohjalaiset, tulkaa juttelemaan!"
  5. Cafe Laurissa pidetyssä kahvitilaisuudessa varautuneen positiivinen tunnelma – Lohjan matkailun katse jo ensi kesässä
  6. Lohjalaisurheilijat tulessa Kalevan kisoissa – Tuukka Huuskola varmin lohjalainen mitalistisuosikki.
  7. Kolme kuoli matkustajajunan suistuttua raiteilta Skotlannissa
  8. SAK:n jättävä Matti Huutola kaipaa tupoja ja konsensusta takaisin – "Suomi ei pärjää kuin sopimalla – selkävoittoja ei kannata hakea"
  9. Sami Vatanen tippui mystisesti pois Carolinan kokoonpanosta, Rask aloittaa Bostonin maalilla
  10. Kiekonheitto on Frantz Krugerille paljon helpompaa kuin ennen, vaikka kaaret ovat lyhentyneet
  11. Ylimääräiset omenat voi viedä jäteasemalle 200 litran kertaerissä
  12. Näytteiden määrän kasvu yllätti Husin – lisää väkeä rekrytoidaan kymmenen hengen viikkovauhtia
  13. Messukeskus tarjoaa kaikille messuvieraille ilmaiset maskit
  14. Riskimaista Helsinki-Vantaalle saapuville ei pakkokaranteenia
  15. Oikeusoppinut: Poliittiset päättäjät eivät voi määrätä kaikille riskimaista tuleville pakollisia koronatestejä tai asettaa heitä pakolliseen karanteeniin

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.