Kauppakamarit: Puolet yrityksistä joutunut vähentämään investointejaan koronan vuoksi

Kyselyn tulos on huolestuttava, sanoo Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi. VESA MOILANEN / LEHTIKUVA

STT

Puolet yrityksistä on joutunut vähentämään investointejaan koronakriisin vuoksi, ilmenee Kauppakamareiden kyselystä. Reilu viidesosa yrityksistä kertoo investointien vähentyneen peräti 75–100 prosenttia verrattuna aikaan ennen koronapandemian puhkeamista.

– Tulos on huolestuttava. Iso osa meidän yrityksistämme on joutunut laittamaan koronan takia investoinnit jäihin. Tämä tarkoittaa sitä, että paljon työtä ja työpaikkoja on jäänyt syntymättä, sanoo Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi tiedotteessa.

Hän painottaa, että Suomi saadaan koronan aiheuttamasta talouskuopasta ylös nimenomaan yksityisillä investoinneilla.

– Hallituksen pitää tehdä kaikkensa, että yritykset pystyvät taas luottamaan tulevaisuuteen ja investoimaan, Romakkaniemi painottaa.

Kyselyn mukaan suurin syy yritysten investointien vähenemiseen on koronapandemian aiheuttama yleinen epätietoisuus sekä kysynnän väheneminen. Hallituksen asettamat rajoitukset ovat vähentäneet investointeja muutamalla prosentilla yrityksistä.

Kauppakamareiden kyselyyn vastasi 2 400 yritystä kaikilta toimialoilta ympäri Suomen. Yksinyrittäjiä vastaajissa oli kahdeksan prosenttia, loput olivat työnantajayrityksiä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Mikael Pentikäinen Inkoossa: "Vauhtia koronatestaukseen – yksityisen sektorin testauskapasiteetti otettava käyttöön"
  2. Koronatestauksissa uusi ennätys Lohjalla – uusia tartuntoja ei ole havaittu puoleentoista kuukauteen
  3. Lohjalla tehtiin maanantaina yli 160 koronatestiä – tulosten saamiseen voi mennä tällä hetkellä jopa neljä päivää
  4. Juha-Pekka Lehmus: "Olen asiajohtaja - lohjalaiset, tulkaa juttelemaan!"
  5. Cafe Laurissa pidetyssä kahvitilaisuudessa varautuneen positiivinen tunnelma – Lohjan matkailun katse jo ensi kesässä
  6. SAK:n jättävä Matti Huutola kaipaa tupoja ja konsensusta takaisin – "Suomi ei pärjää kuin sopimalla – selkävoittoja ei kannata hakea"
  7. Sami Vatanen tippui mystisesti pois Carolinan kokoonpanosta, Rask aloittaa Bostonin maalilla
  8. Kiekonheitto on Frantz Krugerille paljon helpompaa kuin ennen, vaikka kaaret ovat lyhentyneet
  9. Ylimääräiset omenat voi viedä jäteasemalle 200 litran kertaerissä
  10. Näytteiden määrän kasvu yllätti Husin – lisää väkeä rekrytoidaan kymmenen hengen viikkovauhtia
  11. Messukeskus tarjoaa kaikille messuvieraille ilmaiset maskit
  12. Riskimaista Helsinki-Vantaalle saapuville ei pakkokaranteenia
  13. Oikeusoppinut: Poliittiset päättäjät eivät voi määrätä kaikille riskimaista tuleville pakollisia koronatestejä tai asettaa heitä pakolliseen karanteeniin
  14. Vettel uudella korilla viikonloppuun – Ferrari löysi "pienen vian"
  15. Ennuste: Biden voittaa USA:n presidentinvaalit 71 prosentin todennäköisyydellä – Trumpilla on vielä mahdollisuudet kääntää kurssia

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.