Sinilevätilanne on rauhoittunut sekä merialueilla että sisävesillä

Helle kiihdytti sinilevän kasvua. RITVA SILTALAHTI / LEHTIKUVA

STT

Valtakunnallisen leväseurannan havaintopaikoilla on havaittu viime viikkoa vähemmän sinilevää, kertoo Suomen ympäristökeskus tiedotteessa.

Helteiden jälkeen tuulinen ja pilvinen sää on hillinnyt sinilevälauttojen muodostumista.

– Loppukesän kelit tulevat hyvin pitkälle määrittämään sen, minkälainen sinileväkesästä muodostuu, sanoo tiedotteessa tutkija Kaisa Kraft Suomen ympäristökeskuksesta.

Merialueilla sinilevää on havaittu runsaasti ainoastaan Helsingin edustan yhdeltä seurantapisteeltä, Kaarinan edustalta ja Utön saaren edustalta.

Sisävesillä neljällä havaintopaikalla oli runsaasti sinilevää. Runsaat havainnot ovat pääosin niiltä eteläisen Suomen järviltä, joilla havaittiin runsaasti levää myös edellisillä viikoilla.

Järvissä pintavesien lämpötilat ovat Etelä- ja Keski-Suomessa 18–22 astetta, eli 1–3 astetta pitkäaikaista keskiarvoa lämpimämpiä. Pohjois-Suomessa pintavedet sen sijaan ovat 1–2 astetta pitkäaikaista keskiarvoa viileämpiä, 5–17 asteen välillä.

Merialueilla veden lämpötila vaihtelee pohjoisen 12:n ja eteläisen 23 asteen välillä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

Näytä lisää

Luetuimmat

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.