Kansainvälistä elokuvaa omin ehdoin ja omakustanteisesti – Suomalainen Saara Lamberg tekee uraa ohjaajana ja näyttelijänä Australiassa

Australiassa asuva suomalainen Saara Lamberg tekee elokuvia omakustanteisesti ja talkoovoimin. HANDOUT / LEHTIKUVA

STT

Toukokuussa Saara Lambergilla piti olla juhlat Ranskan Cannesissa. Australiassa asuvan suomalaisen ohjaama ja kirjoittama The Westermarck Effect oli kutsuttu maailmankuulujen elokuvajuhlien rinnalla tapahtuvaan Cannes Cinephiles -tapahtumaan.

Koronapandemian vuoksi festivaalit peruttiin. Kansainvälinen ensi-ilta elokuvalle, jossa Lamberg myös esittää pääosan, lykkääntyi kauas tulevaisuuteen.

Silti oli myös aihetta iloon. Hänen ensimmäinen pitkä elokuvansa Innuendo tuli toukokuussa vihdoin Suomessa jakeluun, kolmisen vuotta valmistumisensa jälkeen.

– Olisi ollut sääli jo suomalaisten näyttelijöiden puolesta, jos Innuendoa ei olisi Suomessa nähty, Lamberg kertoo etäyhteydellä Adelaidesta.

– Olin yrittänyt festivaaleja. Rakkautta ja Anarkiaa olisi ollut luonnollinen paikka tai Espoo Ciné. Ei valitettavasti ollut kiinnostusta.

Innuendo sai Suomen ensiesityksensä Elisa Viihteen suoratoistopalvelussa. Ennen koronakevättä sille oli harkittu meillä valkokangaslevitystäkin.

– Maailma päätti toisin, Lamberg toteaa.

– Jokainen ohjaaja toivoo elokuvateatterilevitystä. Tärkeintä kuitenkin on, että elokuva tulee nähdyksi.

Työläitä omakustannetuotantoja

Lamberg, 38, rahoittaa elokuvansa itse. Tekeminen tapahtuu pitkälti talkoovoimin, ja kuvaukset voivat venyä pitkiksi epäsäännöllisesti eteneviksi hankkeiksi. Elokuvat ovat valmistuessaan työvoittoja.

Esimerkiksi Innuendoa kuvattiin Suomessa Längelmäellä jo kesällä 2015. Näyttelijöistä tunnetuin on Eeva Putro.

Innuendoa oli tekemässä kaikkiaan yhteensä yli 200 henkeä. Apuna ovat ammattilaisten, elokuvaopiskelijoiden ja amatöörielokuvantekijöiden yhteisöt.

– Toivoisin pääseväni jommassa kummassa maassa rahoitusputkeen, Lamberg sanoo.

Toistaiseksi se ei ole toteutunut.

– En usko perinteiseen taiteilijamyyttiin, että kärsimys tuottaa parempaa taidetta. Ensin pitää olla ruokaa ja katto pään päällä.

Vaikeaa päästä esille

Innuendo esitettiin Cannes Cinephilés -valikoimassa toukokuussa 2018. Virallisen Cannesin varjoon jäävä esityssarja ei varsinaisesti kerää kansainvälistä huomiota, eikä elokuvasta julkaistu arvioita varteenotettavissa medioissa.

Innuendosta on kuitenkin kirjoitettu pienemmissä julkaisuissa positiiviseen sävyyn. Sitä esitettiin Australiassa yhdessä elokuvateatterissa pari viikkoa, ja se ostettiin maassa myös televisioesityksiin.

Nyt odotuksia latautuu The Westermarck Effectiin. Se kertoo äidistä, joka antoi teini-ikäisenä saamansa pojan adoptioon. 20 vuotta myöhemmin äiti ja poika kohtaavat ja rakastuvat romanttisesti.

– Se on elokuva kielletyistä tunteista, Lamberg kuvailee.

Hänellä oli viime vuonna keskeinen rooli näyttelijänä myös toisen ohjaajan australialaiselokuvassa. Mark Bakaitisin pienen budjetin kauhuelokuva Cult Girls on saamassa jonkinasteisen levityksen myös Yhdysvalloissa. Toisessa naispääosassa on sarjoista V ja Falcon Crest tunnettu Jane Badler.

Lambergilta on valmistumassa kolmaskin oma ohjaus. The Lies We Tell Ourselves käsittelee sarkastisesti elokuvantekijän kamppailua unelmiensa puolesta.

– Arvo on siinä, että pääsee tekemään elokuvan. Tietysti jos olisi enemmän rahoitusmahdollisuuksia, elämä ja työ olisi helpompaa, Lamberg sanoo.

– Teen niillä resursseilla, jotka saan kasaan. Kerron ne tarinat, jotka voi kertoa ilman budjettia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Tammisaaren syysmarkkinat peruttu – koronaohjeita mahdoton noudattaa 30 000 vierailijan tapahtumassa
  2. Hamilton piti Bottaksen takanaan Barcelonan sadasosakamppailussa – "Tiesin, että Lewisin kanssa tulisi tiukkaa"
  3. Lohjalla ilmaisten kasvomaskien jakelusta päätöksiä viimeistään alkuviikosta – uusia koronavirustartuntoja ei ole vähään aikaan ilmaantunut
  4. Tukesilta 7 faktaa maskinostoon: Mieti ensin, mihin käyttöön olet maskia hankkimassa
  5. Koronatestauksissa uusi ennätys Lohjalla – uusia tartuntoja ei ole havaittu puoleentoista kuukauteen
  6. Huumekuski pakeni poliisia Lohjalla – auto ulos tieltä, ratissa kortiton nainen
  7. THL: Uusia koronavirustartuntoja todettu 20
  8. Koronavirus heijastui Länsi-Uudenmaan Säästöpankin alkuvuoden tulokseen – kiinteistönvälittäjillä on ollut Lohjan alueella kiirettä
  9. Koulujen ylijäämäruoan myynti käynnistyi jälleen Lohjalla: "Jatkamme sitä koronatilanteen mukaan – muutoksiin ollaan valmiita"
  10. Kilpavene ja huvivene törmäsivät Hangon edustalla – turmassa vakavasti loukkaantunut kuoli saamiinsa vammoihin, toinen loukkaantunut on sairaalahoidossa
  11. Tiesitkö? Jukka Kuoppamäki on Topeliuksen jälkeläinen, esiintyy Karjalohjan uudessa musiikkitapahtumassa Koivussa ja tähdessä
  12. Lohjalla puretaan koronatestijonoa jälleen lauantaina
  13. Nummelan lentokenttä on 80-vuotias – tuhatkunta ihasteli vanhoja koneita lauantaina
  14. Kypsynyt Kotkaniemi loistaa Montrealin tähtenä
  15. Unelmana balettitanssijan ammatti – lohjalainen 10-vuotias Luka Leppänen aloitti opinnot Kansallisoopperan balettikoulussa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.