Suomessa kolme uutta koronavirustartuntaa muttei uusia kuolemia – tartunnan saaneiden keski-ikä laskenut epidemian kuluessa

Suomessa on todettu nyt yhteensä 7 265 koronavirustartuntaa. Markku Ulander / LEHTIKUVA

STT

Suomessa on todettu vuorokauden aikana kolme uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Suomessa on nyt todettu yhteensä 7 265 tartuntaa. Testattuja näytteitä on yhteensä noin 261 400.

Yhtäkään uutta kuolemaa koronavirukseen liittyen ei ole todettu. Tautiin liittyviä kuolemia on raportoitu yhteensä 329. Viimeisin kuolemantapaus on raportoitu viime viikon perjantaina.

Koronaviruksen vuoksi tehohoitoon on viime maanantain jälkeen joutunut yksi uusi potilas. Yhteensä tehohoitopotilaita on kaksi. Sairaalahoidossa on tällä hetkellä koronaviruksen takia yhteensä 19 ihmistä.

Ikääntyneiden hoivayksikköjen tautiryppäitä havaittu vähemmän

Tartuntatautirekisterin tietojen mukaan koronatartunnan saaneiden henkilöiden keski-ikä on laskenut epidemian kuluessa. Huhtikuussa tartunnan saaneiden keski-ikä oli 45 vuotta, toukokuussa 41 vuotta ja kesäkuussa 39 vuotta.

Kesäkuussa tapauksia todettiin erityisesti nuorilla ja työikäisillä. Tartunnan saaneiden keski-iän laskua voi THL:n mukaan selittää se, että ikääntyneiden hoivayksikköihin liittyviä tautiryppäitä on havaittu aiempaa vähemmän.

Koronatautitapaukset jakautuvat tällä hetkellä tasaisesti sukupuolten välillä. Naisista tartunnan saaneita on 50,3 prosenttia, miehistä 49,7 prosenttia.

Kesäkuussa 20–29-vuotiailla miehillä tosin todettiin kaksinkertainen määrä tartuntoja samanikäisiin naisiin verrattuna. Työikäisten miesten tartuntojen kasvua saattavat osaltaan selittää rakennustyömailla todetut tautiryppäät.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Luetuimmat

  1. Vuoden Lauri Seija Virolainen: "Lohja on kaikki!"
  2. Kahden auton nokkakolari Raaseporissa
  3. Päätoimittaja Päivi Kallo: Maski kasvoille opastuksen kera
  4. Kilpavene ja huvivene törmäsivät Hangon edustalla – turmassa vakavasti loukkaantunut kuoli saamiinsa vammoihin, toinen loukkaantunut on sairaalahoidossa
  5. Pienkone putosi nousun yhteydessä Imatran lentokentällä – kuusi ihmistä viety sairaalaan
  6. Kolmasosa Bukarestin-lennon matkustajista kieltäytyi vapaaehtoisesta koronatestistä Helsinki-Vantaalla – testin muuttamista pakolliseksi pohditaan
  7. Virossa järjestetyssä tilaisuudessa altistui koronavirukselle kymmeniä suomalaisia, joista yli puolet helsinkiläisiä – näillä laivavuoroille he palasivat
  8. Liput ensimmäistä kertaa salkoihin Tove Janssonin ja suomalaisen taiteen kunniaksi
  9. Lohduton näky palopaikalta: Kuusi asuntoa tuhoutui tulipalossa Vihdin kirkonkylässä
  10. Apuomenan toiminta jatkuu Lohjalla pääosin etänä, mutta jotkin lähitoiminnot käynnistyvät jälleen – "Nyt asiakkailla on varaa valita eri toiminnoista"
  11. Hangon veneturmassa kuoli alakouluikäinen lapsi – poliisi tutkii tapahtunutta muun muassa kuolemantuottamuksena
  12. Sunnuntaina ei nähdä perinteistä autojonoa Upinniemeen – Rannikkoprikaatin valatilaisuutta voi seurata etänä netistä
  13. STM:n päällikkö suomalaisille: "Onko välttämätöntä lähteä ulkomaille tai osallistua suureen yleisötapahtumaan?"
  14. Länsi-Uudenmaan asuntomurtojen suma selvisi – Poliisi: "Miesjoukko kiinni tarkkasilmäisten ansiosta"
  15. Syksyn kouluruokailut suunnitellaan Lohjalla koulukohtaisesti – ruokailujen järjestämiseen saattaa kohdistua uusia haasteita

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.