Serbiassa osoitettiin taas mieltä maan epäjohdonmukaisten koronatoimien vuoksi

Mielenosoittajia ovat hiertäneet hallinnon epäjohdonmukaiset koronatoimet, ja he tulistuivat alkujaan tiistaina maan presidentin suunnittelemasta uudesta ulkonaliikkumiskiellosta. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Serbiassa poliisi ja mielenosoittajat ottivat keskiviikkona yhteen jo toista iltaa peräkkäin.

Maan pääkaupunkiin Belgradiin oli jälleen kerääntynyt parlamenttitalon eteen useita tuhansia ihmisiä, jotka kritisoivat maan koronatoimia. Poliisi käytti myös keskiviikkoiltana kyynelkaasua.

Mielenosoittajia ovat hiertäneet hallinnon epäjohdonmukaiset koronatoimet, ja he tulistuivat alkujaan tiistaina maan presidentin suunnittelemasta uudesta ulkonaliikkumiskiellosta.

Viikonlopulle kaavailtu kielto ei sinänsä mielenosoittajia häiritse, vaan se, miten hallitus poisti aiemmin kiireellä rajoituksia ja antoi luvan vaalien, urheilutapahtumien ja juhlien järjestämiselle. Mielenosoittajat ovat vaatineet muun muassa maan presidentin Aleksandar Vucicin eroa.

Presidentin kriitikot syyttävät Vucicia siitä, että hän edesauttoi toisen korona-aallon saapumista, kun hän kiirehti poistamaan rajoituksia kesäkuussa järjestettyjen vaalien alla. Presidentin oma puolue saavutti 21. kesäkuuta järjestetyissä vaaleissa vaalivoiton.

– Hallinto pyrkii vain suojelemaan omia intressejään, kansalaiset ovat sivullisia uhreja, kertoi 53-vuotias mielenosoittaja Jelina Jankovic.

Toinen mielenosoittaja, Danijela Ognjenovic kertoo mielenosoittajien saaneen tarpeekseen koronalukujen peukaloinnista.

Muun muassa paikallinen tutkivan journalismin verkosto BIRN on syyttänyt viranomaisia todellisten lukujen salaamisesta. Serbian hallitus on kiistänyt syytökset.

Koronatartuntojen määrä on ollut nousussa

Tartuntojen määrät ovat olleet jälleen nousussa Serbiassa viime viikkojen aikana. Uusia tartuntoja varmistuu säännöllisesti yli 300 vuorokaudessa. Maassa kirjattiin myös tiistaina tähän mennessä korkein päiväkohtainen koronakuolemien määrä, eli 13 uutta koronaan liittyvää kuolemaa.

Johns Hopkins -yliopiston mukaan seitsemän miljoonan ihmisen Serbiassa on varmistettu yli 17 000 koronatartuntaa. Koronaan liittyviä kuolemia maassa on kirjattu yliopiston mukaan 341.

Väkilukuun suhteutettuna Serbiassa on miljoonaa asukasta kohden kirjattu 1 955 koronatartuntaa ja 39 koronaan liittyvää kuolemaa. Asia selviää Worldometer -tarkkailusivuston seurannasta.

Suomessa vastaavat suhdeluvut ovat 1 311 ja 59.

Aiemmin keskiviikkona Vucic kertoi olevansa edelleen viikonlopulle suunniteltujen rajoitusten kannalla, mutta hän kertoi hallituksen kriisiryhmän päättävän asiasta torstaina.

Hän kuitenkin arvioi, että koronatoimia kiristetään joka tapauksessa Belgradissa. Kriisiryhmä vaikuttaa kuitenkin presidentin mukaan olevan sitä mieltä, ettei ulkonaliikkumiskieltoa asetettaisi.

50-vuotiasta Vucicia on syytetty autoritaarisuudesta, vaikka hänellä on pääosin seremoniallinen virka. Vucic on leimannut mielenosoittajat fasisteiksi ja vihjaili myös epäilyistä, että vieras valta olisi puuttunut tapahtumiin. Hän ei kuitenkaan esittänyt mitään todisteita jälkimmäisestä väitteestä.

Ihmisoikeusvaltuutettu tuomitsi poliisin kovat otteet

Jo toisena iltana peräkkäin järjestetyt mielenosoitukset ovat tuoneet ihmisiä yhteen poliittisen spektrin molemmista päistä.

Rauhanomaisen alun jälkeen keskiviikon mielenosoituksessa protestoijat heittelivät poliisia esineillä ja poliisi vastasi vihamielisyyksiin kyynelkaasulla.

Kesäkuun äänestystä boikotoinut oppositiojohtaja Bosko Obradovc kertoi paikalliselle uutiskanava N1:lle, että poliisi oli hakannut hänet kahakan yhteydessä.

Kun poliisi oli saanut ihmisjoukon hajaantumaan parlamenttitalolta, mellakkapoliisit ja yksittäiset mielenosoittajaryhmät ottivat yhteen ympäröivillä kaduilla.

Sisäministeri Nebojsa Stefanovicin mukaan kymmenen poliisia loukkaantui.

Tiistaiset mielenosoitukset ovat johtaneet siihen, että joitain poliiseja on syytetty poliisiväkivallasta. Vucic myönsi, että nämä kovista otteista syytetyt poliisit ovat epäonnistuneet ja heidät saataisiin vastuuseen teoistaan.

Euroopan neuvoston ihmisoikeusvaltuutettu Dunja Mijatovic on tuominnut mielenosoittajien väkivaltaisen hajaannuttamisen. Hänen mielestään toiminta nostaa esiin vakavia ihmisoikeuksiin liittyviä huolia.

Serbialainen poliisijohtaja Vladimir Rebic sen sijaan kertoi poliisin käyttävän voimakeinoja, vain jos niitä käytetään heitä vastaan. Hänen mukaansa tiistaisissa kahakoissa loukkaantui noin 40 poliisia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Tammisaaren syysmarkkinat peruttu – koronaohjeita mahdoton noudattaa 30 000 vierailijan tapahtumassa
  2. Hamilton piti Bottaksen takanaan Barcelonan sadasosakamppailussa – "Tiesin, että Lewisin kanssa tulisi tiukkaa"
  3. Lohjalla ilmaisten kasvomaskien jakelusta päätöksiä viimeistään alkuviikosta – uusia koronavirustartuntoja ei ole vähään aikaan ilmaantunut
  4. Tukesilta 7 faktaa maskinostoon: Mieti ensin, mihin käyttöön olet maskia hankkimassa
  5. Koronatestauksissa uusi ennätys Lohjalla – uusia tartuntoja ei ole havaittu puoleentoista kuukauteen
  6. Huumekuski pakeni poliisia Lohjalla – auto ulos tieltä, ratissa kortiton nainen
  7. THL: Uusia koronavirustartuntoja todettu 20
  8. Koronavirus heijastui Länsi-Uudenmaan Säästöpankin alkuvuoden tulokseen – kiinteistönvälittäjillä on ollut Lohjan alueella kiirettä
  9. Koulujen ylijäämäruoan myynti käynnistyi jälleen Lohjalla: "Jatkamme sitä koronatilanteen mukaan – muutoksiin ollaan valmiita"
  10. Kilpavene ja huvivene törmäsivät Hangon edustalla – turmassa vakavasti loukkaantunut kuoli saamiinsa vammoihin, toinen loukkaantunut on sairaalahoidossa
  11. Tiesitkö? Jukka Kuoppamäki on Topeliuksen jälkeläinen, esiintyy Karjalohjan uudessa musiikkitapahtumassa Koivussa ja tähdessä
  12. Nummelan lentokenttä on 80-vuotias – tuhatkunta ihasteli vanhoja koneita lauantaina
  13. Lohjalla puretaan koronatestijonoa jälleen lauantaina
  14. Kypsynyt Kotkaniemi loistaa Montrealin tähtenä
  15. Unelmana balettitanssijan ammatti – lohjalainen 10-vuotias Luka Leppänen aloitti opinnot Kansallisoopperan balettikoulussa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.