Maksullinen pysäköinti varmistaa parkkipaikan keskustassa useammalle, kertovat kaupungit

Maksullinen pysäköinti tasaa pysäköintipaikkojen käyttöä ja helpottaa lopulta autolla asioimista. Emmi Korhonen / LEHTIKUVA

STT

Kaupunkien keskustoista ei enää ilmaista kadunvarsipysäköintiä juuri löydy, sillä kaupungit haluavat tarjota pysäköintimahdollisuuden entistä useammille.

– Pyrkimys on, ettei keskustassa seisotettaisi autoja. Kaupunki ei tarjoa mitään säilytyspaikkoja autoille, perustelee Lahden kaupungin liikennesuunnittelupäällikkö Tarja Tolvanen-Valkeapää.

Maksullinen pysäköinti tasaa pysäköintipaikkojen käyttöä ja helpottaa lopulta autolla asioimista, kun liikkumisessa on vaihtuvuutta.

Myös Turussa suunnitellaan 1 100 pysäköintipaikan muuttamista maksulliseksi. Kaupunginhallitus hyväksyi uudet pysäköinnin linjaukset viime joulukuussa. Ydinkeskustassa etusijalla on liikennesuunnitteluinsinööri Susan Nymanderin mukaan asiointipysäköinti.

– Pyrimme turvaamaan kaupunkiin tulevalle asioijalle pysäköintipaikkoja, ettei tarvitsisi hirveän kauan ajella ja etsiä paikkaa.

Kuopiossa kadunvarsipysäköintiä pyritään järjestämään siellä, missä se on turvallista sekä liikennöinti sujuvaa, kertoo kaupungin suunnitteluinsinööri Hanna Väätäinen. Hän kertoo torin alla sijaitsevan pysäköimislaitoksen olevan vakiintunut parkkipaikka, sillä kadunvarsipaikat ovat maksullisia sitä useammin, mitä lähemmäs toria mennään. Ilmaisia paikkoja löytyy enää lähinnä keskustan laitamilta.

Autot vaikuttavat viihtyvyyteen

– Pysäköintipolitiikka on tosi monipolvinen ja haasteellinen asia, sanoo työelämäprofessori Kalle Vaismaa Tampereen yliopistosta.

Asiakaskunnan vaihtuvuus on yksi maksullisen pysäköinnin peruste, sillä on ongelma, jos autoja säilytetään pitkäaikaisesti keskustoissa. Vaismaan mukaan pysäköintiä on viisasta ohjata pysäköintilaitoksiin, mikäli kaupungissa sellaisia on. Hän korostaa keskustojen viihtyvyyden tärkeyttä sekä perusteellista suunnittelua.

– Viihtyisä kävely-ympäristö on tärkeää, sillä kävelymatkan pitää olla mieluisa, jotta auto jätetään sopivaan paikkaan.

Autottomat alueet ovat jo arkipäivää monessa isommassa kaupungissa, mutta Vaismaan mukaan tähän voidaan pyrkiä myös pienemmillä paikkakunnilla. Tarpeet ovat kuitenkin erilaiset. Julkinen liikenne, pysäköintilaitoksien sijainti ja kävelymatkat vaikuttavat pysäköinnin suunnitteluun.

– Pienissä kaupungeissa ja kuntakeskuksissa on päästävä autolla asioille, mutta aluetta voidaan tehdä kävelypainotteiseksi ja pyöräily-ystävälliseksi pienillä keinoilla.

Keskustaan kaikilla kulkupeleillä

Kaupungit eivät pyri kohti monen Euroopan kaupungin, kuten Oslon ja Madridin mallia, joissa ydinkeskustoissa autoilua on rajattu merkittävästi. Useissa Euroopan kaupungeissa on koronapandemian aikana panostettu pyöräily- ja kävelyväyliin.

Turun keskustassa tapahtuu lähivuosina paljon, sillä torin suuren remontin lisäksi päätöksiä tehdään lähiliikenneratkaisuista sekä raitioradan rakentamisesta. Nymanderin mukaan keskustaan lisätään kävely- ja pyöräalueita, sillä keskustan pitää olla saavutettavissa kaikilla kulkutavoilla.

– Keskustaan pääsee kyllä edelleen autolla, mutta ihan ydinkeskustassa on kävelylle rauhoitettu alue, Nymander kertoo.

Myös Kuopiossa kannustetaan kaupunkilaisia liikkumaan keskustassa eri kulkupeleillä.

– Meillähän on hyvin toimiva joukkoliikenne ja haluamme kansalaisten liikkuvan aktiivisesti kävellen ja pyöräillen, mutta toki pysäköinnin tulee olla mahdollista, kertoo Väätäinen.

Vaismaa vertaa keskustoja isoihin kauppakeskuksiin, joissa jätetään auto yhteen keskitettyyn paikkaan ja jatketaan matkaa kävellen. Autottomat kävelyalueet ovat hänen mukaansa myös yrityksille kannattavia ja kävellen saavutettavat liikkeet vetävät puoleensa asiakkaita.

– Mitä enemmän on jalankulkijoita, sitä enemmän on potentiaalisia asiakkaita. Hampurilaisravintoloiden drive in -palvelut ovat ainoita yrityksiä, joihin mennään autolla perille asti, Vaismaa perustelee.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Länsi-Uudenmaan musiikkiopistoon reilusti enemmän hakijoita – kasvu voi johtua opiston uudistetusta hakujärjestelmästä
  2. Yksikään lohjalainen ei ole saanut koronadiagnoosia kuukauteen – testejä tehdään nyt arkipäivisin Lohjalla jopa 70
  3. Suositukset lähestyvät – Maskien kysyntä kasvoi Lohjalla selvästi
  4. Lohduton näky palopaikalta: Kuusi asuntoa tuhoutui tulipalossa Vihdin kirkonkylässä
  5. Ensi viikolla koulujen alkaessa 5 775 lasta ja nuorta palaa lähiopetukseen Lohjalla – "Keskustelemalla voimme lievittää pelkoa"
  6. Näköislehdessä tänään: Avoimessa suhteessa elävä Riikka Suominen ärsyyntyi seksin demonisoinnista ja kirjoitti kirjan, jossa käydään vieraissa
  7. Soininvaaralta kova väite: Haavisto poliittisen vainon kohteena, vihreillä kannatuksen kannalta väärät salkut
  8. Soininvaara lyttää ABC-Suomen: "Kaupunkien houkuttelevuus on vähäistä, koska ne ovat niin rumia"
  9. Italian Genovassa on avattu liikenteelle uusi silta vuonna 2018 romahtaneen edeltäjän tilalle
  10. Juuse Saros loisti taas Nashvillen maalilla – torjui voiton Arizonasta
  11. Espanjan ex-kuningas Juan Carlos ei ole saapunut Dominikaaniseen tasavaltaan, kertoo maahanmuuttovirasto
  12. Israel tarjoaa humanitaarista apua Libanonille Beirutin räjähdysten jälkeen – maat ovat teknisesti sodassa keskenään
  13. Libanonin pääministeri: Beirutin satamassa räjähti noin 2 750 tonnia ammoniumnitraattia
  14. Kaisa Tyni juoksi 1 500 metrin kärkiajan Kalevan kisojen esikisoissa
  15. Pääkirjoitus: Ei enää pitkä aika koulujen alkuun

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Lohduton näky palopaikalta: Kuusi asuntoa tuhoutui tulipalossa Vihdin kirkonkylässä
  2. Rivitalo tulessa Vihdissä – yksi asukas toimitettu sairaalaan, sammutustyöt jatkuivat iltakymmeneltä
  3. Helsinkiläinen Tiitu, 35, sai punkin puremasta pahan taudin: "Heräsin niin kovaan pääkipuun että oksensin – naama roikkui"
  4. Hurja takaa-ajo Raaseporissa: Moottoripyörän mittarissa 210 kilometrin tuntinopeus
  5. Uusi halpabussi pysähtyy myös Lohjan Muijalassa
  6. Yksikään lohjalainen ei ole saanut koronadiagnoosia kuukauteen – testejä tehdään nyt arkipäivisin Lohjalla jopa 70
  7. Poliisin pysäyttämä ''varas'' olikin Hiidenrannan kauppias – Antti Raiski lupaa tarjota ilmoittajalle pullakahvit
  8. Suositukset lähestyvät – Maskien kysyntä kasvoi Lohjalla selvästi
  9. Ensi viikolla koulujen alkaessa 5 775 lasta ja nuorta palaa lähiopetukseen Lohjalla – "Keskustelemalla voimme lievittää pelkoa"
  10. Yrittäjä Olli Muurainen kertoo saaneensa koronatartunnan – Karjaalla suljettiin ravintola altistuksen takia
  11. Rajavartiolaitoksen vuokra-auton räjähdystä tutkitaan Torniossa – viranomaiset eivät kommentoi, oliko kohde valittu sattumalta
  12. Linnanmäellä heinäkuun lopussa vieraillut seurue altisti huvipuistossa muita koronavirukselle
  13. Peruskouluverkko harvenee seuraavien 20 vuoden aikana entisestään, arvioi Opetushallitus – jyrkimmässä laskelmassa nykykouluista voitaisiin sulkea lähes puolet
  14. Ainakin 50 on kuollut ja yli 2 700 loukkaantunut valtavassa räjähdyksessä Beirutissa Libanonissa
  15. Satakunnassa järjestettiin naakkajahti – Kokemäellä saalis jäi heikoksi, Siikaisissa metsästäjä haavoittui

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.