Yhdysvalloissa koronavirusbileisiin osallistunut kolmekymppinen mies kuoli – asiantuntijat varoittavat virusjuhlista

Yhdysvalloissa on raportoitu eniten koronavirustartuntoja maailmassa. Kuvassa tuntematon mies on virustestissä Texasin Austinissa. LEHTIKUVA / AFP / LEHTIKUVA

STT

Yhdysvalloissa 30-vuotias mies on kuollut osallistuttuaan covid-19-bileisiin, jotka järjesti koronaviruksen saanut ihminen, kertoo texasilaisen sairaalan johtava lääkäri Jane Appleby.

Lääkärin mukaan sairaalassa San Antoniossa kuollut mies oli kertonut hoitajalleen luulleensa, että virus oli huijausta. Appleby kuvailee uutistoimisto AFP:n mukaan, että mies oli ajatellut olevansa nuori ja voittamaton ja että tauti ei vaikuttaisi häneen.

New York Timesin mukaan koronavirusjuhlien tarkoituksena on yleisemmin ollut testata, onko virus todella olemassa. Niillä on myös yritetty saada immuniteettia taudille. Virusbileiden yleisyydestä ei ole arviota, mutta mediassa on kerrottu muutamista juhlista.

– Joillakin diagnosoidaan tauti, ja he kutsuvat kavereitaan juhliin selvittääkseen, voivatko he voittaa taudin, Appleby kommentoi yhdysvaltalaisille medioille.

Asiantuntijat ovat varoittaneet koronavirusjuhliin osallistumisesta, sillä myös nuoremmat ihmiset voivat kuolla viruksen seurauksena. Vielä ei myöskään ole varmuutta siitä, antaako viruksen saaminen immuniteettia ja kuinka pitkäksi aikaa, lehti kirjoittaa.

"Nuoret potilaat eivät usein ymmärrä, kuinka sairaita ovat"

Appleby kertoo, että nuoret potilaat eivät usein ymmärrä, kuinka sairaita he ovat. Hän huomauttaa, että nuorten tulisi ottaa viruksen riskit vakavasti.

– He eivät näytä kovinkaan sairailta. Mutta kun heidän happitasonsa ja laboratoriotuloksensa selvitetään, he ovat oikeasti sairaampia kuin miltä vaikuttavat.

Noin 330 miljoonan asukkaan Yhdysvalloissa on tilastoitu Johns Hopkinsin yliopiston seurannan mukaan lähes 3,3, miljoonaa koronavirustartuntaa ja yli 135 000 virukseen liittyvää kuolemaa. Maailmanlaajuisesti Yhdysvalloissa on raportoitu eniten niin tartuntoja kuin niihin liittyviä kuolemia.

Paikallista aikaa sunnuntai-iltaan mennessä maassa oli 24 tunnissa todettu lähes 60 000 uutta virustartuntaa. Lauantaina Yhdysvalloissa meni rikki vuorokausiennätys, kun uusia tartuntoja vahvistettiin yli 66 500.

Toiseksi eniten tartuntoja ja viruskuolemia on todettu Brasiliassa.

-----

Lähteenä myös uutistoimisto AFP.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Luetuimmat

  1. Lohduton näky palopaikalta: Kuusi asuntoa tuhoutui tulipalossa Vihdin kirkonkylässä
  2. STM:n päällikkö suomalaisille: "Onko välttämätöntä lähteä ulkomaille tai osallistua suureen yleisötapahtumaan?"
  3. Länsi-Uudenmaan asuntomurtojen suma selvisi – Poliisi: "Miesjoukko kiinni tarkkasilmäisten ansiosta"
  4. Tällainen siitä nyt tuli: Kuvakavalkadi paljastaa upouuden Olympiastadionin uljaat piirteet erikoisine valolyhtyineen
  5. Suomessa todettu vuorokaudessa 29 uutta koronavirustartuntaa – Husin apulaisylilääkäri: "Trendi on ylöspäin, mistä pitää olla huolestunut"
  6. Yrittäjä Olli Muurainen kertoo saaneensa koronatartunnan – Karjaalla suljettiin ravintola altistuksen takia
  7. Näyttelijä Maija Karhi on kuollut – Yle: Voitti Jussi-patsaita jo 1950-luvulta lähtien
  8. STM:n Varhila: Kasvomaskisuositus tulee, jos koronatilanne huononee
  9. Syksyn kouluruokailut suunnitellaan Lohjalla koulukohtaisesti – ruokailujen järjestämiseen saattaa kohdistua uusia haasteita
  10. Yksikään lohjalainen ei ole saanut koronadiagnoosia kuukauteen – testejä tehdään nyt arkipäivisin Lohjalla jopa 70
  11. Karstuntie kuntoon elokuun aikana: Teräsverkkoa rakenteisiin – päällystystyö alkaa 17.8.
  12. Suurseurojen ykköspyssyt tulehdustilassa Mestarien liigan neljännesvälierien alla
  13. ”Kuin pienellä lomalla kävisi” – Lohjan Seudun Soutajat juhlii 30-vuotista taivaltaan soutukilpailulla
  14. Rivitalo tulessa Vihdissä – yksi asukas toimitettu sairaalaan, sammutustyöt jatkuivat iltakymmeneltä
  15. Lakkautettujen leikkipuistojen laitteita kierrätetään Lohjan puistoissa – Uusien laitteiden jatkuva hankkiminen olisi kaupungille iso menoerä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.