Google ilmoitti 10 miljardin dollarin investoinnista Intiaan – teknologiajätit tiivistävät kilpailua kehittyvästä markkina-alueesta

Etelä-Aasian markkinat kiinnostavat Googlea. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Teknologiajätti Google kertoi maanantaina, että se investoi 10 miljardia dollaria (8,8 miljardia euroa) seuraavan 5–7 vuoden aikana Intiaan. Yhtiö kertoi panostavansa muun muassa paikallisiin yrityksiin ja infrastruktuuriin.

Useat suuret teknologiayhtiöt ovat tehneet suuria sijoituksia Intiaan, kun ne kilpailevat maailman toiseksi väkirikkaimman valtion nopeasti kehittyvistä digitaalisista markkinoista. Maassa on yli 1,3 miljardia asukasta.

Uutistoimisto Bloombergin mukaan esimerkiksi Facebook , Intel ja Qualcomm ovat muiden yhtiöiden ohella sijoittaneet yhteensä 16 miljardia dollaria (14 miljardia euroa) maan suurimman konsernin Reliance Industriesin digitaalisten palveluiden yksikköön pelkästään viime kuukausien aikana.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Luetuimmat

  1. Vuoden Lauri Seija Virolainen: "Lohja on kaikki!"
  2. Kahden auton nokkakolari Raaseporissa
  3. Päätoimittaja Päivi Kallo: Maski kasvoille opastuksen kera
  4. Kilpavene ja huvivene törmäsivät Hangon edustalla – turmassa vakavasti loukkaantunut kuoli saamiinsa vammoihin, toinen loukkaantunut on sairaalahoidossa
  5. Pienkone putosi nousun yhteydessä Imatran lentokentällä – kuusi ihmistä viety sairaalaan
  6. Virossa järjestetyssä tilaisuudessa altistui koronavirukselle kymmeniä suomalaisia, joista yli puolet helsinkiläisiä – näillä laivavuoroille he palasivat
  7. Kolmasosa Bukarestin-lennon matkustajista kieltäytyi vapaaehtoisesta koronatestistä Helsinki-Vantaalla – testin muuttamista pakolliseksi pohditaan
  8. Liput ensimmäistä kertaa salkoihin Tove Janssonin ja suomalaisen taiteen kunniaksi
  9. Apuomenan toiminta jatkuu Lohjalla pääosin etänä, mutta jotkin lähitoiminnot käynnistyvät jälleen – "Nyt asiakkailla on varaa valita eri toiminnoista"
  10. Lohduton näky palopaikalta: Kuusi asuntoa tuhoutui tulipalossa Vihdin kirkonkylässä
  11. Hangon veneturmassa kuoli alakouluikäinen lapsi – poliisi tutkii tapahtunutta muun muassa kuolemantuottamuksena
  12. Sunnuntaina ei nähdä perinteistä autojonoa Upinniemeen – Rannikkoprikaatin valatilaisuutta voi seurata etänä netistä
  13. Syksyn kouluruokailut suunnitellaan Lohjalla koulukohtaisesti – ruokailujen järjestämiseen saattaa kohdistua uusia haasteita
  14. STM:n päällikkö suomalaisille: "Onko välttämätöntä lähteä ulkomaille tai osallistua suureen yleisötapahtumaan?"
  15. St. Honoré täyttää 35 vuotta: Musiikkiklubi esiintyy keskiviikkona paikan päällä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.