Hovioikeus hylkäsi Venäjä-yhteyksistään tunnetun Johan Bäckmanin syytteen Ylen toimittajan vainoamisesta – yllytys törkeään kunnianloukkaukseen pysyi

MV-julkaisun perustaja Ilja Janitskin oli paikalla hovioikeudessa viime lokakuussa. Hän kuoli alkuvuodesta syöpään. MARKKU ULANDER / LEHTIKUVA

STT

Helsingin hovioikeus ei ottanut kantaa MV-julkaisun perustajan Ilja Janitskinin tuomioon, sillä tämä kuoli alkuvuodesta. Tiistaina annetun tuomion mukaan Janitskinin kuolinpesä ei jatkanut Janitskinin valitusta. Näin lausunnon antaminen raukesi, tuomiossa sanotaan.

Käräjillä Janitskin tuomittiin useista rikoksista vuoden ja kymmenen kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen.

Venäjä-yhteyksistään tunnetun Johan Bäckmanin tuomio sen sijaan lieveni. Hovioikeus piti ennallaan tuomion yllytyksestä törkeään kunnianloukkaukseen, mutta hylkäsi syytteet Ylen toimittajaan Jessikka Aroon kohdistuneesta vainoamisesta ja törkeästä kunnianloukkauksesta. Vuoden ehdollinen vankeusrangaistus lyheni kolmeksi kuukaudeksi.

Yllytyksessä oli hovin mukaan kyse siitä, että Bäckman toimitti Janitskinille Aron yksityiselämää koskevaa materiaalia, jota sittemmin julkaistiin MV:ssä.

Hovioikeus huomioi, että toimittajan työ on julkista ja toimittajan pitää työnsä osalta kestää julkista arvostelua. MV:lle toimitetuilla tiedoilla ei hovin mukaan kuitenkaan ollut merkitystä Aron työn kannalta. Materiaalin levittäminen ei ollut hyväksyttävää eikä kuulunut sananvapauden suojaan, tuomiossa sanotaan.

– Asianomistajaa on halvennettu tavalla, joka on aiheuttanut suurta kärsimystä. Teko on ollut julkaisujen laatu ja levittämistapa huomioon ottaen myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, hovioikeus toteaa.

Hovioikeus: Viestit epäasiallisia, mutta eivät uhkaavia

Vainoamissyytteessä oli kyse Bäckmanin Arolle lähettämistä viesteistä, jotka liittyivät Aron kirjoittamaan artikkeliin. Oikeuden mukaan osa viesteistä sisälsi vähättelyä, halventamista, ulkonäön kommentointia sekä ammattitaidon kyseenalaistamista, mutta niiden ei katsottu täyttävän vainoamisen tunnusmerkistöä.

– Yksittäisiä viestejä voidaan pitää sisällöltään korkeintaan epäasiallisina, eikä esimerkiksi uhkaavina tai välttämättä edes kunniaa loukkaavina tai sellaisina, että ne olisivat olleet omiaan aiheuttamaan tekohetken näkökulmasta laissa tarkoitetuin tavoin pelkoa ja ahdistusta, oikeus perustelee syytteen hylkäämistä.

Syyte törkeästä kunnianloukkauksesta taas koski valheellisia tietoja, joita Bäckman antoi Arosta venäläisille verkkojulkaisuille tai pitämissään esitelmissä.

– Ottaen huomioon toimittajan työltä edellytetty riippumattomuus, esitetyt väitteet tai vihjaukset ovat sen laatuisia, että ne ovat olleet omiaan aiheuttamaan asianomistajalle vahinkoa, kärsimystä ja halveksuntaa, hovioikeus katsoo.

Oikeuden mukaan toiminta täytti törkeän kunnianloukkauksen sijaan perusmuotoisen kunnianloukkauksen tunnusmerkistön. Syyteoikeus tästä rikoksesta oli kuitenkin ehtinyt vanhentua, joten Bäckmania ei tuomittu valheellisten tietojen levittämisestä.

Hovioikeus lievensi myös MV-julkaisun toiminnassa olleen naisen tuomiota. Hänet oli käräjillä tuomittu kolmen kuukauden ehdolliseen vankeuteen Aroon kohdistuneesta törkeästä kunnianloukkauksesta, tekijänoikeusrikoksesta ja kahdesta kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

Hovi katsoi törkeän kunnianloukkauksen olleen lyhytaikaisempaa kuin käräjäoikeus. Lisäksi se piti Sanoma Median omistaman sisällön julkaisua tekijänoikeusrikoksen sijaan vähäisempänä tekijänoikeusrikkomuksena. Näin naisen kolmen kuukauden ehdollinen vankeusrangaistus lyheni 70 päiväksi.

Janitskin kiisti olleensa vastuussa MV-julkaisun sisällöstä

Käräjäoikeus tuomitsi syksyllä 2018 Janitskinin kolmesta törkeästä kunnianloukkauksesta, kahdesta kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, kolmesta tekijänoikeusrikoksesta, kahdesta salassapitorikoksesta, kahdesta rahapelirikoksesta ja neljästä rahankeräysrikoksesta.

Käräjäoikeus katsoi, että Janitskin oli vuodesta 2014 ainakin tammikuuhun 2018 verkkojulkaisujen omistaja, päätoimittaja, vastaava toimittaja sekä sisällöistä vastannut henkilö ja näin vastuussa julkaisujen toiminnassa tehdyistä rikoksista.

Käräjäoikeuden mukaan Janitskin valjasti verkkojulkaisunsa asiattoman ja useiden ihmisten kunniaa loukkaavan keskustelun julkaisupaikaksi.

– MV-lehdessä on julkaistu lukuisia asianomistajia loukkaavia sekä rasistisia kirjoituksia. Kirjoitukset ovat sisältäneet valheellisia tietoja ja halventavia vihjauksia sekä henkilöiden yksityiselämään liittyviä arkaluonteisia asioita. Näiden kirjoitusten julkaisemisella ei ole ollut sananvapauden näkökulmasta mitään julkista intressiä tai muutakaan hyväksyttävää syytä, käräjäoikeus totesi tiedotteessaan.

Hovissa Janitskin kiisti syyllistyneensä rikoksiin sillä perusteella, että hän ei olisi ollut vastuussa MV:n sisällöstä. Hänen mukaansa hän ei ollut syyllistynyt rikoksiin ja lisäksi hän oli pitänyt tuomittua rangaistusta kohtuuttoman ankarana tekoihin nähden. Hän perusteli rangaistuksen alentamista myös terveydentilallaan.

Bäckman kiisti hovissa kaikki syytteet.

Yksi juttukokonaisuuden asianomistajista, mediayhtiö Sanoma on STT:n suurin omistaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Luetuimmat

  1. Vuoden Lauri Seija Virolainen: "Lohja on kaikki!"
  2. Kahden auton nokkakolari Raaseporissa
  3. Päätoimittaja Päivi Kallo: Maski kasvoille opastuksen kera
  4. Kilpavene ja huvivene törmäsivät Hangon edustalla – turmassa vakavasti loukkaantunut kuoli saamiinsa vammoihin, toinen loukkaantunut on sairaalahoidossa
  5. Pienkone putosi nousun yhteydessä Imatran lentokentällä – kuusi ihmistä viety sairaalaan
  6. Virossa järjestetyssä tilaisuudessa altistui koronavirukselle kymmeniä suomalaisia, joista yli puolet helsinkiläisiä – näillä laivavuoroille he palasivat
  7. Kolmasosa Bukarestin-lennon matkustajista kieltäytyi vapaaehtoisesta koronatestistä Helsinki-Vantaalla – testin muuttamista pakolliseksi pohditaan
  8. Liput ensimmäistä kertaa salkoihin Tove Janssonin ja suomalaisen taiteen kunniaksi
  9. Apuomenan toiminta jatkuu Lohjalla pääosin etänä, mutta jotkin lähitoiminnot käynnistyvät jälleen – "Nyt asiakkailla on varaa valita eri toiminnoista"
  10. Lohduton näky palopaikalta: Kuusi asuntoa tuhoutui tulipalossa Vihdin kirkonkylässä
  11. Hangon veneturmassa kuoli alakouluikäinen lapsi – poliisi tutkii tapahtunutta muun muassa kuolemantuottamuksena
  12. Sunnuntaina ei nähdä perinteistä autojonoa Upinniemeen – Rannikkoprikaatin valatilaisuutta voi seurata etänä netistä
  13. STM:n päällikkö suomalaisille: "Onko välttämätöntä lähteä ulkomaille tai osallistua suureen yleisötapahtumaan?"
  14. Syksyn kouluruokailut suunnitellaan Lohjalla koulukohtaisesti – ruokailujen järjestämiseen saattaa kohdistua uusia haasteita
  15. Lohja avasi omat sivut koronavirusinformaatiolle

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.