Lapset alkavat palailla päiväkotiin, mutta nuhanenällä sinne ei ole asiaa – kesken päivän sairastunut lapsi tulee hakea heti kotiin

Jos lapsi vaikuttaa kipeältä jo kotona, häntä ei tietenkään saa viedä päiväkotiin. -Koivisto Antti Aimo-Koivisto / LEHTIKUVA

STT

Moni vie lapsensa syksyllä takaisin päiväkotiin poikkeuksellisen kevään jälkeen, mutta huoltajan on syytä pysyä valppaana nuhaisen lapsen kanssa.

Jos lapsi vaikuttaa kipeältä jo kotona, häntä ei tietenkään saa viedä päiväkotiin, muistuttaa opetus- ja kulttuuriministeriön erityisasiantuntija Mervi Eskelinen.

– Kuten Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on ohjeistanut, ylähengitystieoireiset sairaudet ovat ammattilaisellekin vaikea erottaa toisistaan. Kannattaa siis ottaa varman päälle, Eskelinen sanoo.

Jos oireet yllättävät lapsen kesken päiväkotileikkien, hänet siirretään THL:n ohjeiden mukaisesti aikuisen valvojan kanssa erilliseen tilaan odottamaan, että huoltaja tulee hakemaan hänet. Lapsi pitäisi Eskelisen mukaan hakea välittömästi, tai ainakin mahdollisimman nopeasti.

Opetusalan ammattijärjestö OAJ:n erityisasiantuntija Timo Mäki huomauttaa, että yhteydenotto huoltajaan lapsen sairastuessa on käytäntönä myös korona-ajan ulkopuolella.

– Niin sanottuna normaaliaikanakin pääperiaate on, että lapsen pitää päästä kotiin sairastamaan huoltajansa valvonnassa ja hoidossa. Huoltajat yleensä tietävät näistä käytännöistä, kun lapsi aloittaa päiväkodin. Asia on tietysti enemmän esillä poikkeustilanteen johdosta, Mäki toteaa.

Varahakijan voi pyytää apuun

Jos huoltaja ei esimerkiksi töidensä takia pääse heti hakemaan lasta, muita hakujärjestelyjä on mahdollista sopia. Jokaiselle lapselle tehtävässä varhaiskasvatussuunnitelmassa sovitaan, kuka voi hakea lapsen oman huoltajan estyessä.

– On tärkeää, että lapsen saa luovuttaa päiväkodista vain sellaiselle henkilölle, jolla on lupa hakea hänet. Huoltajien kannalta on tärkeää, että järjestelyt ovat kunnossa, Mäki sanoo.

Huoltaja voi tarvittaessa myös erikseen ilmoittaa päiväkotiin, jos lapsen tulee hakemaan joku muu kuin huoltaja tai sovittu varahakija.

– Jos lapsella epäillään koronaa, kaikki uudet kontaktit ovat tietenkin riski. Siinä mielessä ajattelisin, että perhepiirissä pysyminen on viisainta, eikä riskiryhmään kuuluvia kannattaisi tässä tapauksessa laittaa varahakijaksi, Mervi Eskelinen muistuttaa.

Huoltajan olisi syytä kertoa myös omalle esimiehelleen työpaikalla, että lapsi on aloittanut päiväkodin.

– Kyllä jokainen ymmärtää, että silloin voi tulla tilanne, että lapsen voi joutua hakemaan, Mäki toteaa.

Karanteeni vain todetussa koronatapauksessa

Jos päiväkodin lapsella todetaan koronatartunta, kunnan terveysviranomainen voi tartuntatautilain mukaan sulkea päiväkodin, mikäli se katsotaan tarpeelliseksi. Myös taudille altistuneet tai epäillyt altistuneet voidaan tällöin asettaa karanteeniin. Eskelisen mukaan toimiin aletaan kuitenkin vain todetussa tartuntatapauksessa. Pelkästään oireiden ja epäilyjen perusteella tartuntatautilain mukaisiin toimenpiteisiin ei ryhdytä.

Eskelisen mukaan tällä hetkellä ei ole heinäkuun osalta tarkkaa tietoa siitä, kuinka suuri osa lapsista on päivähoidossa. Myöskään syksyllä päivähoitoon menevien lasten määrä ei ole tiedossa.

– Aluehallintovirasto arvioi kesäkuun lopulla ilmestyneessä selvityksessään, että luultavasti perheissä on nyt pitkälti pidetty vuosilomat ja käytetty muita työajan joustoja. Oletus on, että lapsia on syksyllä päiväkodeissa selvästi enemmän. Tautitilanteen kehittyminen toki vaikuttaa tähän varmasti, Eskelinen toteaa.

Mäen näkemyksen mukaan kesän tilanne on varhaiskasvatuksen osalta ollut suhteellisen rauhallinen. Päiväkodit olivat jo keväällä auki, vaikkakin lapsia oli paikalla hyvin vähän. Yhteiskunnan avautuessa tilanne alkanee Mäen mukaan palata liki normaalin kaltaiseksi.

Koronatoimiin liittyvät ohjeet tulee käydä läpi heti varhaiskasvatuksen lukuvuoden alussa elokuussa.

– Kovin paljon uutta ei ole tullut aiempiin ohjeisiin nähden. Nyt on kuitenkin tulossa paljon uusia lapsia, huoltajia ja henkilökuntaa, joiden kanssa ohjeita tulee käydä läpi, Mäki sanoo.

Kevät toi kokemusta poikkeusoloista

Eskelisen mukaan varhaiskasvatuksen järjestäjiltä on tullut palautetta esimerkiksi siitä, että lapsiryhmien pitäminen erillään on ollut paikoin hankalaa. Tartuntavaaran pienentämiseksi lapset tulisi pitää omissa ryhmissään ja henkilöstön tulisi pysytellä saman ryhmän parissa.

Toisaalta palautetta on kantautunut myös siitä, että lapset ja henkilöstö ovat sairastelleet tavallista vähemmän, mahdollisesti juuri parantuneiden hygieniakäytäntöjen vuoksi.

Eskelinen toivookin, että syksyn tullen varhaiskasvatusyksiköissä huolehditaan edelleen hyvästä hygieniasta. Perheiden ja työntekijöiden tulee lisäksi yhä pitää mielessä, että sairaana tai oireisena päiväkotiin ei saa tulla.

– Oireisen henkilön tulisi ottaa terveydenhuoltoon yhteyttä ja selvittää, kuinka päästä koronatestiin. Mitään muuta keinoa ei ole selvittää, onko kyseessä korona vai jotain ihan muuta, Eskelinen sanoo.

Timo Mäki toteaa, että viime kevät antoi päiväkodeille jo kokemusta poikkeusoloista, ja hän uskoo, että ammattilaiset tulevat selviytymään syksystä.

– Lukuvuoden alku on aina jännittävää aikaa kaikille työntekijöille, lapsille ja huoltajille, ja tämä tilanne tuo siihen vielä lisävaatimuksensa, hän sanoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Apuomenan toiminta jatkuu Lohjalla pääosin etänä, mutta jotkin lähitoiminnot käynnistyvät jälleen – "Nyt asiakkailla on varaa valita eri toiminnoista"
  2. Kahden auton nokkakolari Raaseporissa
  3. Koiria ja kissoja yhä paljon ilman mikrosirua – Lohjan eläinsuojeluyhdistyksen Sonja Tossavainen: ''Melkein soisin, että sirutus tulisi lakisääteiseksi''
  4. Lohjalaisten lukuinto kasvoi alkukesästä
  5. Kauniiden asioiden äärellä: Terttu Aholan spontaani luonne näkyy hänen teoksissaan
  6. Kolme bogia lyönyt Castren notkahti hieman golfin LPGA-kilpailussa
  7. Uudessa-Seelannissa sata päivää vailla koronatartuntoja, mutta terveysviranomaiset varoittelevat itsetyytyväisyyden vaaroista
  8. Suomalaisista 70 prosenttia ottaisi koronarokotteen – Yhdysvalloissa herännyttä huolta liian matalasta rokotekattavuudesta ei ole Suomessa ilmennyt
  9. St. Honoré täyttää 35 vuotta: Musiikkiklubi esiintyy keskiviikkona paikan päällä
  10. Yön uutiskooste: Maahanmuuttoviraston tiskille kuukausien jono
  11. Kolumni: Työkaverit ovat yllättävän tärkeitä
  12. Lohjan Mäntynummentien uuden valtakunnansalin rakentaminen lykätty myöhemmäksi – "Seuraamme nyt vain tarkasti koronavirustilanteen etenemistä"
  13. Helvetinjärven kansallispuisto hurmaa jylhillä kalliomaisemillaan – "Toivon, että suomalaiset ovat ymmärtäneet, että meillä on todella hienot maisemat eikä meidän tarvitse aina lähteä Kanarialle"
  14. Sotakirjallisuudesta tuli naisten laji – Petra Rautiaisen pian ilmestyvässä romaanissa perataan Lapin sotaa ja vankileirien tapahtumia
  15. Mediat: Satoja loukkaantunut Beirutin mielenosoituksissa, liikkeellä jopa kymmeniä tuhansia ihmisiä

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Kahden auton nokkakolari Raaseporissa
  2. Vuoden Lauri Seija Virolainen: "Lohja on kaikki!"
  3. Kilpavene ja huvivene törmäsivät Hangon edustalla – turmassa vakavasti loukkaantunut kuoli saamiinsa vammoihin, toinen loukkaantunut on sairaalahoidossa
  4. Virossa järjestetyssä tilaisuudessa altistui koronavirukselle kymmeniä suomalaisia, joista yli puolet helsinkiläisiä – näillä laivavuoroille he palasivat
  5. Pienkone putosi nousun yhteydessä Imatran lentokentällä – kuusi ihmistä viety sairaalaan
  6. Päätoimittaja Päivi Kallo: Maski kasvoille opastuksen kera
  7. Kolmasosa Bukarestin-lennon matkustajista kieltäytyi vapaaehtoisesta koronatestistä Helsinki-Vantaalla – testin muuttamista pakolliseksi pohditaan
  8. Länsi-Uudenmaan asuntomurtojen suma selvisi – Poliisi: "Miesjoukko kiinni tarkkasilmäisten ansiosta"
  9. Lohduton näky palopaikalta: Kuusi asuntoa tuhoutui tulipalossa Vihdin kirkonkylässä
  10. Yrittäjä Olli Muurainen kertoo saaneensa koronatartunnan – Karjaalla suljettiin ravintola altistuksen takia
  11. Sunnuntaina ei nähdä perinteistä autojonoa Upinniemeen – Rannikkoprikaatin valatilaisuutta voi seurata etänä netistä
  12. Laurinpäivä oli iloinen ja aurinkoinen – Vuoden Lauri on lauttaravintola Kaljaasin yrittäjä Seija Virolainen
  13. Nainen hukkui Saimaan Yöveteen, mökkirannasta uimaan lähtenyt hukkui Somerolla
  14. Pauli, 28, huijaa nettihuijareita – vastasi älyttömällä tavalla +44-numeroon
  15. Juuri nyt: Truckersin toinen tuleminen Billnäsissä – raskaita autoja ja hyvää fiilistä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.