Uusi tietovuoto paljastaa, että Kiinassa uiguurimuslimin pidätykseen riittää pitkä parta

Kiinan Xinjiangissa tarkasti vartioidun alueen vartiotorni lähellä paikkaa, jonka uskotaan olevan niin kutsuttu uudelleenkoulutusleiri, jossa pidetään enimmäkseen muslimeja. AFP / LEHTIKUVA
STT

STT

Uusi asiakirjavuoto näyttää, millä perusteilla Kiina pidättää uiguurimuslimeja maan luoteisosassa sijaitsevassa Xinjiangissa ja toimittaa heitä niin kutsutuille uudelleenkoulutusleireille. Yli satasivuisen asiakirjan sisällöstä uutisoivat muun muassa britannialainen BBC ja yhdysvaltalainen CNN .

Dokumentissa on listattu tuhansien ihmisten tietoja esimerkiksi siitä, kuinka usein ihmiset rukoilevat, miten he pukeutuvat ja keihin he ovat yhteydessä.

Kiina väittää toimillaan taistelevansa terrorismia ja uskonnollista ääriajattelua vastaan. BBC:n haastatteleman maailman johtavan Kiina-asiantuntijan, Washingtonissa työskentelevän Adrian Zenzin mukaan tietovuoto osoittaa, että Kiina aktiivisesti vainoaa ja rankaisee tavanomaisesta uskonnonharjoittamisesta.

CNN yritti vahvistaa dokumentin aitouden kiinalaisviranomaisilta ilman vastausta.

YK:n mukaan noin miljoona uiguurimuslimia on suljettu Xinjiangissa leireille, joissa heidät pyritään käännyttämään pois islamista ja kulttuuristaan.

Ulkomailla asuva sukulainen lisää epäluotettavuutta

BBC ja CNN listasivat yleisimpiä syitä joutua leirille. Tavallisin syy tulla pidätetyksi oli syntyvyysmääräysten rikkominen eli se, että hankkii enemmän lapsia kuin on sallittu.

Toiseksi yleisin syy oli epäluotettavuus. Eräs mies oli pidätetty epäluotettavana, koska hän oli vahingossa klikannut linkkiä, joka oli vienyt hänet ulkomaiselle verkkosivulle.

Kolmanneksi yleisimmät syyt liittyivät BBC:n listauksessa uskontoon. Uskoon liittyviä syitä olivat esimerkiksi pitkä parta, osan musliminaisista käyttämä huivi ja se, että vaimo peittää kasvonsa.

Asiakirja keskittyy erityisesti päälle 300 ihmiseen Karakaxin alueelta. Heillä kaikilla on sukulainen tai sukulaisia ulkomailla, mikä on BBC:n mukaan nähty potentiaalisena epälojaaliutena.

Aikaisemmin kerrottiin aivopesusta leireillä

Tietovuodon takana kerrotaan olevan sama ihminen, joka aikaisemmin paljasti, kuinka Kiina systemaattisesti aivopesee satojatuhansia uiguurivähemmistön edustajia vankileireillään ja valvoo vähemmistöjään.

Tuolloin vuodetuissa dokumenteissa kuvataan yksityiskohtaisesti Xinjiangin vankileireille annettuja ohjeita.

Kiinan hallitus on toistuvasti väittänyt, että leirit eivät ole vankileirejä, vaan tarjoavat vapaaehtoista koulutusta ja muun muassa mandariinikiinan ja työtaitojen opiskelua. Asiakirjoista käy kuitenkin ilmi, kuinka leireillä olevia pidetään vangittuina, aivopestään ja rangaistaan. Paperit vuodettiin journalistien yhteenliittymälle ICIJ:lle, jonka mukaan niissä kuvataan muun muassa aivopesun menetelmiä, pakojen estämistä ja sitä, milloin leireillä pidetyt saavat tavata sukulaisiaan.

Marraskuussa Kiinan Britannian-suurlähettiläs kiisti silloisten vuodettujen dokumenttien tiedot ja kutsui niitä valeuutisiksi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lohjan asuntomessuille rankentava Storbjörkin perhe: "Tässä rakennetaan loppuelämän kotia"
  2. Kuivausrumpu syttyi palamaan Nummelassa – kotona olleet asukkaat hoitivat alkusammutuksen
  3. Lintu puussa, eläin tuijottaa, harmaa joutsen ja mahtailevat metsot – Lohjalla on vuosittain kolmisenkymmentä eläimen pelastustehtävää. Pelastettavaa on hevosista lokkeihin ja joutseniin.
  4. Toivottu kirppis aloitti toimintansa Virkkalan torilla: "Paikalle voisi tulla myös vaikka trubaduureja ja marjamyyjiä"
  5. Aluevalvontavirasto valvoo ravintoloiden koronarajoitusten noudattamista – Länsi-Uudellamaalla ei ole havaittu suuria puutteita
  6. Israel teki ilmaiskuja Gazaan vastaiskuna kaistaleelta ammuttuun rakettituleen
  7. Vihdoin se tapahtui – Joronen torjui Brescialle kalenterivuoden avausvoiton
  8. Kitee löi IPV:n Superpesiksessä, Manse PP hyytyi kotitappioon
  9. Sateet leviävät yöksi maan etelä- ja keskiosiin – maanantaiksi luvassa sadekuuroja ja tuulenpuuskia
  10. Liverpool napsii kotikentällään pelkästään voittoja – Valioliigan mestari ei hurmannut, mutta kukisti Aston Villan
  11. Tyypillisiä puheita Trumpille, epätyypillisiä presidentille: Trump suuntasi itsenäisyyspäivän puheensa ydinkannattajilleen, vaikka perinteisesti niillä on pyritty yhdistämään kansaa, tutkija arvioi
  12. Järjestö: Välimereltä pelastetut 180 siirtolaista voivat rantautua Sisiliaan
  13. Bottas paahtoi voittoon dramaattisessa F1-avauskisassa – Hamilton putosi palkintokorokkeelta aikasakon takia
  14. Ennakkosuosikki Elian Web ravasi keulalta Suur-Hollolan voittoon
  15. Melkein joka taloudessa on kaapeissa hylättyä elektroniikkaa, vaikka se olisi arvokkainta kierrätystavaraa

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Lohjalaismiehille elinkautiset Virkkalan erityisen raa'asta murhasta – uhriin ainakin 70 teräaseiskua
  2. Kuivausrumpu syttyi palamaan Nummelassa – kotona olleet asukkaat hoitivat alkusammutuksen
  3. Tiesitkö? Jukka Kuoppamäki on Topeliuksen jälkeläinen, esiintyy Karjalohjan uudessa musiikkitapahtumassa Koivussa ja tähdessä
  4. Lintu puussa, eläin tuijottaa, harmaa joutsen ja mahtailevat metsot – Lohjalla on vuosittain kolmisenkymmentä eläimen pelastustehtävää. Pelastettavaa on hevosista lokkeihin ja joutseniin.
  5. Lohjan asuntomessuille rankentava Storbjörkin perhe: "Tässä rakennetaan loppuelämän kotia"
  6. Toivottu kirppis aloitti toimintansa Virkkalan torilla: "Paikalle voisi tulla myös vaikka trubaduureja ja marjamyyjiä"
  7. Auto kiepsahti Turun moottoritiellä kaiteiden väliin
  8. Melkein joka taloudessa on kaapeissa hylättyä elektroniikkaa, vaikka se olisi arvokkainta kierrätystavaraa
  9. Nostalginen aitta nousi Lohjalla suosituksi matkailukohteeksi — "Täällä on paljon houkutuksia"
  10. Ylinopeutta ajanut mies jäi poliisin haaviin 2 800 nuuskapurkkia autossaan – kahta parikymppistä joensuulaista epäillään veropetoksesta ja salakuljetuksesta
  11. Kaupungit yrittävät neuvotella lentoreittien palauttamisesta – "keskustelut Finnairin kanssa eivät ole olleet vakavia"
  12. Tiuhaan maaleja tekevä Sergio Ramos laukoi Real Madridin rangaistuspotkusta voittoon
  13. Poliisi lopetti Riina Mäkisen, 20, etsinnät – rikosepäily leijuu silti ilmassa
  14. Porrastasanteelta vedetty sähköjohto paljasti kannabisviljelmän Espoossa – poliisi käytti etälamautinta pesäpallomailalla uhkailleeseen mieheen
  15. Billnäsin koulun pihalla tiistaina puukotettu 17-vuotias pääsi sairaalasta – alaikäinen puukottaja rikospaikalla isänsä kanssa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.