Sibelius-Akatemian häirintäpaljastukset eivät aiheuta toimia

Sibelius-Akatemian pitkäaikaisista ongelmista kirjoitti Image-lehti. Sari Gustafsson / LEHTIKUVA
STT

STT

Sibelius-Akatemiassa ilmenneestä seksuaalisesta häirinnästä ja opettajien ja opiskelijoiden välisistä suhteista ei olla käynnistämässä uusia selvityksiä tai muita toimenpiteitä. Näin kertovat STT:lle sekä Taideyliopiston rehtori että Sibelius-Akatemian dekaani.

Image-lehti kirjoittaa Sibelius-Akatemian pitkäaikaisista ongelmista helmikuun numerossaan.

– Aktivoituminen näissä on tapahtunut muutama vuosi sitten. Olemme viime vuodet panostaneet ennaltaehkäisyyn ja siihen, että saamme keskustelua käyntiin ja puheeksi ottamisen kynnystä madallettua. Siinä mielessä tämä ei ole muuttanut meidän linjaa, mutta korostaa tehdyn työn tärkeyttä, sanoo Sibelius-Akatemian dekaani Kaarlo Hildén STT:lle.

Imagen toimituspäällikkö Sonja Saarikoski nostaa artikkelissaan esiin tukun vuosien takaisia häirintätapauksia. Osa niistä oli Hildénille tuntemattomia, mutta itse ilmiö ei.

– Sain kuulla asioista, jotka ovat tapahtuneet niin kauan aikaa sitten, että niistä ei ole kantautunut minulle tietoa, mutta nämä ilmiöt sinänsä ovat valitettavasti tuttuja. Siihen, että meidän on tehtävä paljon enemmän ja oltava proaktiivisempia, on herätty jo aikaisemmin.

Hildén on toiminut dekaanina kolmisen vuotta. Tänäkin aikana opettajien ja oppilaiden väleihin on pitänyt puuttua, mutta irtisanomisiin asti ei ole edetty. Hänen mukaansa aktiiviseen palautteenantoon kannustetaan, jotta asioihin päästään puuttumaan ajoissa.

Yksi irtisanominen

Taideyliopiston rehtori Jari Perkiömäki sanoo, että hänen neljän vuoden rehtoriaikanaan ketään ei ole irtisanottu kyseenalaisen käytöksen vuoksi. Kerran sitä on harkittu.

– Teatterikorkeassa oli yksi tapaus, jota sitten lievennettiin.

Viimeisen kymmenen vuoden ajalta Perkiömäki osaa nimetä yhden irtisanomiseen johtaneen tapauksen, Sibelius-Akatemiasta. Hän ei ota suoraan kantaa siihen, onko yliopiston palkkalistoilla nyt häirintään syyllistyneitä opettajia, mutta korostaa, että ilmi tulleet tapaukset on tutkittu.

– Asiat aina käsitellään. Riippuen vakavuudesta seurauksia voi olla huomautus tai sitten varoitus. Jos on annettu varoitus, eikä epäasiallinen käytös ole enää toistunut, niin toki ihminen voi edelleen olla töissä.

Perkiömäki ei näe, että Sibelius-Akatemia poikkeaisi merkittävästi Taideyliopiston muista osista, eli Teatterikorkeakoulusta ja Kuvataideakatemiasta.

– Määrällisesti ehkä kyllä, mutta Sibelius-Akatemia on niin paljon isompi, 60 prosenttia meidän kokonaisuudestamme. Ehkä iso koko näkyy määrissä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Apuomenan toiminta jatkuu Lohjalla pääosin etänä, mutta jotkin lähitoiminnot käynnistyvät jälleen – "Nyt asiakkailla on varaa valita eri toiminnoista"
  2. Kahden auton nokkakolari Raaseporissa
  3. Koiria ja kissoja yhä paljon ilman mikrosirua – Lohjan eläinsuojeluyhdistyksen Sonja Tossavainen: ''Melkein soisin, että sirutus tulisi lakisääteiseksi''
  4. Lohjalaisten lukuinto kasvoi alkukesästä
  5. Kauniiden asioiden äärellä: Terttu Aholan spontaani luonne näkyy hänen teoksissaan
  6. Eduskuntaryhmien puheenjohtajat Uutissuomalaisen kyselyssä: Aluekehitysrahoja jaettava nykyistä tasaisemmin koko Suomeen
  7. Kahdeksan ihmistä kuollut asemiesten iskussa Nigerissä – joukossa ranskalaisia avustustyöntekijöitä
  8. Mediamoguli Jimmy Lai on pidätetty Hongkongissa uuden turvallisuuslain nojalla – epäillään juonitelleen ulkovaltojen kanssa
  9. Työelämässä menestyminen on nuorille tärkeää – alavalinnoissa kriteereiksi nousevat palkkaus ja kiinnostavat työtehtävät
  10. Metsästyskausi alkaa tänään sepelkyyhkyillä ja peltohanhilla
  11. Perussa on kuollut ainakin kolme alkuperäisväestön edustajaa koronapandemiaan liittyvässä yhteenotossa
  12. Poliisi ja mielenosoittajat ottivat yhteen Valko-Venäjällä presidentinvaaliäänestyksen jälkeen
  13. Atletico Madrid kertoi kahdesta koronatartunnasta – vain neljä päivää ennen Mestarien liigan peliä
  14. Washington otti kolmossijan itälohkossa – Raskin Boston kohtaa Carolinan
  15. Kallio ajoi ranne paketissa pohjoismaisen rallicrossin kakkoseksi Ruotsissa

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Vuoden Lauri Seija Virolainen: "Lohja on kaikki!"
  2. Kahden auton nokkakolari Raaseporissa
  3. Päätoimittaja Päivi Kallo: Maski kasvoille opastuksen kera
  4. Kilpavene ja huvivene törmäsivät Hangon edustalla – turmassa vakavasti loukkaantunut kuoli saamiinsa vammoihin, toinen loukkaantunut on sairaalahoidossa
  5. Virossa järjestetyssä tilaisuudessa altistui koronavirukselle kymmeniä suomalaisia, joista yli puolet helsinkiläisiä – näillä laivavuoroille he palasivat
  6. Pienkone putosi nousun yhteydessä Imatran lentokentällä – kuusi ihmistä viety sairaalaan
  7. Kolmasosa Bukarestin-lennon matkustajista kieltäytyi vapaaehtoisesta koronatestistä Helsinki-Vantaalla – testin muuttamista pakolliseksi pohditaan
  8. Liput ensimmäistä kertaa salkoihin Tove Janssonin ja suomalaisen taiteen kunniaksi
  9. Lohduton näky palopaikalta: Kuusi asuntoa tuhoutui tulipalossa Vihdin kirkonkylässä
  10. Apuomenan toiminta jatkuu Lohjalla pääosin etänä, mutta jotkin lähitoiminnot käynnistyvät jälleen – "Nyt asiakkailla on varaa valita eri toiminnoista"
  11. Hangon veneturmassa kuoli alakouluikäinen lapsi – poliisi tutkii tapahtunutta muun muassa kuolemantuottamuksena
  12. Syksyn kouluruokailut suunnitellaan Lohjalla koulukohtaisesti – ruokailujen järjestämiseen saattaa kohdistua uusia haasteita
  13. Sunnuntaina ei nähdä perinteistä autojonoa Upinniemeen – Rannikkoprikaatin valatilaisuutta voi seurata etänä netistä
  14. STM:n päällikkö suomalaisille: "Onko välttämätöntä lähteä ulkomaille tai osallistua suureen yleisötapahtumaan?"
  15. Lohja avasi omat sivut koronavirusinformaatiolle

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.