Auto suistui ojaan Eurajoella – kuljettaja löytyi kuolleena

STT

STT

Ojaan suistuneesta autosta löytyi kuollut mies lauantai-iltana Eurajoella. Pelastuslaitos ei pystynyt heti illalla arvioimaan, oliko mies kuollut ulosajossa. Autossa ei ollut muita ihmisiä.

Hätäkeskus sai asiasta tiedon noin iltakymmenen aikoihin. Ohikulkija oli havainnut, että auto oli ojassa kyljellään ja sen valot olivat päällä. Paikalle lähti pelastuslaitos, joka huomasi elottoman miehen autossa kuljettajan paikalla. Mies nostettiin ulos autosta sen tuulilasin kautta ja hänet todettiin kuolleeksi.

Vainaja oli keski-ikäinen mies. Pelastuslaitoksen mukaan autossa ei ollut isompia kolhuja ulosajon jäljiltä.

Tapahtumapaikka sijaitsee Raumantiellä Eurajoen ja Porin välisellä osuudella.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lohduton näky palopaikalta: Kuusi asuntoa tuhoutui tulipalossa Vihdin kirkonkylässä
  2. Ensi viikolla koulujen alkaessa 5 775 lasta ja nuorta palaa lähiopetukseen Lohjalla – "Keskustelemalla voimme lievittää pelkoa"
  3. Rivitalo tulessa Vihdissä – yksi asukas toimitettu sairaalaan, sammutustyöt jatkuivat iltakymmeneltä
  4. Fokus-talon purku alkaa lokakuussa: Karjaan kirjasto on jo nyt suljettu - väistötilat Grabbegårdeniin
  5. Tulevaisuuden kapellimestarit johtavat Lohjan kaupunginorkesteria torstain konserteissa
  6. USU: Kolme pankkia tarjoaa yhä maksuttomia lainanlyhennysvapaita
  7. Peruskouluverkko harvenee seuraavien 20 vuoden aikana entisestään, arvioi Opetushallitus – jyrkimmässä laskelmassa nykykouluista voitaisiin sulkea lähes puolet
  8. Australian Victoriassa jopa yli 12 000:ta euroa vastaavat sakot koronarikkomuksesta
  9. Tänään rapsahti rahaa monen tilille verottajalta – mitä jos et saanutkaan, vaikka piti?
  10. Koronakriisi lisäsi selvästi lemmikkien määrää, ja se näkyy Musti Groupin hyvässä tuloksessa
  11. Kävelystä saa pienten muutosten avulla tavallista tehokkaampaa – katso personal trainerin vinkit
  12. Chilen kaivosturma 10 vuotta sitten johti poikkeukselliseen pelastusoperaatioon
  13. Kertaalleen heikentynyt Isaias-hurrikaani iski Pohjois-Carolinaan
  14. Suomen Vuokranantajat ennustaa vuokrien jatkavan hiipivää nousuaan – koronakriisin hidastamaa arvonnousua kurotaan nopeimmin kiinni kasvukeskuksissa
  15. Siniset osallistuu kevään kuntavaaleihin – Puoluesihteeri ei tiedä, mitä viisi ex-ministeriä aikovat tehdä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.