Lahtelaisräppäri Nikke Ankara sai tuomion seksuaaliseen tekoon pakottamisesta ravintolan vessassa – kiisti syytteen

Nikke Ankara kiistää rikoksen. Emmi Korhonen / LEHTIKUVA

STT , Nina Räty

Lahtelainen räppäri Nikke Ankara, oikealta nimeltään Niiles Hiirola, on tuomittu sakkorangaistukseen seksuaaliseen tekoon pakottamisesta. Helsingin käräjäoikeuden mukaan Hiirola veti tuntemattoman naisen ravintolan vessaan ja suuteli ja kosketteli naista vastoin tämän tahtoa. Rikos tapahtui Helsingissä heinäkuussa 2017.

Hiirola kiisti syytteen kokonaisuudessaan.

Hiirola kertoi menneensä helsinkiläisravintolaan alkuillasta. Hänen mukaansa mitään erikoista ei ollut tapahtunut.

– Samassa pöydässä oli ollut paljon ihmisiä ja Hiirolan lisäksi muitakin julkisuuden henkilöitä, joita ihmiset olivat käyneet jututtamassa. He olivat istuskelleet pöydässä ja nauttineet juomia, Hiirolan puolustus kertoi oikeudessa.

Hiirola sanoi viettäneensä koko illan kaverinsa seurassa, eikä ollut koskaan edes tavannut kyseistä naista. Illan päätteeksi hän oli lähtenyt kaverinsa ja kolmannen henkilön kanssa taksilla Lahteen.

Oikeus ei pitänyt uskottavana Hiirolan väitettä illankulusta ravintolassa.

– Hiirolan kiistäminen perustuu yleisluonteiseen väitteeseen, joka ei muun näytön valossa ole uskottava. Näin ollen asianomistajan kertomus voidaan ottaa asiassa arvioinnin lähtökohdaksi, tuomiossa sanotaan.

Hiirola tuomittiin sadan päiväsakon rangaistukseen, josta maksettavaa tulee 2 900 euroa. Rikoksesta olisi voinut tuomita enimmillään kolme vuotta vankeutta. Teossa ei käytetty muuta väkivaltaa kuin kiinnipitämistä ja poistumisen estämistä, joten oikeus katsoi, että tuntuva sakkorangaistus on riittävä.

Hiirola määrättiin korvaamaan naiselle 1 200 euroa kärsimyksestä ja noin 3 000 euroa oikeudenkäyntikuluista. Yhteensä maksettavaa tulee noin 7 100 euroa.

Naisen mukaan häntä painettiin seinää vasten

Nainen kertoi oikeudessa olleensa helsinkiläisravintolassa kavereidensa kanssa viettämässä iltaa. Jossain vaiheessa hänelle tuli paha olo ja hän lähti vessaan. Käytävässä nainen kertoi nähneensä Hiirolan, jonka hän tunnisti Nikke Ankaraksi.

Naisen mukaan hän meni juttelemaan Hiirolalle. Tämä ei vastannut mitään, vaan sen sijaan otti naista kädestä kiinni ja veti miesten vessan vessakoppiin, nainen kertoi. Naisen mukaan hän saattoi aluksi suudella Hiirolaa takaisin.

– Asianomistaja ei ollut aluksi vastustellut, eikä ollut oikein ymmärtänyt tilannetta. Hän oli saattanut olla alussa mukana suudelmassa reaktionomaisesti, todetaan tuomiossa naisen kertomuksesta.

Nainen kertoi, että oli muutaman minuutin päästä pyytänyt Hiirolaa lopettamaan ja ehdottanut, että he lähtisivät vessasta. Hiirola ei naisen mukaan ollut päästänyt häntä, vaan oli jatkanut suutelua. Naisen mukaan Hiirola piti hänestä kiinni ja painoi vartalollaan seinää vasten. Hiirola kosketteli naisen mukaan häntä paidan alta, teki seksuaalisia ehdotuksia ja yritti repiä häneltä housut jalasta.

Oikeuden mukaan naisen kertomus oli uskottava

Naisen mukaan hän pyysi toistuvasti Hiirolaa lopettamaan, mutta ei tehnyt fyysistä vastarintaa, koska oli niin peloissaan.

Naisen mukaan tilanne keskeytyi ja hän pääsi ulos vessakopista. Hän oli heti tapahtuman jälkeen kertonut asiasta kahdelle ravintolassa olleelle kaverilleen ja lähettänyt viestejä WhatsApp-ryhmään. Rikosilmoituksen hän teki parin päivän päästä.

Käräjäoikeuden mukaan rikosilmoituksen tekeminen viiveellä on melko tyypillistä seksuaalirikoksissa.

– Myös korkein oikeus on todennut, että seksuaalirikoksissa pitkätkään viiveet viranomaisille ilmoittamisessa eivät ole poikkeuksellisia, koska uhrin mieli voi torjua traumaattista kokemusta ja siihen liittyvää häpeää, ahdistusta ja pelkoa, tuomiossa sanotaan.

Oikeus piti naisen kertomusta tapahtumista luotettavana.

– Asiassa ei ole käynyt ilmi, että asianomistajalla olisi jotain syitä valehdella tapahtuneesta, oikeus toteaa.

”Nikke melkee teki mulle tosi pahoja”

Oikeudessa kuultiin todistajina naisen kahta kaveria, jotka olivat ravintolassa tämän kanssa. Todistajat kertoivat kadottaneensa naisen jossain vaiheessa ja löytäneensä tämän hetken päästä vessojen lähettyviltä. Nainen oli hysteerinen ja poissa tolaltaan, todistajat kertoivat.

– Ravintolan aulassa he olivat nähneet asianomistajan, joka oli tullut vessoilta päin hysteerisenä, itkuisena ja poissa tolaltaan. Hänen oli ollut vaikea kertoa, mitä oli tapahtunut.

Todistajan mukaan nainen sai sanottua olleensa Hiirolan kanssa vessakopissa ja että tämä oli työntänyt hänet seinää vasten ja yrittänyt repiä häneltä housut jalasta.

Oikeuden mukaan todistajat kertoivat tapahtumista yhtenevästi ja liioittelematta.

– Vaikka ajan kuluminen on vaikuttanut heidän tarkkoihin muistikuviinsa tapahtumista, ei käräjäoikeudella ole aihetta epäillä heidän kertomustensa luotettavuutta.

Todisteena oikeudessa olivat myös naisen WhatsApp-ryhmään lähettämät viestit.

– ”Nikke melkee teki mulle tosi pahoja” ja ”Ei oo mikää läppä”, oli nainen lähettänyt ryhmään.

Mediat: Lahtelaisräppäri Nikke Ankaraa syytetään seksuaalirikoksesta

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lohduton näky palopaikalta: Kuusi asuntoa tuhoutui tulipalossa Vihdin kirkonkylässä
  2. Ensi viikolla koulujen alkaessa 5 775 lasta ja nuorta palaa lähiopetukseen Lohjalla – "Keskustelemalla voimme lievittää pelkoa"
  3. Rivitalo tulessa Vihdissä – yksi asukas toimitettu sairaalaan, sammutustyöt jatkuivat iltakymmeneltä
  4. Fokus-talon purku alkaa lokakuussa: Karjaan kirjasto on jo nyt suljettu - väistötilat Grabbegårdeniin
  5. Tulevaisuuden kapellimestarit johtavat Lohjan kaupunginorkesteria torstain konserteissa
  6. USU: Kolme pankkia tarjoaa yhä maksuttomia lainanlyhennysvapaita
  7. Peruskouluverkko harvenee seuraavien 20 vuoden aikana entisestään, arvioi Opetushallitus – jyrkimmässä laskelmassa nykykouluista voitaisiin sulkea lähes puolet
  8. Australian Victoriassa jopa yli 12 000:ta euroa vastaavat sakot koronarikkomuksesta
  9. Tänään rapsahti rahaa monen tilille verottajalta – mitä jos et saanutkaan, vaikka piti?
  10. Koronakriisi lisäsi selvästi lemmikkien määrää, ja se näkyy Musti Groupin hyvässä tuloksessa
  11. Kävelystä saa pienten muutosten avulla tavallista tehokkaampaa – katso personal trainerin vinkit
  12. Chilen kaivosturma 10 vuotta sitten johti poikkeukselliseen pelastusoperaatioon
  13. Kertaalleen heikentynyt Isaias-hurrikaani iski Pohjois-Carolinaan
  14. Suomen Vuokranantajat ennustaa vuokrien jatkavan hiipivää nousuaan – koronakriisin hidastamaa arvonnousua kurotaan nopeimmin kiinni kasvukeskuksissa
  15. Siniset osallistuu kevään kuntavaaleihin – Puoluesihteeri ei tiedä, mitä viisi ex-ministeriä aikovat tehdä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.