Rautatiealan Unionin edustajisto hylkäsi veturinkuljettajien neuvottelutuloksen uudeksi työehtosopimukseksi

VR on kertonut aiemmin, että veturinkuljettajien ylityö- ja vuoronvaihtokielto näkyä peruttuina junavuoroina lähi-, kauko-, ja tavaraliikenteessä. TIMO JAAKONAHO / LEHTIKUVA
STT

STT

Rautatiealan Unionin RAUn edustajisto on hylännyt veturinkuljettajien neuvottelutuloksen uudeksi työehtosopimukseksi, kertoi Palvelualojen työnantajat Palta torstaina. Palta kertoi tiistaina, että se saavutti RAUn kanssa neuvottelutuloksen veturinkuljettajille.

Neuvottelutulos esiteltiin RAUn hallitukselle keskiviikkona ja edustajistolle torstaina.

Palta kertoo olevansa neuvottelutuloksen hylkäämiseen pettynyt.

Työehtosopimuksen piirissä on noin 1 300 työntekijää.

RAU asetti helmikuussa veturinkuljettajille ylityö- ja vuoronvaihtokiellon. VR on kertonut aiemmin, että veturinkuljettajien ylityö- ja vuoronvaihtokielto voi vaikuttaa junaliikenteeseen ja näkyä peruttuina junavuoroina lähi-, kauko-, ja tavaraliikenteessä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Raaseporissa tieliikenneonnettomuus
  2. Lohja ei ole löytänyt pysyvää käyttöä Luksialta omistukseensa tulevalle Nummentien kiinteistölle – näin kävi hurjille visioille lukiosta ja uudesta kaupungintalosta
  3. Lohjan Kuuden Kylän Kierroksen virallisena lähtöpäivänä vettä satoi taivaan täydeltä: silti jotkut lähtivät polkien uhmaamaan sääolosuhteita
  4. Vaikka korona koetteli, Martinpihalla on päästy järjestämään tapahtumia: tällä viikolla huutokaupattiin ja ensi viikolla on luvassa antiikkiautoja
  5. Virkkalan uudet ravintolat ovat selvinneet epävarmasta keväästä: toinen ravintoloista on saanut nimensä poikkeusajan innoittamana
  6. Rahtiliikenne kulkee vilkkaasti Saimaan kanavassa, mutta risteilyalusten ja huviveneiden puuttuminen iskee matkailuun – "Tarkoittaa meille tuhansien yöpyjien menetystä"
  7. Lähes 10 miljoonaa lasta ei välttämättä palaa kouluun koronarajoitusten jälkeen, arvioi järjestö
  8. Ravintoloiden ja kahviloiden aukioloaika, anniskelu ja asiakasmäärät vapautuvat tänään koronarajoituksista
  9. Otkes päättää tänään, käynnistääkö se tutkinnan Jyväskylän senioritalon palosta – poliisi aloitti tutkintansa eilen
  10. Ovensuukysely: Duda kasvattaa niukkaa johtoaan Puolan presidentinvaaleissa
  11. Saksa, Italia ja Belgia vapautuvat tänään Suomen matkustusrajoituksista
  12. Amnesty: Ainakin 3 000 terveydenhuollon ammattilaista on kuollut koronaan maailmanlaajuisesti – epäkohdista puhumista yritetty estää
  13. EU:n ulkoministerit kokoustavat tänään – esille noussee ainakin Hongkongin tilanne
  14. Yhdysvalloissa koronavirusbileisiin osallistunut kolmekymppinen mies kuoli – asiantuntijat varoittavat virusjuhlista
  15. Räjähdys aiheutti mittavan tulipalon maihinnousualuksella San Diegossa

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Raaseporissa tieliikenneonnettomuus
  2. Yle: Vanha kivilinna myynnissä Siuntiossa – hintapyyntö lähes viisi miljoonaa euroa
  3. Lohja ei ole löytänyt pysyvää käyttöä Luksialta omistukseensa tulevalle Nummentien kiinteistölle – näin kävi hurjille visioille lukiosta ja uudesta kaupungintalosta
  4. Virkkalan uudet ravintolat ovat selvinneet epävarmasta keväästä: toinen ravintoloista on saanut nimensä poikkeusajan innoittamana
  5. Poliisi lopetti Riina Mäkisen, 20, etsinnät – rikosepäily leijuu silti ilmassa
  6. Sammattilainen laulaja oli kabareiden tähti –sirkusonnettomuus toi myös erikoista julkisuutta
  7. Kaasujalka ei ole hellittänyt Turunväylän tietyömailla – Poliisi MTV:lle: "Tekevät melkein oman henkensä uhalla töitä"
  8. Punkin purema voi tehdä allergiseksi liharuualle – harvinaista sairautta ei osata aina tunnistaa, joten diagnoosin saanti voi kestää vuosia
  9. Länsi-Uusimaan näköislehti luettavissa maksutta
  10. Lohjan Kuuden Kylän Kierroksen virallisena lähtöpäivänä vettä satoi taivaan täydeltä: silti jotkut lähtivät polkien uhmaamaan sääolosuhteita
  11. Nelostiellä Jyväskylän pohjoispuolella liikenneonnettomuus – henkilöauton kuljettaja kuoli ulosajossa
  12. Sää muuttuu viikon aikana sateisesta lähes helteiseksi
  13. Tiesitkö? Jukka Kuoppamäki on Topeliuksen jälkeläinen, esiintyy Karjalohjan uudessa musiikkitapahtumassa Koivussa ja tähdessä
  14. Lohjalla taas rehtorivalintoja – Pirjo Uutela-Morander valittiin jo toiseen rehtorin virkaan
  15. Eläimiä sai paijata aurinkoisessa säässä: Kotieläintilat ovat lapsiperheiden suosiossa Läntisellä Uudellamaalla – Kissanpennut hurmasivat Hennolan tilalla Vihdissä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.