Tes-neuvotteluita käyvät hoitajajärjestöt vetoavat Kuntatyönantajaan – haluavat kiirehtiä neuvotteluja koronaviruksen levitessä

STT

STT

Hoitajajärjestöt Tehy ja Super vetoavat Kuntatyönantajaan ja muihin neuvotteluosapuoliin, jotta kunta-alan työmarkkinaneuvotteluja kiirehdittäisiin ja sosiaali- ja terveysalan työehdoista sopiminen asetettaisiin nyt koronaviruksen edetessä etusijalle.

Sosiaali- ja terveysalan työntekijäjärjestöt Tehy ja Super käyvät parhaillaan neuvotteluita työehtosopimuksistaan. Nykyiset sopimukset päättyvät maaliskuun lopussa.

– Meillä on alle kolme viikkoa neuvotteluaikaa ja koronaviruksen suhteen tilanne elää voimakkaasti. Sopimukseton tila ei ole nyt kenenkään etu, järjestöt sanovat yhteisessä tiedotteessaan.

Kaikkiaan maaliskuun lopussa päättyvät noin 800 000 kuntatyöntekijän työehtosopimukset.

Sopimukseton tila tarkoittaa sitä, että neuvottelut jatkuvat, mutta silloin työtaistelut ovat mahdollisia. Työntekijöiden käytettävissä olevia työtaistelutoimia ovat ylityö- ja vuoronvaihtokielto sekä lakko.

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerin puheenjohtaja Silja Paavolan mukaan Suomessa on terveydenhuoltolaki, joka määrittää, milloin alalla työskentelevien on oltava työssä. Asiasta tulee Paavolan mukaan sellaisessa tilanteessa sosiaali- ja terveysministeriöstä ohje.

– Kaikki keinot, lakkovaroitukset, vuoronvaihto- ja ylityökiellot ovat aina käytettävissä silloin, kun ollaan sopimuksettomassa tilassa ja ei meinata päästä eteenpäin neuvotteluissa. Sitten vasta, jos terveydenhuoltolaki pamahtaa päälle, se voi estää sen. Tietenkin kaikessa käytetään aina järkeä, Paavola sanoo STT:lle.

– Korona vaihtelee tunneittain, joka päivä saadaan uutta tietoa. Sen mukaan pitää tässä elää, eikä tehdä mitään vaillinnaisia suunnitelmia.

Paavolan mukaan joissakin paikoissa on lähihoitajien lomat huhtikuulta peruttu.

– Nythän tämä tilanne mahdollistaa sen, että jo vahvistettuja lomiakin voidaan joutua siirtämään. Se riippuu nyt tästä koronasta.

Myös perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) on sanonut, että terveydenhuollon henkilökunta on sitoutunut hoitamaan potilaat, oli tilanne työmarkkinoilla millainen tahansa.

Parhaillaan väännetään kiky-tunneista

Kuntatyönantajien työmarkkinajohtaja Markku Jalonen myöntää, että neuvotteluasetelmat ovat hyvin vaikeat monestakin syystä, eikä korona asiaa välttämättä helpota.

– Toisaalta, nyt kun on vakava tilanne koko Suomessa ja tarvitaan kaikki (terveysalan) henkilöt olemaan töissä, pitää panna kaikki paukut siihen, että neuvotellaan ja pyritään ratkaisuihin neuvotteluissa, Jalonen sanoo.

Jalosen mukaan on päivänselvää, että koronaviruksen vaikutukset kansantalouteen vaikuttavat myös kuntatalouteen ja kuntien palkanmaksukykyyn.

– Minkäänlaisiin ylimääräisiin palkankorotuksiin ei ole varaa. Nyt on kyse siitä, miten kuntapalveluille tässä tilanteessa käy. On suuri riski, voimmeko me enää jatkossa ylläpitää näitä palveluita, jos tästä ratkaisusta tulee liian kallis.

Palkat tulevat pöytään vasta neuvottelujen loppusuoralla. Parhaillaan kuntapöydissä väännetään 24 kiky-tunnista tai niitä korvaavista määräyksistä. KT:n tavoite on pitää edelleen kiinni palkattomista kiky-tunneista tai hakea tilalle sopimusmääräykset, jotka tuottavat vastaavan hyödyn.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Virkkalan uudet ravintolat ovat selvinneet epävarmasta keväästä: toinen ravintoloista on saanut nimensä poikkeusajan innoittamana
  2. Kysyntä elpyy jo Lohja Spassa Karjalohjalla, Siuntion kylpylä on yhä kiinni
  3. Tanhuhovissa järjestetään ensimmäiset tanssit elokuussa: puitteet mahdollistavat turvavälien toteutumisen
  4. Eläimiä sai paijata aurinkoisessa säässä: Kotieläintilat ovat lapsiperheiden suosiossa Läntisellä Uudellamaalla – Kissanpennut hurmasivat Hennolan tilalla Vihdissä
  5. OP Uusimaan uusi toimitusjohtaja Jussi Huttunen lupaa tasapuolista kohtelua alueille – korona-aika tuonut digiloikan palvelujen käyttöön
  6. Grilliherkuttelu näkyy eläinsairaalassa – Ihmisten ruoanjämät voivat viedä koiran jopa leikkauspöydälle
  7. Käsipalloseura Dicken vetäytyy europeleistä, amatööripelaajat eivät voi riskeerata karanteenia
  8. Yhdysvalloissa yli 63 000 uutta koronatartuntaa – vuorokaudessa kuoli yli 770 ihmistä
  9. NHL vahvisti sovun kauden jatkosta – pelit vauhtiin 1. elokuuta Edmontonissa ja Torontossa
  10. Salaliittoteorioita ja syytöksiä puolueellisuudesta – Puola käy presidentinvaalit niin jakautuneessa tilassa, että ehdokkaat eivät suostuneet edes samaan tv-väittelyyn
  11. Juha Honkosen uutisanalyysi: Koronan toinen aalto tulee, olemmeko valmiit?
  12. Barokista videopelimusiikkiin – Lohjan kaupunginorkesterin syksyn konserttiohjelmisto julkaistiin
  13. Kirjoittajavieras Arja Alho: Kosketa minua
  14. Uhrit ovat rohkaistuneet – seksuaalirikoksista tehtiin viime vuonna kolmannes enemmän rikosilmoituksia kuin vuonna 2017
  15. Kotimaanmatkailun buumi täytti suosituimmat ranta- ja luontokohteet äärimmilleen – "Tällä erää menekkiä olisi päivittäin useammallekin luksussviitille"

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Lohjalla taas rehtorivalintoja – Pirjo Uutela-Morander valittiin jo toiseen rehtorin virkaan
  2. Älä toimi näin, pyytää poliisi: Asukas löysi räjähteen ja kuljetti sen poliisiasemalle, asema jouduttiin eristämään tunneiksi
  3. Lohjalla yksi koronakuolema kevään ja kesän aikana – testejä tehty 2 200, viimeisin tartunta todettiin runsas viikko sitten
  4. Lohjan keskustan uudet kahvilat kunnioittavat perinteitä päivitetyllä otteella – nykyään halutaan tarjota rentoa tunnelmaa ja vegaanisia tuotteita
  5. Saako urheiluvarusteiden haju yökkimään? Syypää ovat mikrobit, joita varusteet kuhisevat – Näin hajuongelmaa voi vähentää
  6. Etäsuorituksia, perumisia ja korvauksia – suomalaisten korkeakoulujen suhtautuminen syksyn vaihtoihin vaihtelee
  7. OP Uusimaan uusi toimitusjohtaja Jussi Huttunen lupaa tasapuolista kohtelua alueille – korona-aika tuonut digiloikan palvelujen käyttöön
  8. Auttava puhelin -kampanja palaa: Vie vanha kännykkä kierrätykseen, DNA lahjoittaa rahaa köyhien perheiden älylaitteisiin
  9. Rippileirit pyörivät Lohjalla sujuvasti koronarajoituksin – keväällä pelättiin jopa, että rippikoulut joudutaan järjestämään etäopetuksena
  10. Eläimiä sai paijata aurinkoisessa säässä: Kotieläintilat ovat lapsiperheiden suosiossa Läntisellä Uudellamaalla – Kissanpennut hurmasivat Hennolan tilalla Vihdissä
  11. Tanhuhovissa järjestetään ensimmäiset tanssit elokuussa: puitteet mahdollistavat turvavälien toteutumisen
  12. Suomessa löydettiin uusi hoitomuoto sydänpysähdyksen saaneille
  13. Yöllä uudelleen syttyneestä senioritalosta nousee enää lähinnä vesihöyryä – pelastuspäällikkö palon mahdollisesta leviämisestä: "En uskalla luvata mitään"
  14. Google Play -kaupassa oli taas haittaohjelma, joka ostelee kännykänomistajan laskuun – Näin suojaudut pahantahtoisilta ohjelmilta
  15. Espoon Suurpellon ampumisesta epäillyt miehet vangittiin – toinen uhannut poliisia Ivalossa Helvetin enkelien liivit päällä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.