SAK: Työntekijälle maksettava vähintään kaksi viikkoa palkkaa, jos työnantaja määrää jäämään kotiin

Hallitus suositteli torstaina, että kaikki ulkomailta palaavat jäävät kahdeksi viikoksi kotiin matkansa jälkeen. Markku Ulander / LEHTIKUVA
STT

STT

Työehtoasiantuntija Ismo Kokko SAK:sta sanoo, että jos työnantaja määrää koronaviruksen leviämisen välttämiseksi varotoimenpiteenä työntekijän kotiin, palkanmaksuvelvoite jatkuu työsopimuslain mukaan ainakin kaksi viikkoa, jollei pidempäänkin.

Tätä voitaisiin Kokon mukaan soveltaa esimerkiksi silloin, kun työntekijä palaa ulkomailta takaisin Suomeen. Hallitus suositteli eilen, että kaikki ulkomailta palaavat jäävät kahdeksi viikoksi kotiin matkansa jälkeen. Hallitus linjasi, että ulkomailta palaavien työntekijöiden tulee sopia poissaolosta ja mahdollisesta etätyöstä työnantajansa kanssa.

Suositus ei Kokon mukaan ole velvoittava, joten työntekijä ei voi omalla päätöksellä jäädä kotiin ulkomaan matkan jälkeen.

– Jos työntekijä on oireeton ja terve, eikä häntä ole määrätty karanteeniin, pitäisi työnantajan määräyksestä tulla töihin, Kokko sanoo.

Kokon mukaan työmarkkinajärjestöt käyvät parhaillaan keskusteluja siitä, miten hallituksen suositusta tulisi noudattaa.

Koronavirusta koskevassa ohjeistuksessa on yrityskohtaisia eroja.

Koulun tai päiväkodin sulkeminen ei oikeuta jäämään pois töistä

Koronavirukselle altistumisen vuoksi Suomessa on asetettu myös oppilaita karanteeniin. Kokon mukaan huoltajalla on oikeus jäädä kotiin, jos lapsi on alle 16-vuotias ja huoltaja on karanteenin vuoksi estynyt tekemästä työtään. Tartuntatautilain mukaan työntekijällä on tuolloin oikeus Kelan maksamaan päivärahaan.

– Oikeutta palkkaan ei ole, jos työehtosopimuksessa tai muutoin ei asiasta ole sovittu, mutta työntekijä saa silloin Kelan maksamaa tartuntalain mukaista päivärahaa, joka on käytännössä samansuuruinen kuin palkka, Kokko sanoo.

Karanteenipäätöksen pitää olla tartuntataudeista vastaavalta lääkäriltä tullut.

Sen sijaan, jos koulu tai päiväkoti laitetaan kiinni, ei vanhemmalla ole lähtökohtaisesti oikeutta jäädä pois töistä.

– Pitäisi pystyä sopimaan työnantajan kanssa joustavasta järjestelystä, miten tilanne hoidetaan, Kokko sanoo.

Laissa on kuitenkin määräys, joka oikeuttaa työntekijän tilapäiseen poissaoloon työstä, jos hänen välitön läsnäolonsa on välttämätöntä hänen perhettään kohdanneen sairaudesta tai onnettomuudesta johtuvan ennalta-arvaamattoman tai pakottavan syyn vuoksi.

– Joissakin koronaan liittyvissä tilanteissa tämä voisi olla mahdollista, mutta yksittäiset tapaukset ovat kovin erilaisia, eikä meillä ole juurikaan vastaavia kokemuksia. Tässä tilanteessa olisi varmaan kaikkien etu, jos joustoa löytyisi, Kokko sanoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Raaseporissa tieliikenneonnettomuus
  2. Lohja ei ole löytänyt pysyvää käyttöä Luksialta omistukseensa tulevalle Nummentien kiinteistölle – näin kävi hurjille visioille lukiosta ja uudesta kaupungintalosta
  3. Lohjan Kuuden Kylän Kierroksen virallisena lähtöpäivänä vettä satoi taivaan täydeltä: silti jotkut lähtivät polkien uhmaamaan sääolosuhteita
  4. Vaikka korona koetteli, Martinpihalla on päästy järjestämään tapahtumia: tällä viikolla huutokaupattiin ja ensi viikolla on luvassa antiikkiautoja
  5. Virkkalan uudet ravintolat ovat selvinneet epävarmasta keväästä: toinen ravintoloista on saanut nimensä poikkeusajan innoittamana
  6. Lähes 10 miljoonaa lasta ei välttämättä palaa kouluun koronarajoitusten jälkeen, arvioi järjestö
  7. Ravintoloiden ja kahviloiden aukioloaika, anniskelu ja asiakasmäärät vapautuvat tänään koronarajoituksista
  8. Otkes päättää tänään, käynnistääkö se tutkinnan Jyväskylän senioritalon palosta – poliisi aloitti tutkintansa eilen
  9. Ovensuukysely: Duda kasvattaa niukkaa johtoaan Puolan presidentinvaaleissa
  10. Saksa, Italia ja Belgia vapautuvat tänään Suomen matkustusrajoituksista
  11. Amnesty: Ainakin 3 000 terveydenhuollon ammattilaista on kuollut koronaan maailmanlaajuisesti – epäkohdista puhumista yritetty estää
  12. EU:n ulkoministerit kokoustavat tänään – esille noussee ainakin Hongkongin tilanne
  13. Yhdysvalloissa koronavirusbileisiin osallistunut kolmekymppinen mies kuoli – asiantuntijat varoittavat virusjuhlista
  14. Räjähdys aiheutti mittavan tulipalon maihinnousualuksella San Diegossa
  15. Tappioton KPL kiusasi jälleen kankaanpääläisiä – "Samahan se on, missä vuoroparissa juoksunsa tekee"

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Raaseporissa tieliikenneonnettomuus
  2. Yle: Vanha kivilinna myynnissä Siuntiossa – hintapyyntö lähes viisi miljoonaa euroa
  3. Lohja ei ole löytänyt pysyvää käyttöä Luksialta omistukseensa tulevalle Nummentien kiinteistölle – näin kävi hurjille visioille lukiosta ja uudesta kaupungintalosta
  4. Virkkalan uudet ravintolat ovat selvinneet epävarmasta keväästä: toinen ravintoloista on saanut nimensä poikkeusajan innoittamana
  5. Poliisi lopetti Riina Mäkisen, 20, etsinnät – rikosepäily leijuu silti ilmassa
  6. Sammattilainen laulaja oli kabareiden tähti –sirkusonnettomuus toi myös erikoista julkisuutta
  7. Kaasujalka ei ole hellittänyt Turunväylän tietyömailla – Poliisi MTV:lle: "Tekevät melkein oman henkensä uhalla töitä"
  8. Punkin purema voi tehdä allergiseksi liharuualle – harvinaista sairautta ei osata aina tunnistaa, joten diagnoosin saanti voi kestää vuosia
  9. Länsi-Uusimaan näköislehti luettavissa maksutta
  10. Lohjan Kuuden Kylän Kierroksen virallisena lähtöpäivänä vettä satoi taivaan täydeltä: silti jotkut lähtivät polkien uhmaamaan sääolosuhteita
  11. Sää muuttuu viikon aikana sateisesta lähes helteiseksi
  12. Nelostiellä Jyväskylän pohjoispuolella liikenneonnettomuus – henkilöauton kuljettaja kuoli ulosajossa
  13. Tiesitkö? Jukka Kuoppamäki on Topeliuksen jälkeläinen, esiintyy Karjalohjan uudessa musiikkitapahtumassa Koivussa ja tähdessä
  14. Lohjalla taas rehtorivalintoja – Pirjo Uutela-Morander valittiin jo toiseen rehtorin virkaan
  15. Eläimiä sai paijata aurinkoisessa säässä: Kotieläintilat ovat lapsiperheiden suosiossa Läntisellä Uudellamaalla – Kissanpennut hurmasivat Hennolan tilalla Vihdissä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.