Ilmailualalle työehtosopimus – lomautusilmoitusaika tilapäisesti kolme päivää

Koronakriisin kourissa kärvistelevälle ilmailualalle saatiin uusi työehtosopimus. AFP / LEHTIKUVA
STT

STT

Lentoliikenteen palveluille on solmittu uusi työehtosopimus. Asiasta kertoi torstaina työnantajia edustanut Palvelualojen työnantajat Palta. Työntekijöitä neuvotteluissa edusti Ilmailualan unioni IAU.

Paltan mukaan koronaviruspandemian vaivaamalle alalle on sovittu tilapäisesti normaalia lyhyemmästä kolmen päivän lomautusilmoitusajasta. Myös yt-neuvottelujen esityksen antamisaikaa on lyhennetty. Järjestely on voimassa toukokuun loppuun saakka.

Sopimus vastaa kustannuksiltaan muilla aloilla tehtyjä ratkaisuja. Sopimuksen piirissä noin 3 000 työntekijää, ja se on voimassa 26 kuukautta.

Työnantajapuoli kuvailee päättyneitä neuvotteluja haastaviksi.

– Koronakriisin vaikuttaessa suuresti lentoliikenteeseen on tärkeää, että työehtosopimustilanne saatiin ratkaistua, Paltan asiantuntija Heini Wiik-Blåfield sanoo tiedotteessa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lohjan asuntomessuille rankentava Storbjörkin perhe: "Tässä rakennetaan loppuelämän kotia"
  2. Kuivausrumpu syttyi palamaan Nummelassa – kotona olleet asukkaat hoitivat alkusammutuksen
  3. Lintu puussa, eläin tuijottaa, harmaa joutsen ja mahtailevat metsot – Lohjalla on vuosittain kolmisenkymmentä eläimen pelastustehtävää. Pelastettavaa on hevosista lokkeihin ja joutseniin.
  4. Toivottu kirppis aloitti toimintansa Virkkalan torilla: "Paikalle voisi tulla myös vaikka trubaduureja ja marjamyyjiä"
  5. Aluevalvontavirasto valvoo ravintoloiden koronarajoitusten noudattamista – Länsi-Uudellamaalla ei ole havaittu suuria puutteita
  6. Länsi-Uusimaa-rastien jahti alkaa torstaina – 11 tapahtumassa on myös sprinttiä ja pyöräsuunnistusta
  7. Bussikuski raivosi ja heitti matkustajia väkivalloin ulos bussista Helsingissä – Vaati isoja korvauksia työsuhteen purusta, mutta joutui itse maksamaan
  8. Lohjan ratsastajien Sofia Geaylla menestyksekäs päivä Laakspohjan kisoissa
  9. Tekstiviestit: "Kuka pysäyttää hölmöyden"
  10. Kirjoittajavieras Piritta Poikonen: Ihmisiä väsyttää, koronaa ei
  11. Karhunkaatokiintiö kasvaa edelliskaudesta 71 yksilöllä – kiintiö on yhteensä 384 yksilöä
  12. Kansainvälistä elokuvaa omin ehdoin ja omakustanteisesti – Suomalainen Saara Lamberg tekee uraa ohjaajana ja näyttelijänä Australiassa
  13. Vakella yli 200 potentiaalista ilmastorahaston investointikohdetta, mutta raha ei vielä liiku hallituksen linjausten puuttumisen takia
  14. Tukes selvittää Helsingin kaupunginteatterin räjähdystä – Alalla pelätään, että vastaavia onnettomuuksia voi sattua muuallakin
  15. HSL-sovelluksessa voi maksaa lippuja nyt myös Pivolla

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Lohjan asuntomessuille rankentava Storbjörkin perhe: "Tässä rakennetaan loppuelämän kotia"
  2. Tiesitkö? Jukka Kuoppamäki on Topeliuksen jälkeläinen, esiintyy Karjalohjan uudessa musiikkitapahtumassa Koivussa ja tähdessä
  3. Lohjalaismiehille elinkautiset Virkkalan erityisen raa'asta murhasta – uhriin ainakin 70 teräaseiskua
  4. Lammastilan pitäjä tuomittiin pysyvään eläintenpitokieltoon ja vuodeksi ehdolliseen vankeuteen
  5. Kuivausrumpu syttyi palamaan Nummelassa – kotona olleet asukkaat hoitivat alkusammutuksen
  6. Lintu puussa, eläin tuijottaa, harmaa joutsen ja mahtailevat metsot – Lohjalla on vuosittain kolmisenkymmentä eläimen pelastustehtävää. Pelastettavaa on hevosista lokkeihin ja joutseniin.
  7. Toivottu kirppis aloitti toimintansa Virkkalan torilla: "Paikalle voisi tulla myös vaikka trubaduureja ja marjamyyjiä"
  8. IS: Televisiokuuluttaja Arja Tuomarila on kuollut 78-vuotiaana
  9. Kaupungit yrittävät neuvotella lentoreittien palauttamisesta – "keskustelut Finnairin kanssa eivät ole olleet vakavia"
  10. Melkein joka taloudessa on kaapeissa hylättyä elektroniikkaa, vaikka se olisi arvokkainta kierrätystavaraa
  11. Nostalginen aitta nousi Lohjalla suosituksi matkailukohteeksi — "Täällä on paljon houkutuksia"
  12. Virolaisyritykset ostavat yhä enemmän suomalaisyrityksiä ja niiden brändejä – tytäryhtiöiden perustamisia silti enemmän
  13. Poliisi lopetti Riina Mäkisen, 20, etsinnät – rikosepäily leijuu silti ilmassa
  14. Poliisi tutkii Tampereen Haapalinnassa lauantaina sattunutta välikohtausta tappona – nelikymppinen mies sai surmansa
  15. Aatu Rädystä ensimmäinen suomalainen ykkösvaraus? "Se olisi suuri kunnia"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.