Kunta-alan sopimusneuvottelut keskeytyivät

Kunta-alan työehtosopimusneuvotteluissa neuvotellaan muun muassa hoitajien palkoista. VESA MOILANEN / LEHTIKUVA
STT

STT

Kunta-alan neuvottelut uusista virka- ja työehtosopimuksista ovat keskeytyneet. Kuntatyönantajat kertovat tiedotteessaan, että neuvottelut keskeytyivät, koska hoitajajärjestöt halusivat pysyvän, yli kymmenen prosentin palkankorotuksen.

Kuntatyönantajan mukaan epidemialla ei pidä tehdä työmarkkinapolitiikkaa. Työnantajapuolen mukaan sopimuksen suora hinta kuntien veronmaksajille olisi ollut 700 miljoonaa euroa vuodessa. Koko kunta-alalle levitessään hinta olisi työnantajajärjestön mukaan jopa yli 1,7 miljardia euroa vuodessa.

− Epidemialla ei pidä tehdä työmarkkinapolitiikkaa. Kaikkien tulee kantaa vastuuta poikkeusoloista aiheutuvien haittojen estämiseksi. Järkevä ja vakavan tilanteen huomioiva sopimus edistäisi tätä, sanoo Kuntatyönantajien työmarkkinajohtaja Markku Jalonen tiedotteessa.

Tehy kiistää tiedot kymmenen prosentin vaatimuksista

Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen vahvistaa Twitterissä , ettei edellytyksiä neuvottelujen jatkamiseen ollut. Sen sijaan hän kiistää, että kukaan olisi esittänyt kymmenen prosentin palkankorotusvaatimuksia.

– Surullista, näin tasa-arvon päivänä. Osalle tämä on peliä. Meille Tehyssä ja Superissa tämä on todellisuutta: nyt tärkeintä on ihmisten terveys. Neuvottelupöytä ei katoa minnekään. Kaikki palaavat sinne aikanaan. Me ainakin, kun kutsu käy. Yhdessä tämä tulisi ratkaista, Rytkönen kirjoittaa.

Suomen lähi- ja perushoitajaliiton Superin mukaan Kuntatyönantajien tarjous neuvotteluratkaisuksi olisi ollut sellainen, että hoitajat ja muut kunta-alan työntekijät jatkaisivat kiky-tuntien tekemistä korvauksetta vuoden loppuun saakka.

Super kertoo tiedotteessaan, että neuvottelujen keskeytys vaikuttaa enemmänkin hoitajajärjestöihin kohdistetulta peliliikkeeltä kuin yritykseltä päästä sopuun.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Keskiaikainen Suitian linna on Siuntion kesän vetonaula – myynnissä olevaan linnaan voi tutustua yleisökierroksella
  2. Pyhän Laurin kirkkomaan valaistuksen uusiminen vaatiin yli kilometrin kaapelia ja 60 uutta valaisinpylvästä – myös kirkon julkisivu ja alueen upeita puita valaistaan
  3. Korona herätti kaipuun etelään – Lohjalaisen Seija Sainion näyttely sai inspiraatiota Kanarian auringosta
  4. Lohjan pääkirjaston lattiavaurioiden syytä selvitetään – kirjasto kiinni ainakin loppuviikon
  5. Maija Aarnion, 88, näyttely Lohjalla Galleria Vikholmissa: "Kun taulu haluaa tehdyksi, ei sille itse voi mitään"
  6. Viikonloppuna "ratkaisun hetket ovat käsillä", kun EU-johtajat käyvät rahaneuvotteluihin – Tuppurainen sanoo Suomen pitävän tavoitteistaan kiinni, mutta lopulta kokonaisuus ratkaisee
  7. Viime kesän kärkivaraukset sivuutettiin – NHL julkisti ehdokkaat vuoden tulokkaaksi
  8. Britannian mediassa käy kato – satoja työpaikkoja häviää BBC:llä ja lehdistössä
  9. Lohja sai yli 1,26 miljoonaa euroa avustusta opetukseen ja varhaiskasvatukseen tasa-arvoa edistäviin toimenpiteisiin ja laadun kehittämiseen
  10. Oliver Lindelliltä upea kierros golfin Euroopan-kiertueella
  11. Piispanen kelasi toisenkin Suomen ennätyksen – Huntington hurjana pituushyppypaikalla, Nokelainen säväytti naisten keihäässä
  12. Pompeo uhkailee Nord Stream 2 -kaasuputkihanketta pakotteilla
  13. Valtakunnansyyttäjä STT:lle: On Päivi Räsäsen kannalta oikeudenmukaista, että poliisi katsoo nauhat ja asia selvitetään kunnolla
  14. Laitapakiksi Italiassa koulittu Heroum siirtyy Englannin pääsarjaan
  15. Ibaizabal tuplasi Suomen naisten maajoukkuepelaajien määränsä

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Länsi-Uudenmaan poliisi: Kesän polkupyörävarkauksissa uusi ilmiö – varkaat vievät kalliimman ajopelin ja jättävät tilalle huonomman
  2. Kioskirakennus paloi Tammisaaressa
  3. Lohjan pääkirjasto suljettiin tiistaina lattiaongelmien vuoksi
  4. Pyörävarkaat ahkeroineet Lohjalla tässäkin kuussa – tässä varkaiden suosikkipaikkoja ja poliisin tekemä erikoinen havainto
  5. Vesibussin konehuoneessa havaittiin savua Turussa, 52 matkustajaa evakuoitiin saareen – veneestä ei löytynyt paloa
  6. HS: Mika Salo pitää Bottaksen jatkosopimusta Mercedeksellä vääjäämättömänä – "Parempaa ei löydy tilalle"
  7. Raaseporissa kuljettaja ajoi ulos tieltä ja jäi mönkijän alle
  8. Yle: Vanha kivilinna myynnissä Siuntiossa – hintapyyntö lähes viisi miljoonaa euroa
  9. Lohjan pääkirjaston lattiavaurioiden syytä selvitetään – kirjasto kiinni ainakin loppuviikon
  10. Lomautukset ja lisääntynyt vapaa-aika ovat saaneet ihmiset hyödyntämään yhä enemmän kirpputoreja Lohjalla – "Asiakkaita on välillä ihan jonoksi asti"
  11. Punkin pureman aiheuttamat sairastumiset moninkertaistuneen Hus-alueella – ole tarkkana näillä alueilla
  12. Mitä Lohjalla tapahtui vuonna 1970? Miltä näyttivät 1700-luvun rippikirjat? Lohjan pääkirjastossa paikallishistoria on taltioitu mikrofilmeille
  13. Poliisi tutkii törkeää raiskausta Riihimäellä, uhrina alaikäinen tyttö – epäillystä kerrottiin iltapäivällä täsmentyneitä tuntomerkkejä
  14. Maija Aarnion, 88, näyttely Lohjalla Galleria Vikholmissa: "Kun taulu haluaa tehdyksi, ei sille itse voi mitään"
  15. Tekstiviestit: "Valtava jyrisevä kone jyysti Sammatissa tienvieruksilta kissankelloja ja päivänkakkaroita"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.