Perttilä-seura

Uunituoreita munkkeja Perttilässä !

Jälleen on mahdollisuus perinteiseen vappuherkutteluun ! Perttilä-seuran kautta voit hankkia uunituoreet hillomunkit vappuun. Jätä tilauksesi joko Synnerbergin kioskille munkkien tilauslaatikkoon viimeistään ke 27.4. tai Facebookin kautta seuran omille fanisivuille. Tilaukset voi noutaa vappuaattona 30.4. klo 10-12 seuran omasta kojusta kioskin luota. Hinta edelleen edullinen 2 euroa / 4 munkkia. Käteismaksu.

Perttilä-seura

Aikaisempia kirjoituksia

Perttilä-seura

Perttilä-Seuran tarkoituksena on olla toiminta-alueensa epäpoliittinen yhteistyöelin, joka pyrkii parantamaan asuinympäristön palveluja ja viihtyvyyttä sekä asukkaiden yhteishenkeä. Maantieteellisesti Perttilä-seura toimii Lohjan asemalla alueella, joka rajoittuu idässä Lohjanportin liikekeskukseen, lännessä Mäntynummen kouluun, etelässä rataan ja pohjoisessa harjuun. Tällä alueella on noin 1200 taloutta. Seura järjestää kokouksia, neuvottelu- ja tiedotustilaisuuksia sekä haluaa kuunnella alueen asukkaiden mielipiteitä. Tarvittaessa niiden pohjalta tehdään esityksiä tai aloitteita kaupungille ja muille päättäjille. Seura toimii myös yhteistyössä muiden asukasyhdistysten kanssa. Vuosittain on järjestetty siivoustalkoot heti vapun jälkeen, kevätmarkkinat Salen pihallla, tutustumiskäyntejä alueen teollisuuslaitoksiin, lastenteatteriesitys ja futisiltoja. Seuran oksasilppuria on lainattu asukkaille. Pari kertaa vuodessa jaetaan joka talouteen Seuran tiedotuslehtinen Perttilä tänään.

Uusimmat mielipiteet