Luetuimmat

  1. Tutkija vaatii Suomelta nopeita koronatoimia toiveajattelun sijaan: Anniskeluun ja aukioloihin rajoituksia, maskit kunnolla käyttöön
  2. Laavujen kierros: Syysaurinko veti väen Pappilanniemeen – "Aivan ihana paikka"
  3. Lääkeyhtiö AstraZeneca laittoi koronarokotestinsä hetkeksi jäihin – asiantuntijoiden mukaan keskeytykset ovat osa normaalia tutkimustyötä
  4. Kurssi lokakuussa – "Metallinetsijöiden ansiosta jo löytynyt useampi uusi muinaisjäännös Länsi-Uudeltamaalta"
  5. Kaikki Amorellan matkustajat on evakuoitu
  6. Lohjalainen Mauri Pitkänen lähti taisteluun rottia vastaan: joka aamu ainakin yksi jyrsijä loukussa
  7. Vuoden 2020 Miss Suomeksi valittiin Viivi Altonen
  8. Rovanperä kaasutteli maltillisella ajolla Turkin rallissa neljänneksi – "Piti varmistaa tallille MM-pisteitä"
  9. Lahteen on perustettu uusi liivijengi, kertoo poliisi – "Ulkoisesti toiminta näyttää hyvin samantyyppiseltä kuin United Brotherhood Lahden toiminta"
  10. Vihreät koolla puoluekokouksessa
  1. Karhu ja juna törmäsivät toisiinsa Lieksassa
  2. Trump vihjailee luultavasti nimittävänsä naisen korkeimman oikeuden uudeksi tuomariksi – ainakin yksi republikaanisenaattori vaatii tuomarinimityksen lykkäämistä yli vaalien
  3. Valmiina valloittamaan lava – lohjalainen Johanna Nikkanen valmistautuu Fit Model -kilpailuun
  4. Toinen perintöprinsessa Noona Pölkki: "Kiitos kannustuksesta – olen aina Karjalohjan tyttö!"
  5. Thaimaan mielenosoitukset jatkuvat, osa protestoijista uhmaa monarkiaa

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.