Luetuimmat

  1. Laavujen kierros: Syysaurinko veti väen Pappilanniemeen – "Aivan ihana paikka"
  2. Lääkeyhtiö AstraZeneca laittoi koronarokotestinsä hetkeksi jäihin – asiantuntijoiden mukaan keskeytykset ovat osa normaalia tutkimustyötä
  3. Toinen perintöprinsessa Noona Pölkki: "Kiitos kannustuksesta – olen aina Karjalohjan tyttö!"
  4. Kaupunkilaisille ensimmäinen mahdollisuus tutustua Lohjan asuntomessujen alueeseen – kävelykierroksille on ilmoittauduttava etukäteen
  5. Tutkija vaatii Suomelta nopeita koronatoimia toiveajattelun sijaan: Anniskeluun ja aukioloihin rajoituksia, maskit kunnolla käyttöön
  6. Vantaalaisessa koulussa tapahtui kuudesluokkalaisten tekemä vakava väkivallanteko, jossa loukkaantui yksi oppilas
  7. Amorellan karilleajon syy ei ole selvillä, Otkesin mukaan viitteitä teknisestä viasta ei ole – laivaan tuli vettä sisälle, pohjassa useita reikiä
  8. Myytävänä käytetty Fordin farkku, mittarissa 143 000 kilometriä – mutta miksi hitossa sen hinta on kaksi miljoonaa euroa?
  9. Kamerat valmiiksi: Auringonlaskusta tulossa tänään erityisen punainen tai oranssi – Komean luonnonilmiön takana on Venäjää isompi savulautta Yhdysvaltojen maastopaloista
  10. Työelämä: Eemeli, 13, työllisti itsensä, kun töitä ei muuten saanut – nyt hän jakaa tienaamisvinkkinsä muille nuorille
  1. Metsäpalojen savut värjäsivät auringonlaskun punaisenoranssiksi – pilvipeite peitti näkymän Länsi-Lappia ja lounaista Suomea lukuun ottamatta
  2. Annamari, 30, on sairastanut koronaa jo yli 5 kuukautta – aktiivisen nuoren naisen elämä mullistui täysin: "Olen kuitenkin selvinnyt hengissä"
  3. Kurssi lokakuussa – "Metallinetsijöiden ansiosta jo löytynyt useampi uusi muinaisjäännös Länsi-Uudeltamaalta"
  4. Viikon päästä Virosta Suomeen ei enää pääse ilman karanteenia, sanoo Viron ulkoministeri
  5. Ranskan ympäriajossa dopingepäily, viranomaiset löysivät lääkeaineita ja urheilussa kielletyn menetelmän välineitä

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.