Mielipide: Miksi harjun poluille on levitetty hiekkaa lähes 30 sentin kerros?

Oletan, että kyseessä on latupohjien kunnostus, joka on tehty Lohjan asemalta harjua pitkin Muijalaan. Latupohjat on hyvä olla kunnossa, mutta miksi hiekkaa on levitetty lähes 30 sentin kerros. Tuleeko niiden päälle sitten vielä jotain, ehkä. Liikuntaväylät on hyvä pitää kunnossa, mutta että näin. Sitä ei ymmärrä myöskään ne, joita tapasin tänään maanantaina harjulla. En tiedä, ketä se palvelee näin lumettomana aikana. Olen käyttänyt vuosikymmenet noita polkuja, joita myös pyöräilijät suosivat. Uudet hiekkabaanat jää vähemmälle käytölle ainakin tähän aikaan vuodesta. Saamme varmaan hyvät selvitykset noin suuriin hiekkamääriin.