Tilaa

Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mielipide | Luottamusta ei ole

Kiitän Taisto Kamulaa, kun hän tuo esille, kuinka moraaliton kaupunginhallitus Lohjalla nyt on. Salailu jatkuu kalliin julkkisjuristin palkkaamisen myötä, eikä lehtitiedon mukaan edes elinkeinojohtaja Puistosalolle laadittua ns. ”syytelistaa” Paloniemi-hankkeessa tuotu käsittelyyn ja päätöksenteon pohjaksi. Sitä on mahdoton käsittää. Sellaiseen, vapaan maan periaatteeseen ei ollut ilmeisesti tarvetta kun sopivia päätöksiä tehtaillaan etukäteen poliittisissa kokouksissa. Tosiasioista ei haluta kuulla eikä asiakirjoja nähdä, puhumattakaan oikeudenmukaisesta ja luotettavasta valmistelusta. Kamula tuo hyvin esille myös sen, että kaupunginvaltuutetut eivät ole ottaneet vastuulleen kaupunginjohtajan luottamusäänestystä vaan katsovat pokkana vierestä kuinka kaupunginjohtaja esteellisenä valmistelee alaiselleen varoitusta puh. johtaja Pekka Luoman tuella ja vahvalla osallisuudella. On vaikea käsittää, että kaupunginhallituksen poliittinen enemmistö hyväksyi tällaisen ala-arvoisen, yksipuolisen valmistelun ja esittelyn jonka tähtäimenä oli saada yksi syyllinen keinolla millä hyvänsä. Kiitän Taisto Kamulaa tärkeän perusasian, puolueettoman valmistelun esilleotosta kaupungin päätöksenteossa ja hallituksen jäseniä Hannele Maittila ja Toni Hägg siitä että puolustavat avointa hallintoa ja kansakunnan perusarvoja, rehellisyyttä ja oikeamielisyyttä.

Tämä juttu on maksuton

Pääset lukemaan jutun kirjautumalla tai luomalla maksuttoman tunnuksen.