Vaalikynä: Sähköisiä palveluita lisää myös terveydenhuoltoon

Sähköisistä palveluista ja järjestelmien kehittämisestä puhutaan välillä kuin ne olisivat täysin irrallinen asia ihmisten palvelemisesta ja kohtaamisesta. Eivät ne ole.

Kolmen lapsen kuljettaminen vaikkapa oikomishoitoon Mäntynummen hammashoitolaan vaatii tällä hetkellä todennäköisimmin kolme eri kyyditystä Mäntynummelle. Vanhemmat tekevät nämä kesken lasten koulupäivän ja oman työpäivän. Mitä jos järjestelmä osaisikin katsoa saman perheen lapsille peräkkäiset ajat, vaikka ihan samalle päivälle? Mitä jos potilaan perhe saisikin ihan itse valita järjestelmästä itselleen sopivan ajan? Silmälääkäriin pitää tällä hetkellä mennä lapsen kanssa Lohjalta Kamppiin. Sama lääkäri ottaa vastaan myös Leppävaarassa, jonne matka kestää useimmiten puoli tuntia vähemmän. Mitä jos ihan itse saisikin valita paikan johon omien menojen kannalta on sopivinta mennä?

Muilla elämänalueilla kuin terveydenhuollossa sähköisiä palveluita on otettu paljon enemmän käyttöön. Ilman mitään pakkoa, koska ne helpottavat ihmisten arkea. Terveydenhuollossa ne voisivat vähimmillään tarkoittaa pienempää määrää peruuttamattomia käyntejä. Eli lisää aikaa potilastyöhön. Josko siten niihin kasvotusten kohtaamisiinkin, oikeasti tärkeille asioille löytyisi enemmän aikaa.

Heli Saukkola, aluevaaliehdokas (kok.), kaupunginvaltuutettu, kaupunginhallituksen jäsen

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut