Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Vaalikynä | Vahvat julkiset sotepalvelut ovat tasa-arvon toteutumisen ehto

Synnyin helmikuussa 1967 Lohjan Kauppalan sairaalassa (nyk. Aurlahden terveyskeskus) työläisperheeseen. Olin keskonen, ja ensimmäiset ajat olivat haasteellisia. Vietin pitkän ajan erikoissairaanhoidossa Helsingissä.

Taaperoiän jälkeen ruvettiin miettimään, olisiko minussa kuitenkin jokin vika. En oikein oppinut kunnolla puhumaan. Ja olihan minussa: en juuri kuullut mitään. Ensimmäiset kuulokojeeni sain 6-vuotiaana. Kuntoutus ja kojeiden opettelu tapahtui Töölön sairaalassa kuuloklinikalla.

Kävin aivan normaalisti koulua: Routiolla, Hiiden koulussa, ja Anttilan koulussa. Ammattikoulun jälkeen olen viettänyt koko elämäni työssä. Apunani ovat koko ajan kehittyvät kuulokojeet ja oheislaitteet (esimerkiksi induktiosilmukka, joka siirtää äänet langattomasti suoraan korvanappiin). Kaikki lapseni ovat onneksi normaalikuuloisia, mitä nyt pilaavat keskittymiskykynsä loputtomalla kännykkä- ja peliruudun tuijotuksella.

Olen omassa elämässäni käyttänyt ja tarvinnut sotepalveluja hyvin laajasti. Julkista terveydenhoitoa, erikoissairaanhoitoa, vammaispalveluja, neuvoloita, lastensuojelua, työterveyshuoltoa, ja erikoispalveluita, kuten puheterapiaa ja fysioterapiaa. Yli 30 vuoden työhistorian jälkeen suurin ongelmani ei edes ole kuulo, vaan lonkan kuluminen. Siihenkin saan asianmukaista apua, jonka avulla työurani varmaankin jatkuu tavoitteelliseen eläkeikään asti.

Ilman julkista sosiaali- ja terveyspolitiikkaa, määrätietoista terveydenhuollon järjestämistä tasa-arvon toteutumiseksi, ja ihmisten oikeuksia takaavia lakeja saattaisin olla aivan toisenlaisessa tilanteessa. Vastavuoroisesti minusta olisi saattanut olla todella paljon vähemmän iloa muille veronmaksajana.

Minulle tärkeää on se, että yhteiskunta huolehtii meistä tasapuolisesti. Olit sitten lähtöisin mistä ja millaisista oloista tahansa, sinulla on mahdollisuus ja oikeus hyvään elämään, ja mahdolliset erityistarpeesi huomioidaan.

Soisin, että kaikilla olisi sotepalvelujen suhteen turvallinen olo. Sellainen, jossa voi luottaa saavansa sitä palvelua mitä tarvitsee, kohtuullisella kustannuksella ja mielellään maksutta. Ja sellainen, että palvelut ovat helposti saavutettavissa, ei pelkästään netissä, vaan että ne seinätkin löytyvät tarvittaessa jostain kohtuullisen matkan päästä. Se edellyttää sitä, että sotepalvelut järjestetään jatkossakin pääosin julkisena tuotantona, että ne pohjautuvat vahvasti ihmisten oikeuksista lähtevään lainsäädäntöön, ja että niissä työskentelevät ammattilaiset saavat asianmukaista palkkaa ja jaksavat työssään.

Jukka Seger, Vasemmistoliitto