Päätoimittajalta Päivi Kallo Uskoisinko että kuu on juustoa?

Koko maailmassa tulisi noudattaa yhden lapsen politiikkaa. Maan ulkopuolella on elämää.

Ylläolevia väittämiä ja monia muita puolustettiin ja kumottiin Lohjan Yhteislyseon lukion perinteisen kulttuuripäivän väittelykilpailussa viime viikolla. Lukiolaiset haastoivat toisiaan pareittain ja vakuuttivat argumenteillaan niin tuomaristoa kuin yleisöä.

Sain istua tuomaristossa yhdessä Lohjan Yhteislyseon Alumnit ja Seniorit ry:n puheenjohtajan Jaakko Puomilan ja Lohjan kulttuurituottajan Sara Ertekin kanssa. Emme voineet kuin ihailla nuorten taitoa ja rohkeutta.

Epätiedon syvyyksiin voi helposti hukkua.

Kilpailutilanne on nimittäin jotain aivan muuta kuin kahden tai useamman ihmisen sanailua. Katsomo – tässä tapauksessa Laurentius-salin sadat penkit – on täynnä. Keskellä eturivissä istuvat tuomarit muistiinpanoja tehden. Vaikka aiheet ovat tiedossa, ne arvotaan – samoin oletko puolesta tai vastaan. Voit saada puolustettavaksi väitteen, josta et ole lainkaan samaa mieltä. Tai ylipäätään mitään mieltä.

Hyvässä väittelyssä ei luoteta vain faktaan, myös mielikuviin ja tunteisiin, huumoriinkin. Muistatko ottaa yleisökontaktin ja antaa puheenvuoron muille? Osaatko tarttua nopeasti vastapuolen väitteeseen vasta-argumentilla?

Väittelykilpailu muistutti meitä kahdesta asiasta.

Yksi: keskustelun tärkeys. Kaksi: asiat eivät ole edes harvoin täysin mustavalkoisia.

Muistan lukion psykologian tunnilta oppineeni, että ihmisillä on tapana etsiä tietoa, joka vahvistaa jo omaksuttua kantaa. Mielellään ei hakeuduta keskusteluseuraan, jossa oma mielipide voisi muuttua.

Eri näkemysten välinen vuoropuhelu olisi kuitenkin tärkeää, jotta maailman monimutkaisuudesta tai päivän uutisista voisi saada jonkinlaisen käsityksen. Faktan ja punnitun tiedon sekä luotettavien uutismedioiden rooli korostuu nykyisessä some-maailmassa, jossa yksipuolisen tiedon ja pahimmassa tapauksessa epätiedon syvyyksiin on helppo hukkua.

Totuus venyy hyvän esiintyjän ja argumentoijan käsittelyssä, huuhaaseekin voi vahingossa langeta. Kuukin on juustoa – ainakin jos uskoisi Lohjan lukion ensimmäisen, vuoden 2010 väittelykilpailun voittajia.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut