Jääkäri – opettaja – suojeluskuntalainen - pataljoonan komentaja - sankarivainaja
Hän oli suomalainen jääkärimajuri Gunnar Sanfrid Visapuu ent. Wikström, joka syntyi 26. lokakuuta 1897 Porvoossa ja kaatui Valkeasaaressa 11. joulukuuta 1941. Tämän artikkelin tiedot pohjaavat julkisiin lähteisiin sekä III/JR 46:n sotapäiväkirjoihin, että Visapuun henkilökohtaisiin kirjeisiin. Henkilöanalyysi ja johtopäätökset ovat kirjoittajan näkemyksiä.
18-vuotias Visapuu hankki sotilaskoulutuksensa liittymällä vapaaehtoisesti Saksassa jääkäripataljoona 27:n 1. konekiväärikomppaniaan 24. joulukuuta 1915 ja taisteli ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella.
1. maailmansodan taistelut ja erityisesti saksalainen jääkärikoulutus loivat Visapuun tuleville komentajuuksille eittämättä vahvan perustan sekä jalkaväkitaistelun rakenteen, johtamisen, että erityisesti rintamakoulutuksen tärkeän merkityksen kautta. Joukon organisoidun taistelun johtamisen ja järjestelmällisen toiminnan osalta, hän luonnollisesti kehittyi edelleen tulevissa koettelemuksissaan Suomen sisällissodan kovissa taisteluissa Pohjois-Pohjanmaan rykmentissä komppanianpäällikkönä 1918.
Hän oli pitkäaikainen suojeluskuntamies Pohjois-Uudenmaan suojeluskuntapiirissä 1920 – ja 30- luvuilla. Hyvinkään paikallispäällikön asemassa ja sk-piirin päällikkyyden ohella, hän toimi myös voimistelun ja kaunokirjallisuuden sekä kuvaamataidon opettajana Hyvinkään Suomalaisessa yhteiskoulussa. Hänen pitkä sotilasuransa katkesi pataljoonankomentajana jatkosodassa kaatumiseen taistelussa Valkeasaaressa.
Tuttu komentaja Vihdin ja Pusulan miehille.
Jo talvisodassa 1939–40 Visapuu oli johtanut pitkälti samoista miehistä muodostettua JR12: n III pataljoonaa kannaksella Keihäsniemessä ja Viipurinlahden alueella. Tämä jakso oli ollut omiaan synnyttämään jatkosodassa edelleen syventyneen tuttujen ja yhteisiä vaikeita kokemuksia läpikäyneiden sotilaiden asevelihengen ja tiiviin yhteistyön.
Etenkin komppanian päälliköt, joukkueen johtajat sekä muut pataljoonan päällystön jäsenet olivat Visapuun henkilökohtaisia tuttavia. Esimerkiksi naapuripataljoona II/JR46 :n komentaja, saman ikäinen mies, majuri Viljo Kirma, oli myös erityisen läheisessä yhteistyössä Visapuun kanssa niin suojeluskuntatyössä kuin rintamallakin. Kaikesta tästä oli luonnollisesti suurta apua komentajan työssä, kun joukkoja lähdettiin taas perustamaan kesäkuussa 1941.
Majuri Visapuun rooli P-Uusimaan SK-piirin johdossa ja samalla osana Suomen armeijan silloista liikekannallepano-organisaatiota, antoi hyvät taustatiedot oman pataljoonan sekä koko rykmentin tulevasta henkilöstöstä, kalustosta ja ensimmäisestä tehtävästä. Omassa pataljoonassa oli hyvä ja tuttu runko, jolle rakentaa.
Jääkärimajuri asui tuolloin Keravalla perheensä kanssa ja oli siis hyvin verkostoitunut Uudenmaan alueen aseveljiinsä ja upseeritovereihinsa. Vaikka hän ei ollutkaan kotoisin Vihdistä, voitaneen arvioida komentajalla olleen hyvät ja läheiset kontaktit Vihdin, Pusulan ja Lopen alueen reserviläisiin.
Veteraanien perintö elää Vihdissä edelleen.
Sodan uhka kasvaa ja joukkojen perustaminen käynnistyy.
Ns. Vihdin pataljoonan tie taisteluihin alkoi varmistua Suomen pian alkavan sodan pilvien kasaantuessa valtakunnan ylle. 10.6.1941 Päämaja käynnistikin osittaiset YH-harjoitukset. Visapuu oli tottakai varautunut valmiuden kohottamiseen. Sekä SK-miehenä, että tulevan sodan ajan komentajan roolinsa kautta, on hän varmasti tiennyt jo varhain tämän tilanteen koittavan. Silloinen valmistautumiskäsky koski Lopen pitäjää (JR 46: n II pataljoona). Kokonaisuudessaan Jalkaväkirykmentti 46 muodostettiin Pohjois-Uudenmaan suojeluskuntapiirin alueelta Mäntsälässä, Lopella, Vihdissä sekä Orimattilassa.
Koko valtakunnan osalta YH-harjoitukset käskettiin alkamaan keskiviikkona 18.6.1941. Näin myös alkoi III/JR46 perustaminen osin Pusulassa (11. komppania) ja pääosin Vihdin kirkonkylässä. 19.6 Visapuun pataljoona oli järjestäytyneenä katselmukseen Vihdin Kunnantalon edustalla. Pataljoonan vahvuus oli: 32 + 152 + 688 = 872 miestä. Joukon ohjesääntöjen mukaisesta määrävahvuudesta (1026) jäätiin siis 85 %: iin.
Laajemmin, JR 46 kuului Salpausselän sotilasläänin perustamaan 4. divisioonaan ja edelleen kenraaliluutnantti Lennart Oeschin komentamaan IV armeijakuntaan. Tälle Länsi-Kannaksen valtaukseen suunnitellulle armeijakunnalle oli annettu erityisenä tavoitteena Viipurin valtaus. III/JR 46 tosin ei osallistunut Viipurin taisteluihin.
Jatkosodan hyökkäysvaiheen taistelut JR 46:n III:n pataljoonan silmin.
Pataljoona siirtyi 20.6.1941 Ojakkalasta junakuljetuksin Taavettiin ja marssien (25 km) edelleen kaakkoon kohti ensimmäistä ryhmitysaluettaan Hirvasjärville. III pataljoona aloitti koulutuksen ja leiripalveluksen uudella ryhmitysalueellaan. Tunnelma pataljoonassa oli korkealla ja Visapuunkin vaimolleen Airalle kirjoittamista kirjeistä välittyy alkavan taistelun oikeutus ja toiveikkuus talvisodan raskaiden menetysten hyvittämisestä.
Saksa hyökkäsi 22.6.1941 Neuvostoliittoon ja Suomi oli valmiina mahdollisille idän aggressioille. 23.6 Suomen pääministeri totesi :” Se on sota”, kun Neuvostoliitto avasi tulen Hangon vuokra-alueelta sekä pommitti 15:ttä paikkakuntaa maassamme.
Kuukausi Vihdistä lähdön jälkeen pataljoona siirtyi etulinjaan Vainikkalan – Hiivaniemen lohkolle, jossa alkoivat neljän viikon puolustustaistelut. Tätä jaksoa seurasivat nopeaan tahtiin suoritettavat siirtymiset Moskovan rauhan rajan yli kohti Kannasta junalla ja marssien. Lauritsala 20.8, Kontu 23.8, Näätälä 25.8, Hotakka 27.8, Kuuterselkä 30.8 ja vanha raja (Rajajoki) 1.9. Tällä reitillä, Viipurista ja muista Itäisen Kannaksen taisteluista perääntyvien ja osin hajallaan olevien venäläisjoukkojen vahvan vastarinnan murtaminen, toi mukanaan kovia taisteluja. Alueella oli runsaasti metsissä harhailevia vihollispartioita sekä desantteja ja niiden etsintä- ja tuhoamistehtävät olivat pataljoonalle jokapäiväistä työtä.
III/JR46 sai hyökkäysvaiheen päätyttyä vielä tehtäväkseen 10.10 – 26.11.1941 toteuttaa Suomenlahden rannikon vartiointia muodostetussa tukilinjassa Kuokkalan tasalla.
Vihdissä perustettu – Vihdissä kotiutettu jalkaväkipataljoona
164 päivää kestänyt Visapuun pataljoonan sotaretki oli päättynyt, kun vuonna 1912 ja sitä aiemmin syntyneet ikäluokat päätettiin kotiuttaa. Kannaksen valtaamisen päätyttyä, haluttiin supistaa joukko-osastoja ja toimittaa kotirintamalle takaisin kipeästi kaivattua työvoimaa. III pataljoonaan vaihdettiin rykmentin muista pataljoonista nuoremmat vanhempiin ja joukkoja järjesteltiin täten kautta armeijakunnassa uudelleen. Visapuu humoristisesti totesikin, että nyt pataljoona ei ollut enää taistelukelpoinen vaan kotiuttamiskelpoinen.
III pataljoona saapui takaisin Vihtiin 27.11.1941 ja purettiin Nummelan asemalla junasta. joukko marssi iltapäivällä Vihdin kirkonkylään ja alkoi sankarihaudalle kokoontumisensa jälkeen toteuttaa suunniteltua varusteiden luovuttamista sekä kotiuttamista. 5: en kuukauden mittainen ympyrä sulkeutui lopullisesti 28.11.1941 tämän pataljoonan osalta.
Pataljoonan kokonaistappiot olivat 11% ka-vahvuudesta: 114 miestä, joista kaatuneita 23. Tämä kotiuttaminen tosin päättyi sitten jo alkutalvesta 1942, kun armeija käski nämä ”vanhat” takaisin palvelukseen.
Visapuun dramaattinen kaatuminen Kannaksella.
Jääkärimajuri Gunnar Sanfrid Visapuu otti Pusulan ja Vihdin miehet haltuunsa ja johti heitä tinkimättömän ja laadukkaan esimerkin kautta kahdessa sodassa. Kaksi viikkoa aiemmin hän oli kotiuttanut aseveljensä Vihdissä ja nyt tämän soturin matka päättyi melkein samassa paikassa, jossa hän oli ollut jo aiemminkin. Vihollisen tarkka-ampuja surmasi Visapuun 11.12.1941 klo 11.45. Valkeasaaren pohjoispuolella. Arvostettu komentaja ja jääkäri kuoli ystävänsä II pataljoonan komentaja Kirman syliin.
Jääkärimajurin ja veteraanien perintö elävät Vihdissä edelleen
Vihdin maanpuolustusjärjestöt muistavat vuosittain tämän pataljoonan sotatien alkua, järjestämällä perinnemarssin samaa reittiä (Vihti kk – Ojakkala 9 km) pitkin, jota Visapuun joukkokin taivalsi. Veteraanien läheisiä sekä sotaorpoja, joiden isä on ollut tällä marssilla, osallistuu tähän perinteeseen joka kesäkuun 19. päivänä.
Visapuu ei ollut vihtiläinen, mutta pidämme häntä sellaisena.
Alla oleva sotapäiväkirjaote sopii hyvin jokavuotiseen sotaanlähdön perinnemarssiimme:
24.8 klo 17.00 ” …komentaja marssi joukkojensa etunenässä lähetteineen ja adjutantteineen. Tunnuslauseena oli: On ennenki voitettu sotia marssimalla. Se kannusti miehiä hyvään saavutukseen. 50 km oli marssittu 1vrk: n kuluessa. Ei ainoatakaan miestä jäänyt matkalle.
Tämä sotatarina kuuluu syksyllä 2022 perustetun Tammenlehvän Länsi-Uudenmaan perinneyhdistys ry:n tuottamaan sarjaan. Näitä vuosien 1939–1945 sotiemme aikaisia alueellisia tarinoita julkaistaan lehdistössä ja perinneyhdistyksen portaalissa Karkkilassa, Lohjalla ja Vihdissä.