Tilaa

Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mielipide | Koulunuorisotyöntekijöitä tarvitaan Lohjalla

Lapset ja nuoret kaipaavat ja tarvitsevat ympärilleen tolkkuja aikuisia, joilla on heille aikaa, Lohjan vihreiden valtuustoryhmän puheenjohtaja Laura Skaffari kirjoittaa.

Viime viikon keskiviikkona lapsiystävällisen Lohjan kaupunginvaltuusto päätti vuoden 2024 talousarviosta. Eli siitä, mihin kuntalaisilta ja yrityksiltä kerätyt veroeurot käytetään. Pitkän valmistelun ja monivaiheisen päätöksenteon jälkeen lopulliset päätöksen rahojen käytöstä teki valtuusto. Joskus muutoksen tarve huomataan vasta tässä viimeisessä käsittelyn vaiheessa, mutta sen ei pitäisi haitata, sillä juuri valtuustohan talousarviosta, kuten muistakin suurista asioista, päättää. Valtuusto edustaa laajinta demokratiaa kaupungissamme. Valtuutettuja on 51, kun muissa toimielimissä jäsenmäärä vaihtelee kolmen ja kolmentoista välillä. Siksi on tärkeää, että päätökset tehdään juuri valtuustossa. Näin kuntalaisten ääni tulee parhaalla mahdollisella tavalla esille. Joskus tilanteeseen tuo oman haasteensa Eila Sarininkin kirjoituksessa esille nostettu ryhmäkuri, jolla osa ryhmistä rajoittaa yksilöiden mahdollisuuksia vaikuttaa tehtävään päätökseen.

Tämä juttu on maksuton

Pääset lukemaan jutun kirjautumalla tai luomalla maksuttoman tunnuksen.